Mäkäräiset

 

    "Mie pengoin varastosta onkikampheita tässä yks päivä, ko emäntä sattu tulhen töistä.  "Sano kuiten, mitä sie sielä kaivat?" - se kysy, ko katteli tavaraläjjää pihamaala. Molin tyhjäny vishin puoli varastoa ulos. "Mie hajen niitä minun perhokampheita. Et sole sattunu näkhen niitä? "No en vain ole ko viimi kesänä, ko sie meinasit ottaa net silloin yhen kerran tunturhin matkhan. Häyvvyt kyllä itte kattoa mihin solet net laittanu."

     No, eihän siinä auttanu ko jatkaa ettimistä. Vavan mie kyllä löysin heti samasta paikkaa ko muukki onget. Siinä ko mie aikani pengoin, niin löytyhän se kela ja perhorasiaki viimhein. Pitäs alkaa säilyttämhän samassa paikkaa kaikki onkivehkhet.

     Ei muuta ku tavarat takasi paikoilhen ja tarkistamhan, että perhovehkhet on kunnossa. Hain mettävaathet ja lähin sisäle pukemhan. Emäntä katteli ko mie puin pääle ja kysy sitte. "Meinaakko juuri näin kuumala lähteä onkimhan?" "Joo, niin mie meinasin ko on niin komea keliki, että saattas perhola saaja kalan tuosta koskesta. Ko ny on elukkaaki paljo liikhelä." 

     Sieppasin lähteissä vielä ohvipullon mukhan ja lähin sapastelhen kohti jokea. Matkaa siihen koskele ei ollu juuri mithän, mutta lämmin siinä kerkis jo tulla. Vaatetta piti kuiteski olla sen verran, ettei sääsket pääshe läpi pistämhän. 

     Rantapusikossa sitte suihkuttelin myrkkyä joka paikhan ja aloin heittelemhän perhoa. Oli kuitenki sen verran pitkhän ollu hellettä, ettei kalat oikhen ollu syöntipäälä. Mutta mäkärät oli sitte niittenki eestä.

     Mie en muista äkkiselthän yhthän kessää, että olis ollu näin paljo elukkaa ko nyt oli. Ennen vanhhan oli sääskiä paljo, nyt mäkäräisiä. Niitä oli silmät ja korvat täynä. Selässä tuntu ko net menit paijjan kauluksesta sisäle ja purit joka paikasta. Välilä tuntu, että söit varphan välistäki.

     Ei net senthän sinne pääshe, mutta joka puolela niitä tuntu vilistävän. Son siittä villi elukka, että ulkona son aivan pitelemätön, mutta sisälä siittei ole mithän haittaa. Mie ruukaan sisäle tullessa aukassa vaathet ja pujahuttaa niitä. Mäkärät lähtee lenthon ja lentävät ikkunhan. Vähän ajan päästä niiton siinä vaikka kuinka paljon. 

     Son kuulema niin, että mäkäräiset ei pysty sisälä oikhein henkimhän ja sillä nei pistä sisätiloissa. Niiltä loppuu happi ja net yrittää takasi ulos. Onneks, sillä eihän niitten kans muuten pärjäis. Eikä niistä kauheasti ole haittaa ko ilma kylmenee. Silloin on sääskien vuoro kiusata meitä. Mie olen huomanu semmosenki asian, että ukkosen jälkhen mäkärien määrä on niinku vähentyny. Seki saattaa auttaa selviytymhän niistä. Pistäkääppä merkile ens kerrala ko ukkonen käypii.

     Mie sen verran viisastuin, että lähen ens kerran kalhan vähä viileämälä ilmala. Ei juuri tartte olla mäkäräisten lounaspuhvettina ja saattaa kalakki olla syöntipäälä. Eihän sitä oikhen malta olla menemättä, ko kohta son taas kesä ohitte. Hillastuski alkaa kohta, eikä silloin ennää ehi kunnola onkimhankhan."

Enontekiön kotiseutumuseo

     "Yks käymisen arvonen kohe meijjän kunnassa on ehottomasti Enontekiön kotiseutumuseo. Se sijaittee Hetassa, kylän itäpuolella. Matkaa keskustasta Vuontisjärven suunthan on noin kolme kilometriä. Museo on Ounasjärven rannala, kauhnilla jäkäläkankhala. Museon pihalta näkkyy Ounastunturi hienosti järven takkaa. 

     Museon päärakennus, 1800-luvun loppupuolela rakenettu Hätäsen talo, siirrethin Raattamasta. Talossa tapethin kulkumiehen toimesta aikoinhan paikalinen perhe melkhein kokonhan. Vain kaks lasta jäi henkhin. Lisäksi museon pihapiiristä löytyy useita vanhoja rakenuksia. Niissä on sisälä paljo mielenkiintosia tavaroita.

     Museo ruukaa olla kesäsin avoina ja sielä piethän erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia. Kannattaa käyvvä kattomassa ja osallistua tapahtumhinki."

Kaltio

      "Lähde, hete, suonsilmä...sillon monta nimeä. Meilä son kuitenki kaltio. Mettässä liikkuessa niiston tullu koko monesti hörpättyä vettä janhon. Kaltioita löytyy melkhein joka jänkältä. Jänkälä ko näkkyy pajupusikkoa, niin siinon melko varmasti vesikuoppa. Lisäksi kaltiossa kasvaa oikhen vihreää sammalta.

     Kaltioita löytyy monen kokosia. Se saattaa olla semmonen ruokalautasen kokonen taikka sitte kymmenenki metriä leveä. Niitä löytyy järven pohjastaki. Sen hoksaa siittä ko hiekka pulppuaa pohjala.

     Paikaliset ossaa kattoa vesipaikkaa, mutta etelän ihmisiltä se jääpii ylhensä huomaamatta. Melkhein kaikissa kaltioissa on juomakelposta vettä. Haijjusta sen viimeisthän hoksaa. Yhen kerran turistit katto vähä pitkhän, ko kaapasin kupila vettä semmosesta jänkkäkuopan näkösestä kaltiosta ja join menhen. Kysyvät silmät suurena, että voipiiko sitä juua nuin vain. Mie aloin nauramhan ja kerroin niile, että tällä perälä saatta juua melkhein mistä vain. Son niin puhasta. Net oli kuulema käyttänhe veenpuhistustabletteja koko reisun ajan. 

     Kaltiot on talvelaki sulia ja monesti niitä ei havaitte ko vasta ko ajjaa kelkala yli. Kevhälä net sulapilkat sitte sullaavat ensimäisinä ja niissä istuu muuttolintuja. Ennen vanhhan kaltioita tuhkathinki, että net sulais hopumasti ja niissä sitte kytäthin hanhia."

     

Vieraantuminen luonnosta

     Olen pitkään seurannut huolestuneena ihmisten vieraantumista luontoon. Kaupungissa syntyneet eivät välttämättä ole nähneet luontoa kuin televisiossa ja puistoissa. Eläintä, mitä ei ole koskaan nähnyt, pidetään uhanalaisena ja sitä pitää siksi suojella, vaikka tarvetta ei edes oikeasti olisi. Samoin niiden tekemiä tuhoja vähätellään. Niinhän se on, että mitä ei itse näe, ei ole ongelma.

     Kyseistä ilmiötä on valitettavasti täälläkin. Osa paikallisistakin asukkaista elää samanlaisessa tietämättömyydessä. Syynä tähän on vähäinen liikkuminen luonnon keskellä. 

     Paljon luonnossa liikkuvat näkevät eläimiä ja lintuja tai jälkiä niistä ja tietävät eri lajien olinpaikkoja ja osaavat muodostaa käsityksen niiden määrästä. Lisäksi eläinten liikkumisesta ja elintavoista oppii helposti. Eri lajit oleilevat tietyillä alueilla, tiettyyn aikaan vuodesta. Näitä tietoja hyväksikäyttäen voimme sitten havaita eläimiä. Taitoa käytetään hyödyksi esimerkiksi valokuvaamisessa ja metsästyksessä.

     Lapissa maaseudulla asuvina olemme etuoikeutettuja luontoon. Kaupungissa asuvat saavat nauttia siitä harvakseltaan. Pidämme itsestään selvinä asioita, jotka ovat muille eksotiikkaa. Yritämme kuitenkin samalla suojella luontoa, jossa asumme ja josta saamme iloa ja elantoa. Olemme tottuneet liikkumaan luonnossa sitä kunnioittaen. Siksi emme välillä ymmärrä, miksi Lapista yritetään tehdä autiota aluetta, missä ei saisi ketään olla. Suojeltuja alueita pitäisi perustaa etelään, missä ei vapaata luontoa ole paljoa, eikä tänne harvaan asuttuun alueeseen, jossa suurin osa on erämaata.

     Me yritämme selvitä täällä arktisissa olosuhteissa ja haluamme asua luonnon keskellä. Miksi meitä pitää kadehtia niin paljon, että elämäämme yritetään vaikeuttaa monilla eri tavoilla. Tänne voi muuttaa asumaan luonnon keskelle ja luonnon ehdoilla, niin itselläkin olisi sitten hyvä olla. Tervetuloa!

     "Eikhän sole parasta, ko lähemä itte kukanenki liikhele methän ja piämä silmät ja korvat auki. Sillä laila met pysymä parhaten kartala luomakunnan tilanthesta. Molen sanonu ennenki: met elämä luonon keskelä, luonnosta ja osana luontoa."