maanantai 26. heinäkuuta 2021

Lunkka kiini!

      "Son ko riivattu, että ko heti ko tullee vappaa, niin sitä rukattaa samantien methän. En mie onneks ole sielä yksin liikhelä. Ajoin auton parkhin ja tässä on muutama muuki ennesthän. Neljä turistiaki näkkyy laittavan reppuja kunthon. Mihinkhän non menossa? Varhman samhan suunthan ko mieki, mutta mie käyn vain päiväselthän semmosen pikku mukan. Samala periaathela ko Finnairiki mainostaa, että illaksi kothin.

     No enhän mie tämmösenä hiljasena lapinmiehenä tietenkhän malttanu olla raatauttamatta niitä eteläläisiä ja tietenki lähin heti niitä jututtamhan. Samhan suunthan nekki meinas, mutta paljo pitemälle ko mie. Niilä tullee melko huikonen, jos net meinas kävelä lähimäle autiotuvale yöksi. Reilu kaks poronkusemaa tullee pojile matkaa. Son suomeksi rapea parikymmentä kilometriä. Onneksi on kuiteski kuiva keli, niin saavat lipposilla kävellä. Son saaphat jalassa aika raskas lompsia. Vaikka näitä jäkäläkankhaita pitkin onki köykänen muuten kulkua. Pitkoksekki melkhein joka rapakon ylitte.

     Ajattelin mielessä, että ko net ensin ajjaa tuhanen kilometriä tänne, että saavat viikon mettässä syöttää itteänsä sääskile ja sama toistuu joka vuosi, jopa useamastikki, niin on se melkonen paarma ollu, joka niitä on purassu, ko nuin pahan lapinkuumhen on saanhe. Ja ko siihen tauthin ei löyvvy lääkettä, niinku molen ennenki sanonu. Met vaivaiskoivujen keskelä kasunhe, olema vishin immuuneja semmoselle, ko emmä met ruukaa laukkoa etelässä samala laila. Tai, oikeasthan mie tiijjän kyllä semmosiaki täältä, mutta nei olekhan mettäpörröjä niinku erhät.

     Toishaalta taas ko miettii, niin jos nuot käypii suurin piirthein kaks kertaa vuojessa täälä vaeltamassa ja hihtomassa, se tekkee yhthensä 14 päivää. Met käymä jo pelkästhän kevhälä pilkilä sen verran. Että jos oikhen alkaa laskemhan, kummat non saanhe paheman lapinpörriäisen pureman, niin kyllä meitä on taijettu kupata jo pikku läpistä asti.

     Mutta ei siinä mithän. Mie taijjan kans heittää repun selkhän ja suikassa vaihtheksi jokiruthon. Mole päässy onkimhankhan ko sitte viimeksi. Tasashen tahthin joka viikonloppu ja välilä viikolaki käyny lähempänä. Häytyy nauttia vielä ku voipii. Kohta se tuo hillastus alkaa häirittemhän harrastushommia. 

     Ei sitte muuta ko nakkaan kiirhen peräkophin, autosta lunkka kiini ja kohti uusia seikkailuja. Kyllä se hoppu sielä ilthan asti pärjää."



     

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Tammukkaa tikunnokassa 2

     Luonnossa liikkuessa tulee aina kova nälkä. Iltasella tammukka katosi parempiin suihin, ruisleivän ja voin kera. Makaan taljalla vatsa täynnä. Kahvipannu lämpenee nuotion lieskoissa. Kupponen kuumaa kahvia vielä jälkiruuaksi. Onneksi hoksasin ottaa pakastimesta palasen leipäjuustoa  mukaan. Leikkaan siitä sopivia paloja kuksaan ja kaadan kahvin siihen. Ensi keväänä täytyykin kuivattaa kieliä ja kokeilla, miltä se perinneherkku maistuikaan, kun sitä leikkaa kahvin sekaan juuston tapaan. Edellistä kerrasta onkin aikaa.

     Kahvin jälkeen konttaan ulos laavusta. Voisin kokeilla iltasyöntiä. Tällä kertaa otan avokelan ja kiinnitän siihen hopean värisen lipan. Sillä olen nostanut monta monituista tammukkaa ja harria tästä joesta. 

     Tällä kertaa suuntaan kulkuni yläjuoksulle. Koskissa ei viitsi paljoa heitellä, koska matalassa vedessä ei mahdu kuin pienet kalat oleskelemaan. Kosken niskalle päästyäni, aloitan pyytämisen. Matalassa suvannossa näkyy pieniä tuikkirenkaita siellä täällä. Vaaksan mittaiset kalat napsivat hyönteisiä pinnalta. Merkkejä isommista ei näy. Kuljeskelen hiljaa rantaa pitkin ja heittelen lippaa. Välissä pienempi tammukka kokeilee ottaa vilkusta kiinni, mutta valitsin tavallista isomman kokoisen lipan. Pääsee helpommalla, kun ei tarvitse pieniä sinttejä päästellä irti.

     Suvannossa tulee vastaan syvä monttu. Olin joskus heittänyt tähän kohtaa verkon ja tiesin siinä olevan vettä useamman metrin. Syvänne näkyy synkkänä muuten niin matalassa joessa. Tällaisia jyrkkiä syvänteitä on harvoissa paikoissa. Pituutta kymmenisen metriä. Sitten joki äkkiä taas madaltuu.

     Heitän lipan keskelle mustaa kuoppaa ja annan sen upota rauhassa. Lasken sekunteja. Viiden kohdalla alan kelata. Viehe oli uponnut siinä ajassa lähelle pohjaa. Hitaasti kirkas lippa nousee syvyyksistä, mitään ei tapahdu. Heitän uudestaan. Mietin, että on liian kuuma keli kaloillekin. Eivät jaksa edes syödä. Lippa ilmestyy jälleen tyhjänä montusta. Kolmannen heiton annan vajota pitempään. Ehkä kalat ovat juroneet aivan kuopan pohjalle.

     Ehdin vääntää kammesta pari kierrosta, kun jokin tarraa kiinni. Ei kauhean suuri, mutta kunnolla se laittaa vastaan. Vedän vavalla kalaa ylöspäin ja sieltä se alkaa laiskasti nousta. Viimein kala ilmestyy näkyville pimeydestä. Se on ihan mukavan kokoinen taimen. Lämpimässä vedessä se ei jaksa laittaa edes kauheasti vastaan, vaan saan sen helposti haaviini. Tainnutan ja suolistan sen heti. Taimenella on painoa ehkä vajaa kilo. Pitäisi varmaan joskus ostaa pieni puntari. Vaikka eihän sillä tiedolla loppujen lopuksi mitään tee. Korkeintaan naapurin kiusaksi, kun pakkaa olemaan kalakade. Onhan sitä mukava kiusata, kun niin tosissaan ottaa.

     Lähden kävelemään takaisin laavulle. Kalaan laittaisin kunnon suolan. Saa kotona sitten pitkästä aikaa laittaa leivän päälle. Yksi taimen ei kuitenkaan kestä kuin pari päivää. Sen verran persoja ollaan meidän talossa suolakalalle. No, syksymmällä, kun vedet jäähtyvät, aloitetaan sitten verkostelu ja talvikalan pyytäminen. Silloin herkuttelu viimeistään jatkuu. Ja onhan tässä kesää vielä paljon jäljellä ja vesiä piisaa. Ensi kerralla voisi haastaa väärtin kalaan ja lähteä vieropalkisille. Katselen taivaanrantaa. Mustia pilviä on taas kerääntynyt runsaasti. Nyt hopusti takaisin louteen suojiin, ennen kuin seuraava ukkosiili iskee niskaan.



maanantai 12. heinäkuuta 2021

Tammukkaa tikunnokassa


      Viimeiset vesipisarat ropisevat louteeseen. Istun laavussa kahvia hörppien ja kuuntelen kuinka sade ympärillä rauhoittuu. Iili asettuu aloilleen viimeinkin ja pääsen kalastamaan. Pitkän aikaa ajettuani, pääsin viimein joen rantaan ja pystytin ensi töikseni laavun. Tarkoitus oli ensin nukkua teltassa, mutta sääennustus lupasi ukkosta ja sadetta. Kömmin louteen alta ja vedän sadevaatteet päälleni. Risukko on märkää ja kastelisi minut heti. Kuumuudesta huolimatta näin on mukavampi. 

     Sidon siiman päähän pintaperhon. Vesiperhosia on paljon. Niitä juoksee pitkin vedenpintaa. Tuon tuostaki kaloja käy napsimassa niitä. Pinturilla on nyt hyvä mahdollisuus saada syömäkalat. Joessa on vesi vähissä. Normaalisti koskea ei pääse kumisaappaat jalassa yli. Nyt vettä on tuskin puoleen väliin saapasta. Pitkään jatkunut helle on kuivattanut maastot ja kalat ovat paenneet syvänteisiin. Itsestäkin tuntuu, että voisi mennä niiden seuraksi polskimaan. Sääskistä ei ole paljoa haittaa näin kuumalla, mutta paarmat kiusaavat senkin edestä.

     Kävelen kosken niskalle ja heitän perhon veteen kellumaan. Hiljaa se lähtee huilaamaan virran mukana. Ohjaan sen kulkua kivien taustoja mukaillen. Aika hiljaista tuntuu olevan. Uusi heitto. Uitan perhoa nyt eri kohdasta. Välillä joella näkyy, kuinka pieni kala poimii pinnasta hyönteisen. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, etten välitä niitä pyytää. 

     Jokin pieni kala yrittää napata perhon. Onneksi ei osunut. Viehe lipuu alas ja vedän siimaa sisään. Jälleen uusi heitto. Ensimmäisen kiven takana kala tarraa kiinni. Pieni tammukka hyppii ilmaan ja yrittää ravistaa koukkua irti. Vedän kalan luokseni ja irrotan perhon sen suusta. "Mene takasi kasvamhan.", sanon sille ja päästän sen takaisin jokeen. 

     Päästän pieniä harreja ja tammukoita irti tuon tuostaki. Yhtään isompaa ei näy. Taitavat olla suvantojen syvissä kuopissa hellettä paossa. Kalastan kosken loppuun ja seuraavan suvannon kohdalla päätän vaihtaa perhoa. Pitää päästä syvemmälle, jos kerran isot kalat ovat piilossa. 

     Vaihdan siiman päähän uppoperhon. Tällä pitäisi saada säpinää aikaiseksi montun pohjalla. Heilutan vapaa varovasti, etten tartuta perhoa rantapusikkoon. Joki on kapea, niin kuin täkäläisillä joilla on tapana. Heitän perhon pitkälle suvantoon ja annan sen upota rauhassa.

     Viimein alan varovasti vetämään siimaa takaisin. Pohja näkyy auringonpaisteessa. Perho leijaa pintaa kohti. Hiekkaa vasten näen, kuinka hyvän kokoinen harri lähtee uimaan sitä kohti. Nyt saan syömäkalan iltapalaksi, ajattelin mielessäni. Yhtäkkiä harri kuitenkin pyörähtää takaisin. Manaan jo mielessäni, että ei ole syöntiä näin kuumalla ilmalla, kunnes joen varjoisalta puolelta perhoon iskee salamannopeasti taimen. Harri väisti isompaa kilpailijaansa.

     Taimen aloittaa hurjan taistelun. Se ui välillä syvemmälle ja kohta se hyppää ilmaan, ravistaen itseään, koettaen päästä irti vieheestä. Parin minuutin taiston jälkeen, vedän kalan lähelle rantaa ja koukkaan se haaviini.

     Verestän kalan tyytyväisenä. Tammukalla lienee painoa vajaa puoli kiloa. Paistankin sen myöhemmin nuotiolla iltapalaksi. Ei hullumpi kesäloman aloitus - ajattelen paistotikkua vuollessani. Mitähän muuta onkaan vielä luvassa kesän kuluessa?

     

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Lomastressiä


      Kävästimme päiväretkellä tunturissa. Pieni irtiotto arjesta teki hyvää. Onneksi pystyn irtautumaan kaikesta ja levähtämään työstä lyhyilläkin hetkillä. Kun pitkiä lomia ei kauheasti tule pidettyä, on siitä taidosta usein hyötyä. Muutaman tunnin onkireissukin virkistää kummasti. 

     Olen miettinyt useasti, kun ihmiset puhuvat väsymisestä ja loman tarpeesta. Mikä saa ihmiset uupumaan niin kovin. Työ on varmasti monella raskasta, fyysisesti ja henkisestikin. Ei ennen vanhaan ihmisille tullut burnouttia. Työmäärä oli vielä isompi mitä nykyisin. Teknologiaa käytetään hyväksi ja työt on mitoitettu. 

     Tuttavapiiriä seuratessa, mieleen tuleen muutama asia, joilla on selvästi yhteys työuupumukseen. Nykyajan ihmisillä on ensinnäkin koko ajan kiire. Puhelinta räplätään aivan liikaa, että hommat jää aina viime tinkaan. Ei siis ihme, että tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. Tottakai työmäärä tuntuu isolta, kun ennen ne tehtiin pitkin päivää rauhassa, mutta nykyisin yhdellä rykäyksellä. Lisäksi nykyään ei tunnuta enää osaavan ottaa hengähdystaukoja.

     Kesän lähestyessä kaikki puhuvat lomasta. Sen alkamista odotetaan ja kauheasti suunnitellaan, mitä kaikkea silloin tehdään ja missä kaikissa paikoissa pitää käydä. Jos koko loma on aikataulutettu valmiiksi, niin onko siis ihme, että ei ehdi levätä. Työstressi vaihtuu lomastressiksi. Koko loma säntäillään sinne sun tänne. Loman loppupuolella alkaa sitten tuskailu töihin paluusta. Sekin aiheuttaa stressiä.

     Miksi lomasta pitää tehdä niin hankalaa? Eikö vain olisi yksinkertaisinta vain olla ja tehdä asioita hetken mielijohteesta. Kävisi sen pakolliselta kuulostavan sukulaisreissun etelässä alta pois ja muuten vain hengailisi ja lepäisi. Luulisi silloin paremin rentoutuvan, kun vain on ja lataa akkujaan.


     "Yks asija vielä rakhat väärtit. Ko tet lähettä töistä, niin jättäkää net työt sinne työmaale, älkääkkä tuoko niitä kotia. Kyllä sielä on jo tarpheksi tekemistä perhhen parissa, ettei tartte vielä työhommiaki sinne raahata. Kysykääppä vaikka omalta sakilta, jos että muuten usko.

Ei muuta ko hyvvää lommaa kaikile. Huilaama välilä, että taas jaksama taajoa"

Ne ovat saapuneet.

       "Ei tarttenu ennää tehä halkoja yksin. Kesästä nauttiminen loppu. Tai oikeasthan väheni. Lämmin keli ja vesisathet teki tehtävän...