maanantai 27. heinäkuuta 2020

Hillakarhuja



     "Se alkaa taas olhen se aika vuojesta, ko ihmiset laukkoo ämpärit käessä pitkin vuomia. Kaikila kiiluu hillankuvat silmissä. Vanha täkäläinen viisaus sannooki, että hilla-aikana ei Enontekiöllä ole sairhaita eikä eläkeläisiä. Mutta ootappa ko hillankerruu on ohi, niin onki terveyskeskuksessa pitkä jono selkäsairhaita ja jalkavammasia.


     Ennää hilla ei saa aikhan samanlaista kuumetta ko ennen. Nykyhjän suurin osa kerrää vain omiksi tarpheiksi. Jokku harvat ennää myynthin. En tiijjä onko väki vanhentunu vai mikä siinä on, mutta nyt on harva ees puhunu hilloista. Hinta tieten tekkee paljon, mutta ei sekhän kummosta kiimaa tehe. Mie luulen, että ostajien puute ainaski vaikuttaa asihhan. Ennen melkhein jokhainen kauppias osti niin paljo ko vain sai. Nyt non oikeasti hakusessa. Moni yrittääki myyvvä marjat suorhan.


     Pitäs se vain saaja aikaseksi vääntyä jänkäle. Selän pääle se ottaa kovastikki, ko harvoin pääsee polvistelemalla keräämhän. Onneks ei senthän tartte ko parisenkymmentä kiloa kerätä. Se rohki riittää talveksi meijjän sakile. Silloin tällöin ko saapii sopan keittää, niin se riittää. Jouluna varsinki niitä pittää olla.


     Lophun pikku vinkki kaikile jänkhän haikailijoile. Jos jossaki päin on nyt kuulema näkyny karhu, niin sielä on sitte tosi paljo hilloja. Muuta ko sankko käthen ja kerräämhän. Hillakarhuja ei tartte pölätä."

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Poutakinnihaukan valtakunnassa


     "Kaaristima taasen mönkijän kärrön kyythin. Tulva on laskenu sen verran, että pääsee viihmeinki onkimhan. Päiväselthän vain kävästämä. Kaveri soitti ja sano, että lähemä kokkeilhen pari järveä. Niissä pitäs olla isoja ahvesia. Ja niin met lähimä.

     Kyllä soli kuiva keli. Isolta tieltä ko lähimä, soli semmonen pölinä, että ei perässä tuleva nähny mithän. Soli niinku vanhoissa lännenelokuvissa olis inkkarit ja länkkärit preerialla rattastanhet. Semmonen pölypilvi, että varhman puoli tuntia leijas ilmassa.

     Siinä ajelessa ko Vataset konsanhan, mie kattoin yhessä kohtaa, ko oli ko oksa tien päälä. Hijastin vähä vauhtia ja samassa se oksankarahka lähti lenthon. Siinä se lensi kymmenkunta metriä maasturin eessä ja lennähti sitte tien laithan männynoksale istumhan. Hijastin vielä vauhtia ja kattoin tarkemin. Soli poutakinnihaukka. Semmosta molekhan nähny varhman ko ejelis kesänä. Harvoin näkkee. Pölyn takia en alkanu kuvvaamhan. Tuskin solis siinä pysynykhän niin kauvvan, että olis alkanu jotaki näkymhän. Soli ottamassa hiekkakylpyä tien päälä. Tänä kevhänä onki haukkoja muute näkyny paljo.


     Pääsimä viimhein perile ja pakkasimma mönkijhän kuormat ja lähimä ajelemhan tunturia kohi. Kymmenkunta kilometriä puottelimma ja tulima järven ranthan. Tässä molekhan koskhan onkinu. Ajellu ohitte aina. Laitoima onget kunthon ja aloima heittelemhän. Soli semmonen aika matala kivipohjanen järvi. Tunnin jaksoima heitellä ja ahvesista ei näkyny jälkeäkhän. Kaks hauenneulaa saima. Kaveri ihmetteli ko hän viimein kävi täälä, niin soli saanu kauheasti isoja ahvesia. Ei se aina ole syönnnilä. Kokkeilima vierestä toisestaki järvestä, mutta soli vielä tyhjempi. Ei näkyny ees jänkkäkoiriakhan. Ainoa elävä olento oli kalasääski, joka lenteli pitkin rantoja.

     No, ei se mithän. Pakkasima onget kyythin ja ajoima yhele pikku joele siinä lähelä. Siitäkhän  saanhe ko yhen pannukarkean harrin. Senki päästimä kasuamhan Ei ollu oikhen suvannoissakhan elämää. Siinä sitte kahvistelimma rauhassa. Päätimä lähteä luottopaikhan.

     Ajelimma koivikoita pitkin vähä aikaa ja saavuima taasen järven ranthan. Jos nyt ei tule kallaa, niin on se jo kumma. Kattelin onkirasiasta ahvesen näkösen vilkun. Kaveri heitti ensimäisen heiton ja heti oli kala kiini. Semmonen pari kolme sattaa grammanen raitapaita. Hyvän kokonen. Mie kävelin kans rantapusikhon ja aloin heittelemhän.

     Toisela heitola mullaki tärppäs. Sammaa kokoa soli se minunki kala. Niitä met sitte siinä nostelimma tunnin verran ylös. Tasashen tahthin niitä tuli. Kaikki sammaa kokoa. Pääsee paistamhan ja savustamhan verestä kallaa. Son kyllä hyvvää. Jokku ihmettelleeki, ko mie varta vaste pyyvvän ahvesia. Jokku ei niistä välitä yhthän. Minusta son parempi ko moni muu kala. Tauroa saapii aina ko verkostellee, mutta sauvvukallaa harvemin.

     Siinä met sitte illan päätheksi korjasimma ja suolasimma kalat ja lähimä tyytyväisinä ajelhen kotia kohi. Huomena pääsee savustamhan. Rohki soma päivä taasen.

     Ai niin. Jos jotakuta jäi vaivaamhan, niin poutakinnihaukka on ampuhaukka meijjän murthela."

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Tyven



     Kasasin perhovavan pyyntikuntoon. Ilta oli lämmin ja tuuleton. Täydellinen hetki pintakalastukseen. Tyynen järven pinnan rikkoivat ainoastaan vesiperhojen vanat, näiden juostessa pintaa pitkin ja kalojen aiheuttamat tuikkirenkaat, ahvenien ja siikojen napsiessa hyönteisiä.

     Sitoessani siiman päähän pintaperhoa, näin järven yllä kalasääsken lentävän. Samat aatokset silläkin oli. Pesässä odotti monta nälkäistä suuta. Äkkiä lintu pysähtyi lepattamaan paikoilleen. Se oli huomannut kalan lähellä pintaa. Hetken se leijui paikoillaan, sitten se veti siivet suppuun ja syöksyi nopeasti järveen. Molskahdus kaikui tyynessä illassa. Kului pari sekuntia ja lintu levitti siipensä ja alkoi pieksämään niillä vettä. Vaivalloisesti se pääsi viimein lentoon, kynsissään iso kala.

     Sääksi lähti lentämään järven taakse. Sillä on ollut pesä jo vuosia siellä jossain. Luultavasti läheisessä vaarassa, parin kilometrin päässä järveltä vai liekö tehnyt kotinsa isoon koivuun joen rannassa. Kukaan ei ollut nähnyt sen pesää koskaan. Komea lintu ilmestyi järvelle kalastamaan aina yhtä salaperäisesti ja katosi nopeasti saalis kynsissään. Monesti olet katsellut sen perään, yrittäen nähdä mihin se menee. Joka kerran se katoaa jonnekin jokikoivikon taakse.

      Laitettuani onkivehkeet veneeseen, työnnän sen hiljaa veteen. Istun peräpenkille ja alan rauhallisesti työntämään venettä rantaluhikossa. Melon hiljaa keskemmälle järveä ja alan varovasti heilutella vapaa. Perho laskeutuu nätisti veteen ja annan sen olla hetken rauhassa. Kalat säikkyvät siimaa, sen osuessa järvenpintaan.

     Varovasti alan vetämään siimaa veneeseen. Perho värisee veden pinnalla. Kohta ensimmäinen tärppi tapahtuu. Pienehkö siika nappaa perhon. Varovasti päästän kalan takaisin järveen. Nähdään ensi kesänä, kun olet vähän kasvanut.

     Rauhallisesti heittelen perhoa koko illan. Silloin tällöin saan tartutettua siian kiinni. Huominen ruoka on varmistettu. Kalakaverini ilmestyy jälleen järvelle. Rauhassa se lentää tyynen pinnan yllä ja etsii kaloja. Harmi etten ottanut kameraa veneeseen. Linnusta olisi saanut hyviä kuvia. Ensi kerralla sitten.

     Laitan perhovavan sivuun ja lähden melomaan rantaa kohden. Kaloja on tarpeeksi yhdelle aterialle. Vedän veneen maalle ja jään katselemaan järvelle. Sääksi syöksyy veteen. Molskahdus kuuluu taas selvästi ympäri järveä. Vaaleat siivet iskevät voimakkaasti, kun lintu lähtee saaliineen lentoon. Sinne se taas suunnistaa, etelään päin, kohti salaista pesäpuutansa.

 


maanantai 6. heinäkuuta 2020

Antinmellat



     "Molen aika paljo kiertäny meijjän kunnassa ja nähny monta hienoa paikkaa, mutta kyllä yks kommeimmista paikoista on Antinmellat. Kalmakaltiolta lähethän pohjosta kohi reilu kymmenen kilometriä Naltijärven suunthan ja siittä isolta polulta kääntyy vasemalle melkhein näkymätön jälki. Sitä myöte jatkethan kilometri kaks Käkkälöjoen ranthan. Tai oikeasthan se keino viepii korkean törmän pääle ja siittä viettää hietikko jokhen. Alhaala joessa näkkyy hiekkapohjaa vasten, ko kalat uipii.


     Sieltä törmän päältä näkkyy melko kauvvas. Siinä on soma ihastella maisemia samala ko kahvistellee. Hyvälä kelilä mennee hoksaamatta pari kolme tuntia istuskellessa. Joesta tuli ongela heittelemällä pari pannukarkeaa harria, jokka paistoima kans. Joen takana oli poroja syömässä. Net ei tainhe ees hoksata meitä, ko olima niin korkeala, ettei saanhe haijjua meistä.








     Käkkälöjoki on melko mukkanen. Olis hauska joskus laskea se alas venhelä, mutta nuin ylhälä kosket on niin kuivat, että venhen joutuis vettää välilä. Ja on siinä yks pikku putouski Kurkkiokoskessa. Semmonen pari metrinen. Sitäki kannattaa käyvvä samala kattomassa, jos liikkuu sielä päin. Kävelemällä siellä voi käyvvä päivämukin, mutta kannattaa olla teltassa yötä. Son sen verran hienoa maastoa kulkea, että niitä kuivia jäkäläkankhaita voipii kulkea lipposet jalassa. Tieten saaphat kannattaa olla matkassa. Samalaista maastoa on Palojärvessä ja Pöyriksen seuvvula. Ja Naltijärhven mennee leveä jälki. Siittä ei voi eksyä. Eri homma onki sitte hoksata siittä erkanevva jälki Antinmelloille. Kartasta mellat näkkee kyllä, mutta polkua ei ole merkattu sinne."

Kurkkion putous.

Ne ovat saapuneet.

       "Ei tarttenu ennää tehä halkoja yksin. Kesästä nauttiminen loppu. Tai oikeasthan väheni. Lämmin keli ja vesisathet teki tehtävän...