Lapin ruskaa

 

    "Kylläpä oli isola kirkola komea ruska. Meilä se alkaa olhen jo kohta ohi kokohnan. Jos siittä halvaa kunnola nauttia, niin pitäs alkaa ensin Kilpisjärvelä olhen ja sieltä tulla pitkä hiljaa alas käsin. Siinä ehtis nautiskella värisävyjä kolmisen viikkoa. Mutta sei ainakhan meikäläiseltä onnistu ko työt sittoo liikaa.

     Olishan se soma piettää kesälommaa ruska-aikhan, mutta ei sitä kuitenkhan ehtis mishän kulkumhan, ko kaikki hommat pitäs keritä tehä ennen talvea.

     Joka vuosi sitä aikoo käyvvä enämpi ruskaa kattomassa, mutta aina se kuiteski jääpii tekemättä - niinku moni muuki asija. Sitte ko sen itte viimhein tajuaa, niin son jo myöhästä. 

     Meilä on semmonen perisynti täälä, että met emmä itte oikhen tajua sitä kaikkea luonnon kauneutta, mitä meijjän ympäriltä löytyy. Ruskan tuloki tapahtuu niin hiljaa, ettemä kerkiä sisäistämhän sitä. Se pitäs tulla samala laila ko ensilumenki. Yks aamu maa on valkea ko aukaset verhot. Silloin ei ole mikhän ennää epäselvää

      Siittä tuliki mielhen, että pittää lähteä hakhen talvirenkhat esile ja alkaa vaihtamhan nekki. Ei piä liian myöhäshen jättää, ko kohta tullee mustaa jäätä. Siinä on sitte soma ajela kesärenkhaila ja pölätä koska päästättää auton methän. Parempi son ajoissa varrautua ko kuitenki aamusta joutuu aina töihin lähteä.

     Niin että alkakaappa muukki harkithen nastojen vaihtoa. Ei sole mikhän soma ajjaa mettähallituksen puolela. Son kohta liian kuoppanen ja turhan jykevät tikkarisukki."

Pimeys saapuu.

      Niin siinä taas kävi, että kesä meni ja talven tulo lähenee. Päivät ovat vieläkin aurinkoisia, mutta yöt ovat pimentyneet. Iltaisin ei enää näe paljoa tehdä mitään ilman otsalamppua.

     Harvat vapaapäivät kuluvatkin nopeasti syys-askareita tehdessä. Polttopuut sain onneksi karsittua ja ajettua ennen hirvenpyyntiä. Halkojen tekoa voi tehdä iltaisinkin. 

     Ruskasta ei ehdi kunnolla nauttimaan, kun monta hommaa on saatava valmiiksi ennen lumen tuloa. Sen kyllä vaistoaa, mutta sitä tavallaan seuraa sivusta. Viimein kun kiire alkaa hellittämään, ruska on jo ohitse. 

     Kohta myös pääsee haravoimaan lehdet pihalta. Niitä onkin kertynyt runsaasti ja pihlajat vielä pudottavat lehtensä myöhemmin. Pitää haravoida kahteen otteeseen. 

     Tässä onkin nyt parisen viikkoa aikaa tehdä kaikki hommat alta pois. Huomenna alkaa kiimarauhoitus ja pyynti jatkuu ensikuussa. Hirven makuun on juuri päässyt, mutta kaikki sanovat, ettei niitä kauhean paljoa ole. Mihin lie menneet. Parissa paikassa karhut ovat ainakin yksi syy hirvien vähyyteen. 

     Kova tuuli pitää huolen lehtien putoamisesta ja sitten pyyntikin helpottuu. Nyt on ollutkin pitkään kylmää. Jostain syystä tuulee koko ajan. Tai ainakin se siltä tuntuu. Tulisi nyt tyyniä iltoja, niin pääsisi tuulastamaan. Sitä suosittelen kaikkien kokeilemaan. Siinä on jotain alkuantaista jännitystä ja siinä tuntee kuuluvansa luontoon. Öinen järvi on todella mielenkiintoista katseltavaa.

Aihki

      Metsät täyttyvät taas innokkaista pyytäjistä. Syksyn kohokohta on alkanut. Tietenkin riippuu keneltä kysytään. Istun taas mättäällä, kahvipannun lämmetessä nuotiolla. Ilma on mitä parhain. Lämmin, aurinkoinen päivä, Mikä se taas on passissa ollessa.

     Nuotion vieressä kasvaa iso mänty. Ei enää parhaimmillaan. Oksat ovat jo suurelta osin hongittuneet. Neulasia löytyy enää korkealta latvustosta. Ikää on vaikea sanoa. Parisataa vuotta, ehkä enemmän. Lapin puut eivät kasva isoiksi. Lyhyitä, mutta tiiviitä. Lujaa puuta. Näissä olosuhteissa eivät pitkät rungot taitaisi kovin hyvin pärjätä. Myrskytuulet kaataisivat ne helposti.

     Tuokin mänty on kasvattanut juuret laajalle karuun maahan. Pakkokin, muuten puhurit puhaltaisivat sen kumoon. Tämän perän asukkaan on oltava sitkas, sopeuduttava vaikeisiin olosuhteisiin ja kasvettava lujasti maaperään, omaan kotiinsa.

     Mitä kaikkea tuo aihki on kokenut pitkän elämänsä aikana? Montako kertaa se on katsellut passimiestä vierellänsä? Montako kulkijaa on sen sivusta kulkenut polkua pitkin? Paljonko se on eläissään seurannut hirviä kulkemassa sen vierestä? Sen oksilla lienee istunut kymmeniä metsoja ja koppeloita.

     Se on nauttinut lämpimästä auringosta kesäisin, ruskan väriloistosta syksyisin, kärsinyt talven tuiskuista ja paukkupakkasista, katsellut revontulten loimua ja herännyt talven horroksesta, puhjennut aina uudestaan elämään kevään saapuessa. Paljon se on kokenut, paljon kärsinyt ja paljon nauttinut pitkän elämänsä aikana. Lopulta aika kuitenkin voittaa sen ja siitä tulee komea honka.

     Siinä istuessani ajatuksissani mietin, että täkäläisissä ihmisissä on hyvin paljon samaa kuin tuossa vanhassa aihkissa. Me olemme kasvattaneet juuremme tiukasti omaan kotikuntaamme. Olemme oppineet tulemaan toimeen luonnon kanssa. Nautimme joka solulla kaikesta, mitä meille eteen tarjotaan. Osaamme arvostaa luonnon antimia. Elämme metsistä ja järvistä. Emmekä mielellään lähtisi pois kotiseudultamme. Haluamme olla osa luonnon suurta kiertokulkua, täällä - kotonamme. Moni on täältä pois lähtenyt, mutta moni on myös tullut tänne takaisin, huomattuaan ettei se se ruoho ole sen vihreämpää etelässä. Vai olisiko parempi sanoa, jäkälä paksumpaa?

     Havahdun äkkiä puhelimen ääneen. Passit saa purkaa. Pakkaan tavarani ja sammutan valkean. Lähtiessäni taputan männyn kylkeä hyvästiksi. Toivottavasti näemme vielä monta kertaa. Siihen asti, kunnes tunturituuli viimein kaataa meistä jommankumman...

     

     

Väärtipäivät

    "Kävästimäpä taasen Väärtipäivilä lauvantaina. Somat oli markkinat. Taas pärjää talven, ko osti vanthuita ja sukkia. Ja oli rohki hyvä leipäki, puhumattakhan hilloista. Sai se emäntä uuen korunki ko oli semmosesta pitkhän haaveillu.

     Tänä vuona oli soma ko oli ohjelmaa koko päivän. Sielä jakso olla pitkhän vaikka oli niin kaalo tuuli. Kokkikilpailua oli oikhen soma seurata ja oli sielä lauluaki. 

      Toritanssit ei oikhen vetäny porukkaa pyörähtelhen, vaikka sillä olis pysyny lämpimänä siinä tuulessa. Muutampi rohkea naisenpuoli senthän tanssas.

     Kahvio on kyllä ehoton ykkönen. Tyttäret oli leiponhet taas vaikka minkälaista hyvvää. Piti oikhen käyvvä parhinki otheshen kahvistelemassa.

     Kyläläisten kansa raatathin kovastikki, mutta jäi kaipaamhan tuttuja mökkiläisiä. Eikö net ollu sitte vielä tulhet vai oottavakko sitte ruskhan? Niitten kansa olis ollu soma vaihtaa kuulumisia. No, kyllä mie niitäki väärtejä näjen vielä.

     Häätyy sanoa, että nämät oli kohta somimat Väärtipäivät mitä koskhan olhet. Ohjelmaa ko on koko ajale, niin ihmisekki viihtyy."