Hietajärvi

       "Viimhein se tuli mullaki käytyä sielä Hietajärvessä. Siittä paikasta on kuullu paljon juttuja ja eikä se mikhän ihme olekhan. Kirkasvetinen järvi mettän keskelä, hiekkarantoinhen, on hieno retkipaikka. 

     Ketomellassa, Ounasjoen sillan jälkhen, löytyy Peltovuomasta käsin tultuna parkkipaikka tien laijjasta. Siittä vain lähtee polkua pitkin kävelhen. Matkaa Hietajärvele tien laijasta ei tule kyltin mukhan ko kolme kilometriä.  Hiekkapolkua pitkin on köykänen kulkea. Kohe soppii hyvin huonompijalkasellekki. Puolen kilometrin päästä löytyy porokaarre. Sitäki kannattaa käyvvä samala vilkasemassa.

     Maasto on komeaa jäkäläkangasta. Justhin semmosta metton näköstä. Pitäs joskus käyvvä seku mettälä sielä päin. Välilä löytyy parit pitkospuut ja hieno lampiki, jos vaikka halvaa istahtaa vähäksi aikaa. Maastopyöräilijöitä näky olevan melko paljo liikhelä. Onneks polku on leveä ja maasto semmosta, että sielä kyllä näkkee toisensa. Monessa muussa paikkaa pittää tosishan pölätä, ettei pääle ajeta. Mie en tiijjä onko nuissa läskipyörissä kelloja olemassa vai eikö net kehtaa niitä kilkutella. Olis se kuitenki somempi ko kuulis ko tulevat. Tai ainaki ko vähä hiljentäsivät kohala.

     Viimhein se järviki tuli vasthan. Vaikka ei se niin mahoton matka ole kävelä. Polku jatkuu tunturhin. Siittä pääsee Tappurhin ja sitä kautta takasi Hethan taikka toishen suunthan se mennee Pahakurun kautta Pallakselle. Mettähallitus on rakentanu rohki hienon laavun järven ranthan. Siinä oli soma paistaa makkarat ja istuskella kattelemassa maisemia. Ens kerrala pittää ottaa onki mukhan. Tiijjä vaikka pääsis kalanki paistamhan.

     Takasi lompsiessa, mie siinä mietin, että saattas olla komea paikka käyvvä ko lumi tullee. Pittääpä laittaa korvan takaa, jos sattuis olhen vappaata sillon, niin lähempä uuesthan kävästämhän. Son oikeasthan villi homma, ko sitä on kuitenki melko paljo reissanu, mutta omat kotinurkat on jääny vähemäle huomijole. Pittääpä alkaa harrasthan tuota kotiseutumatkailua enämpiki tulevaisuuessa."

Näitä makkararosvoja löyty montaki. Ei auttanu
selkää kääntää, jos halus ettei leipä lähe lenthon.

Komea koijju Hietajärven rannala.

Jos ei halva koko Hetta-Pallasta kävellä,
niin tätä kautta on hyvä kulkea lyhemästi.

Polku on hyvin merkattu maasthon.

     

Ruskahirvi

      Suljen auton peräkopin luukun varovasti kiinni. Liiallista ääntä ei kannata pitää. Koskaan ei tiedä missä hirvet lymyävät. Heitän repun selkääni ja lataan aseeni. Tästä alkaa puolen päivän mittainen seikkailuni luonnossa.

     Parina yönä ollut pakkanen ja kuiva keli on saanut koivujen lehdet kauniin keltaisiksi. Ruska on todella kaunis tänä vuonna. Maaruskaa ei niinkään voi kehua. Punainen väri on toistaiseksi ollut aika vaisu. 

     Astelen hiljaa polkua pitkin. Varon aiheuttamasta yhtään ääntä. Katselen alati ympärilleni, mutta lehti peittää näkyvyyden. Kilometrin verran kuljettuani, alkaa tuttu järvi näkyä. Hietajärvi avautuu eteeni. Otan kiikarin taskusta ja katselen järven ympäristöä. Joskus järven takana olevalla isolla vuomalla on näkynyt hirviä syömässä. Nyt en näe kuin muutaman vesilinnun järvellä. Ne saavat olla rauhassa tällä kertaa. Olen ison lihan perässä.

     Siirryn polulta sivuun. Lähden kävelemään maan reunaa pitkin. Tässä olen yllättänyt monta hirveä. Monesti ne nukkuvat aukealla jänkällä vain pienten varpujen suojassa. Tällä kertaa en kuitenkaan näe niitä. Jäljistä päätellen niitä kuitenkin on alueella.

     Viimein saavun pienen ojan luokse. Tätä rutoa olisi tarkoitus sitten seurata etelään päin. Ojan rantakoivikot ovat tiheitä, mutta yllättävän helppokulkuisia. Ei ihme, että niissä hirvet viihtyvät. Oksat rapisevat ilkeästi vaatteita vasten vaikka kuinka hiljaa yritän kulkea. Onneksi kuitenkin tuulee sen verran, ettei ääni kantaudu kauas. 

     Ruto loppuu kohta uuden jänkän reunaan. Oja kiemurtelee enää pitkin jänkää harvojen koivujen saattelemana. Kävelen hiljaa maankaulaa pitkin harvaan mäntymetsään. Parin sadan metrin päässä on muutama vuosi sitten hirville laittamani nuolukivi. Käyn ohimennen vilkaisemassa, onko se kelvannut eläimille. 

     Syrjäsilmällä huomaan äkkiä liikettä sivullani. Käännän päätäni ja näen kuinka hirvi lähtee juoksemaan pakoon pienen puskan takaa. Välimatkaa meillä oli satakunta metriä. Nostan aseen poskelle, kun eläin katoaa männikköön. Sen verran kerkisin näkemään, että kyseessä oli iso uros. Piikkejä en ehtinyt laskea, mutta komeat sarvet sillä kuitenkin oli. Mukava kohtaaminen, vaikka vähän harmittaa, etten ehtinyt ampua. No, paikkoja kyllä tulee. Hirviä tuntuu olevan tänä vuonna runsaasti.

     Nuolukivi olikin loppunut täysin. Pelkkä tanko näkyi tolpan nokassa. Pitää kyllä tuoda uusi tilalle. Suolan saanti on tärkeää eläimille. Nuolukivellä saa hirvet pysymään alueella ja onhan se samalla riistanhoitotyötä. Loppujen lopuksi pienillä töillä saa riistakannan pysymään hyvänä. Nuolukiviä hirville, heinää ja lehtikerppuja jäniksille ja kauriille, pönttöjä vesilinnuille ja tietenkin rautapyynti minkeille. Ei se paljoa vaadi viitseliäisyyttä ja onhan se mukavaa puuhaa kesän mittaan. Syksyllä saa sitten nauttia työnsä hedelmistä.

     Jatkan matkaa eteenpäin. Hirven perään on turha lähteä. Sitä ei juoksemalla saa kiinni. Pari kolme passimiestä olisi ollut hyvä olla mukana, mutta tykkään naakimapyynnistä. Hiljaa yksin kulkemalla oppii parhaiten hirvien olinpaikat ja kulkureitit. Voi itse määrätä vauhdin ja suunnan. Luonnon tarkkailu onnistuu tällöin parhaiten.

     Kuiva maa loppuu jälleen ja joudun taas ylittämään jänkän. Reissun raskain osuus alkaa. Etenen mätäsjonoja pitkin ja välillä joudun kahlaamaan märkiä heinikkosammalikkoja ylitse. Syyssateitten jälkeen vettä on runsaasti. Hyvä että saappaissa varret riittävät.

     Lopulta kuitenkin pääsen toiselle puolelle, sukat edelleen kuivina. Matkaa  vuoman ylitse tuli melkein puoli kilometriä. Nyt kulku kuitenkin helpottuu, kun pääsen takaisin polulle. Astelen ripeästi mönkijän jälkeä pitkin. Varuillaan pitää silti olla. Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee.

     Viimeiset pari kilometriä menee nopeasti. Nuolihaukka saattelee minua jonkin matkaa ennen autoa. Niitä harvoin näkee näin myöhään syksyllä. Se huutaa hyvästiksi ja katoaa kohti etelää. Niinhän se on. Muuttolinnut lähtevät talveksi lämpimämmille seuduille ja me lapinharakat jäämme tänne kylmään ja pimeään pohjolaan.

     

     

Värien sinfoniaa

      "Son kyllä kumma ko tuo ruska hiipii sallaa joka vuosi. Sitä ei hoksaa ennenku lähtee liikhele vähä kauemaksi. Lehet kyllä kellastuu kotipihalaki, mutta se tullee niin naakimalla, ettei oikhen tajuakhan. Mutta nautima nytten, ko se värikylläsyys taas alko..."

Voihan hirvitys.

        Pitkästä  aikaa  istun  taas  passissa.  Hirvenpyynti  alkoi.  Saa  taas  olla  raikkaassa ulkoilmassa. Raikkaassa varsinkin siksi, että tuuli on todella kova. Onneksi ei tarvitse olla veneellä liikkeellä. Keli on muuten mukavan aurinkoinen.

     Pyynti tähän aikaan on haasteellista. Puissa olevat lehdet peittävät näkyvyyden. Hirveen törmää sattumalta jos tuuri käy. Tuuli puolestaan peittää kaikki äänet. Toisaalta hirvikään ei kuule kunnolla. Auttaa se pyytäjääkin. Muuten metsä on hiljainen. Ainoastaan pari tiaista on näkynyt. Kuukkelikin on pysynyt toistaiseksi piilossa.

     Onneksi kunnon tulilla tarkenee. Makkara paistuu, siihen sinappia ja ruisleivän väliin. Gourmee on kohdillaan. Kyllä kelpaa ihmislapsen nauttia luonnossa olosta.

    Hiljaista kuulostaa olevan rintamalla. Koira hakee, mutta hirvet tuntuvat olevan kunnolla piilossa. Kova tuuli hajottaa hajut ja vaikeuttaa koiran työtä. Kovasti se kuitenki hoitaa hommansa. 30-40 kilometriä tulee sille helposti mittariin. Onneksi kunto on kova ja huomenna on toisen koiran vuoro astua remmiin.

     Kovin vaisua on tappamisen meininki, vaikka jotkut muuta väittävät. Olisi mukava ottaa sellaiset mukaan viikoksi, niin näkisivät, miten asiat oikeasti ovat. Ainakin täällä meillä pyynti on suurimmaksi osaksi luonnosta nauttimista ja odottamista. Kiire jätetään kotiin. 

     Hirvenpyynti on tiimityötä. Mukava porukka takaa ikimuistoisia hetkiä. Vaikka päivän aikana ei näkyisi merkkiäkään eläimistä, kokoontuu väki nuotiolle kertaamaan päivän tapahtumat ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Märkinä ja väsyneinä pyytöväki istuu kahvin ääressä hymyssä suin ja nauru raikaa. Jos vaikka huomenna sitten pääsisi nylkypuuhiin. Ja Luoja yksin tietää, se saattaa tulla vaikka meikäläisen passiin seuraavaksi.