Voi mahoton ko tuulee.

 

     "Soma kattella ikkunasta, ko orava yrittää päässä linnunruokhin käsiksi. Molen laittanu talipallot pitkän narun päähän, ettei net pääsit niitä syömhän. Kovasti se kurkottellee, mutta tuuli viskelee palloa koko aijjan. Kumma vain, ko ei yritä hyppäämällä. Ei se nyt niin korkealta maahan mätkähtäis. Pään korkeuvvella net vain on. Molen nähny ko non hypänhe paljo korkeamaltaki.

   Tähän aikhan pitäs alkaa olhen kovia tuiskuja, mutta aika vaisuja non olhet. Viimi vuosina ei ole ollu oikhen kunnollisia myräköitä oikeasthan ollenkhan. Ennen vanhhan sitä oltin kotona motissa monta päivääki välhin, ko lunta tuli vaakatasossa puhalsi tiekki tukhon. Pellollekki ko katto, niin ouvvompi ei olis tieny tien olosta mithän, ellei sielä olis tikkarisuja näkyny. Sammaa tasasta siljoa oli koko aukea. Tuiskuko loppu, niin lähethin sitte kaivamhan tallin, liiterin ja varaston ovet auki ja aukasthin traktorilla pihat ja tiet.

     Mie muistan elävästi yhen kerran, ko isän Carinala olthin käymässä Hetassa ja lähelä kotikyllää oli postiauto jääny tien pääle kiini. Tie oli tukossa ja kuski oli yrittäny kääntää auton takasi ja soli perruuttanu yhessä tiehaarassa ja eihän se päässy umpisessa mihinkhän. Siinä se oranssi bussi sitte oli poikittain tien päälä ja sulki koko tien. Sen aikasissa autoissa ei ollu kovin kummosia lämmityslaitheita ja kyllä siinä alko pikku hiljaa kaaloki tulhen. Isä kahloki soittamassa siittä lähitalosta sitte kyytiä, että pääsemä kotia. Kohta pari kyläläistä tuliki kelkala paikale ja siinä sitte istuima reessä viltin alla kyytitettävinä. Auton piti jättää sinne tiele ja seuraavana päivänä isä haki sen poijjes.

     Siihen aikhan aura-autot liikku tuiskula eestakasin ja pietti tietä auki. Nykyjhän sielä istuu jossaki Kittilän perukoila päivystäjä konhen ääressä ja laittaa autot sitte liikhele, ko on tarpheeksi ihmiset valittanhet teitten kunnosta. Monestikki on tien päälä lunta lunta kymmenen viistoista senttiä ja vuomain kohila puoli tietä ummessa, eikä auraa nävy mishän. Auton lisävarustheishin kuuluuki nykysten iso lumilapio ja hiekkasäkki. Kelkkapuvusta puhumattakhan. Ja kauvemas lähtiessä pittää olla tankki täynä ja evhäkki mukana. Yläperälä saattaa mennä monta tuntiaki, ennenku pääsee liikhele.

     Nykysten kaikki yksityistethän ja raha ratkasee joka asijassa. Ennen vanhhan oli ainaki kaks laitosta, joihin pysty luothan: TVH ja TVL. Jotenki niitä on jääny kaipaamhan..."

Aina jaloissa pyörimässä..

     "Olipa sunnuntai-iltana viimisen pääle komea kuutamo. Mietin pitkhän laitanko saunan jälkhen vaathet pääle ja lähen kuvvaamhan, mutta laiskuus voitti. Jälkhenpäin se sitte aina harmittaa. Ulkona oli niin kirkasta, että olis varhman pystyny Enontekiön Sanomia lukemhan.

     Seuraavana illana oliki sitte puolesthan komea lumisae. Tai olihan se komea, mutta autola ajo oli tosi raskasta. Pitkilä ko ajo, se otti silhmin oikhen kunnola ja ko vaihto lyhkäsile, ei nähny ku kymmenisen metriä ethenpäin. Mutta eipä meilä ollu mithän kiirettä kotia. Hissukshen siinä ajelimma. Asumahan met kiirhen rajan pohjospuolela.

    Mie siinä mietiskelin, että vaikka meilä ei täälä olekhan semmosta ruuhkaa ja paniikkia joka paikhan, niin on meilä siltikki kahthen paikhan aina hoppu. Ensimäisen molen ennenki maininu, elikkä methän lähtö. Sinne tulle aina jotenki kiire, vaikka sen tietää, ettei se mettä sieltä mihinkhän katoa. Sitä vain halvaa äkkiä päässä luonthon rauhottumhan. Sieltä ei sitte olekhan hoppua kotia.

     Toinen homma, missä tullee kans ittelä kiire, on se, ko olet lähössä kaupungista kotija päin. Silloin tuntuu, että emmäkö met jo ala lähteä? Olo on vähä ko koirala, ku se aamula näkkee, että alethan laittamhan reppua kunthon ja pyssyä kotelhon. Son ovela jo menossa, vaikka et ole itte saanu ees mettähousuja veettyä jalkhan. Välilä pittää jo komentaa pois jaloista pyörimästä.

     Mutta mie kyllä ymmärän sitä täysin. Samalainen mettäpörrö son ko isäntänsäkki. Onneksi meitä  samalaisia pörröjä assuu täälä paljo. Ei erotu joukosta."

Käsittämättömän kaunista.

      "Jälhen kerran tuli käytyä sivakoimassa ko ilma oli kerrashan hieno. Lumiki on alkanu kantamhan suksimiestä.  Nyt hihtomisesta alkaa nauttimhanki. 

     Lähin seku käymhän kauppareisun jälkhen Paljasselälä. Enkä mie ollu ainua, joka oli kans lähteny sinne seikkailhen. Joku oli käyny luistelemassa Sissankin latua ja parit mettäsuksen jälekki mie kuorasin sieltä. Kethän en kylläkhän sauttanu. Net jälet menit kyläle päin ja mie hihtasin Sissankhin käsin. Kerranki sattu hyvä keli. Tavalisesti tutkala on puhaltanu kauhea viima, mutta nyt sielä sai ihan hiljokshen liikuskella. Ei ollu yhthän kaalo.

     Riekon jälkiäki löysin monestaki kohtaa, mutta itte lintuja en löytäny ko yhestä paikkaa. Ei niitä keriny kuvata ko niin hopusti lähtivät penshan tyveltä karkhun. Niitä on huono nyt hoksata. Aivan liikkumatta naakivat ja päkisten lähtevät kaukaa karkhun.

     Mutta on meilä nyt kaunista, ko aurinkoki paistaa jonku aikaa, eikä ole hullun paljoa pakkastakhan. Ei se aurinko kyllä vielä lämmitä ko mieltä, mutta hyvä son seki. Kyllä se siittä lämpennee. Talvea vielä piisaa ja tuiskuilmoja ootethan. Nekhän ei ennää nykysten ole semmosia ko ennen. Riekonansojaki ruukathin alkaa hakkaamhan kunnola vasta ko tuiskut kävi. Siinä oli kova putsaaminen ja kaivaminen langat lumen alta ko kunnola tuiskus. Jos ei olis merkanu kaartheita nauhala, olis jääny kyllä moni ansa löytämättä. 

     Tekis vieläki mieli alkaa tosissa pyytämhän, mutta ei tuo aika ennää oikhen riitä semmoshen. Olishan se tieten, jos parikymmentä laittas ja suksila kävis kokemassa, mutta ko sielä pitäs joka päivä käyvvä eikä ennää töitten jälkhen kehtaa pimeässä lähteä ottalampun kans. Siinä menis kuiteski aikaa tunti puolitoista joka päivä. 

     Häytyy toistaseksi vain tyytyä hiihtelemhän aina ko kerkiää ja nautiskela muuten vain puhthaasta ulkoilmasta ja luonon kauneuvvesta."

Helmeilevää maanantaita.

 

     "Aamula ko aukasin ulko-oven ja astui rappusile, mulla oikhen syvän hypähti ilosta. Vaikka meilä on ovi enämpi etelän puolela, niin kelin värit oli semmoset, että hoksasin heti, että nyt on helmiäisiä taihvaala. Silloin on jotenki semmonen villin kirkas ilma.

     Niinhän se oliki. Kävelin pihale ja käänyin ithän käsin ja sielä niitä haituvia oli taihvaala sielä täälä. Non niinku höyheniä leijailis ja osa niistä helmeili sathenkaaren väreissä. Valkoset pilvet puolesthan oli tosi kirkhaita. 

     Helmiäispilvet kuuluu tähän kaamoksen lophun. Auringon noustessa alkavat pilvet hohtamhan maagisesti. Hetki on luomoava. Sitä vain jääpii ihhailemhan. Kiirekki katoaa samassa. On vain se hetki eikä mithän muuta.

     Niitä vain on kauhean hankala kuvata. Mie en ole vielä oppinu säätämhän kameraa, että saisin värit kunnola näkyvhin. Tietokonheela niitä jonku verran ossaan käsitellä, mutta ei net oikhen värikhät ole siltikhän.

     Tämä aika on yks niistä luonon ihmeistä, jokka pitäs eteläläisten kokea. Revontulet ja ruskan tietää kaikki, mutta näitä tämmösiä harvinaisia hetkiä ei ole vuojessa montaa. Minusta nämät kirkhat aamut on hienompia ko värikhäin ruska. Moni saattas piettää pöljänä, mutta ko kerran koetta tämmösen, niin sillon ymmärrättä. 

     Jonku aikaa vahattuani taihvaale, havahuin ja motin sukset seinustalta. Tänhän mulla onki vappaata ja meinasin heti aamusta käyvvä hihtomassa mettässä lenkin. Siittä taitaaki tulla hijas reisu, ko pittää pysähtyä ihhailhen luontoa kirkhassa valossa. Käykääppä tekki kokkeilemassa seuraavala kerrala ko helmiäisiä taas näkkyy. Vaikka kävelemässä hetki.

     Taijjanomasta aamua kaikile."

Se meni taas siutti että heilahti..

 

     "Vähä jäi kyllä harmittamhan, ko ei oikhen ehtiny tuohon kaamokshen taaskhan oikhen reagoijja. Piti monta kertaa mukamaste lähteä mettäle ja kuvvaila ja nauttia kauhniista sävyistä, mutta paskan marjat. Se meni taas siutti.

     Työt hääty tehä ja monta muutaki hommaa. Monestikki kävi niin, että ku oli ittelä vappaata, niin keli oli niin harmaa, ettei oikhen tehny mieli lähteä mihinkhän. Muutaman kerran kokkeilin, mutta aika pliisuja kuvia ainaki tuli. Olihan sielä muuten kyllä soma kävästää, mutta ei oikhen saanu sitä tehtyä, mitä olis halvanu.

     Mutta emmä anna sen enämpää kiusata. Sielon vieläki hienoja sävyjä tarjola vaikka aurinko jo yrittää pilkistää vaaran takkaa. Lauantaina kauppareisula sitä ihhailimma sumun keskeltä. Kyllä se mieltä kummasti lämmittää vaikka muuten ei tiety. Maaliskuussa lämmön alkaa sitte tuntemhanki, ko istuskellee taas jäälä.

     Viikonloppuna oliki kunnon talvikeli, ko mittari meni neljännele kymmenelle. Mutta sitte taas säänhaltija muisti meitä ja nyt onki vaihtheeksi tullu reilun vuorokauvven lunta koko ajan. Jännä ko on muutama aste pakkasen puolela ja siltikki sattaa märkää lunta. Oikhen soma kollaila ko pittää potkia kola tyhjäksi. Oikhen mieltä ylentävvää hommaa.

     Suksekki kaivoima esile. Jos vaikka kelit sen verran paranis, että pääsis testaamhan niitäki. Latuja on kyllä vielä huono ajjaa, mutta varhman tämä keli jo vähä kovettaa sen verran, että voipii kelkala jäljen poljettaa. Jos ei muuten, niin käväsee sitte Hetassa valastula lavula, sen luulis ainaki olevan auki.

     Tuossa yhen väärtin kansa mietimä, että aukeaakhan Hiihtomaan rinne koska, ko siittä ei ole mithän kuulunu. Sillä ainaki läpit oottaa, että pääsis rintheshen laskemhan. Net on kuulema aivan pörröjä, ko sinne pääsevät. Ei milhän malttasit lähteä poijjes. Ja kuuluu nuot norjalaisekki kyselevän siittä.

     Pankaappa hoppua. Teitä ootethan jo."

Hiljaa hiutalhet leijjailee...

 

     "...mutta kyllä niitä alkaa olhen aivan nokko. Välilä vois piettää taukoaki. Nojjailen kolhan ja kattelen harhmaale taihvale. Hiutalhet leijjailee hiljokshen, ihan ku net kattelis maisemia ja tähhyilisivät, mihin paikkaa olis hyvä istahtaa. Ja niitä onki rohki paljo. Aivan ko ilma olis sakeana lenthon pyrähtänheitä pulmukaisia. Välilä tuntuu, että non oikeastikki pulmusen kokosia. Kyllä niitä piisaaki.

     Lunta alkaa olla kohta vyötäsile asti. Sais tosijhan hetkeksi heittää. Välhin tuntuu, ettei mithän muuta kerkiä tekhen ko juoksuttaa kollaa. Välilä käyvvä sisälä syömässä ja taasen homma jatkuu. Tällä menola joutuu piijjan ostamhan ens talvele uuen kolan, ko vanha kulluu olemattomhin. Vaikka tämä laskethanki hyötyliikunaksi, niin alkaa hiljokshen maistumhan puule, ko päntiönhän pittää pihala laukkoa.

     Se pitäs käyvvä välilä vähä lämpimän puolela tuo ilma, että hanki vähä tipahtas alemaksi ja tiivistyis samala. Alkais kantamhan kulkijaaki. Pääsis paremin kelkkailhen ja olis somempi hihtoakki mettässä. Sais tehä oman lavun mettäsuksila puistikhon ja joka päivä vähä pitentää lenkkiä. Sillon son hiihtäminen kaikista sominta. 

     Kyllänhän tuola lavulaki hihtoo, mutta son paljo tylsempää. Mennä kovvaa jälkeä myöten valmista keinoa. Puistikossa senthän näkkyy elläinten jälkiä ja välhin itte eläviäki. Ja somempi son mennä hiljokshen ommaa tahtia kamera kaulassa, pysähtyä ko halvaa, eikä kukhan huua selän takana tietä. Jos minun lavula joku alkais huutamhan latua, niin saattasin mulkassa ja tokassa, että jos et pääse umpista pitkin kierthän, niin mene hihtomhan tien pääle. Solet väärässä paikkaa. Ei tämä ole mikhän Ruuhka-Suomi."

Lonkeron harmaa päivä.

       "Hyvvää uutta vuotta kaikile! Molen piettäny vähä vaphaata ko ensin iski kunnon lentsu pääle. Ei oikhen jaksanu tehä mithän eikä ajatuskhan kulkenu. Siihen sitte vielä joulu perhän. Mutta nyt olhan taas takasi rivissä. Joten eikhän se taas tästä. 

     Kerkisin ajjaa puitaki mettästä parina päivänä. Tarkotus oli ennen joulua hoitaa koijjut pois mettästä, mutta pöpöt sotki aikhet. Saihan net viimhein kotia tuotua, mutta lunta kerkis sattaa sen verta paljo, että tehetti vähä enämpi töitä. Lunta on nyt melkhein haarusvälhin asti. Son kylläki semmosta puuteria. Käveläkki voipii vaikkaki son raskasta. Mutta ei se suksilakhan ollu paljoa kummosempi. Kävästin meinaan vielä kerran kattelemassa hirviä.

     Sukset kulku aivan pohjia myöten ja nolit tosi raskhat nostaa aina kinoksesta poijjes. Ei sitte kantanu yhthän. Vielä ko jänkälä oli vettä, niin vasta soli viheliäistä ko lumi tarttu suksenpohjin kiini. Siinä sitte piti juurakkovalkeala paistaa suksekki samala, ko nokipannu oli keittistangon nokassa lämpenemässä. Kahvin jälkhen oliki sitte taas soma jatkaa matkaa ko ei ennää lumi takertunu sukshin kiini.

     Siinä kahvistellessa kattelin ympärille ja tuli niin mielhen se lonkeromainos. Oli varhman se vuojen harmain päivä. Mettässä ei oikeasthan näkyny mithän värejä. Pelkästhän harmajan eri sävyjä. 

     Son oikeasthan kahesti vuojessa tämmönen väritön aika. Ensimäinen on ruskan jälkhen, ko lehet tippuu puista ja toinen joulun tietämissä. Molempina aikoina luonto näyttää kuolheelta. Aivan ku solis lepohetki koko luomakunnala. Paitti tietenki meilä pörröilä, jokka emmä ymmärä levätä samala. Pitäs vain ottaa meijjänki mallia. Toishaalta se kylläki tuli semmonen huilihetki, ko saathin joulu piettyä alta poijjes. Tässä on nyt semmosta tasasta siljoa tuone maaliskuule asti, ko sitte alkaa hiihtokelit. Sillon ihmiset taas herräilee horroksesta.

     Mutta tiijjättäkö mitä kohta tapahtuu? Taihvaala näkkyy taas kohta outo valoilmiö. Son meinaan kaamos kohta ohitte. Hoksasin tässä joku päivä sitte, että viholinen, se alkaa taas aurinko paistaa silhmin ko ajjaa autola."