Kevät tulossa.

 

     Kylläpä oli viikonloppuna viimisen päälle hieno keli. Kävimme pitkän pakkaskauden jälkeen mökillä ajelemassa. Lumitöitä joutui melkoisesti tekemään. Terassit, liiteri, sauna ja vessa täytyi kaivaa esiin. Sekä katot piti tyhjentää lumesta. 

     Kulunut talvi on ollut ihmeellinen. Kovia pakkasia kesti kuukauden verran. Sitten keli lauhtui ja lumisateet alkoivat. Ei niinkään paljoa kerralla, mutta tasaisesti vähän pitkän aikaa. Lopuksi iski lauha. Lämpötila on ollut plussan puolella pitkään. Yöksi kylmettyy sen verran, ettei lumi tunnu katolta lähtevän.

     Maantiet ovat jo sulat ja pihat välilä pehmeitä. Vielä kuitenkin on hyvin pystynyt liikkumaan. Kohta varmaan joutuu kuitenkin soittaa kone poistamaan polanne pihalta ja ajotieltä.

     Lumen pinta on pudonnut silmissä. Kilpisjärvellä kuulemma melkein 30 senttiä. Tätä menoa meiltä loppuu kelit kesken. Kevät on kolme viikkoa etuajassa. Tulee hoppu hiihtää, kelkkailla ja pilkkiä.

     En muista, olisiko koskaan aikaisemmin satanut Marianpäivänä vettä. Lauantaina tuli oikea kuuro ja piti oikein mennä suojaan. Tavallisesti silloin on ollut pakkasta. Tämä vuosi oli kyllä poikkeus.

     Sateesta huolimatta oli kyllä mukava käydä markkinoilla. Siellä näkee tuttuja ja aina mukaan tarttuu jotain kotiin viemistäkin. Väkeä saisi olla kylläkin enemmän. Suopunginheitto veti ennätyspaljon osallistujia. Ei ihme, sillä palkintona oli peräti 2000 euroa. Pitää kai hommata itsellekin suopunki ja alkaa harjoitella ensi vuotta varten. 

     Nyt odotetaankin seuraavaksi pääsiäistä. Tarkoitus olisi mennä mökille useammaksi päiväksi. Toivotaan hyviä kelejä silloin. Tosin tätä vauhtia kevät loppuu kesken ennen aikojaan. Yöpakkasia vielä tulee ja hankikannot ovat vielä edessä, ainakin niin kovasti toivon ja uskon. 

     Hyvää kevättä kaikille. Nautinnollisia hetkiä ulkoilun merkeissä.

     

Kuutamopyyntiä

     Onpa viimeisen päälle komea kuutamo, ajattelin itsekseni, kun katsoin ikkunasta ulos. Ensilumi oli satanut muutama päivä sitten ja se ei ollut sulanut pois. Lämpömittari näytti vajaata kymmentä pakkasastetta. Sopiva ulkoilukeli. 

     Kävin portailla katselemassa. Lumen ansiosta maailma oli niin kirkas, että olisin voinut lukea sanomalehteä. Ei, pakko tästä on lähteä kävelemään. Puin mettävaatteet päälleni ja otin haulikon kaapista esille. Nyt olisi täydellinen tilaisuus käydä pyytämässä lintuja.

     Ase olalla kävelin tietä pitkin kotivaaraa kohti. Kuinka monta kertaa siinä paikassa olen nähnyt lintuja ja jäniksiä. Vaara on aivan kylän vieressä, mutta siellä viihtyvät eläimet. Ne ovat tottuneet ihmisiin, eivätkä säiky helposti. Ihme kyllä en ole koskaan nähnyt siellä hirviä, vaikka niitä on joskus näkynyt keskellä kylääkin.

     Kuutamo oli uskomattoman kirkas. Muutaman sentin lumikerros maassa ja puissa heijasti valoa tehokkaasti. Peltoaukeilla oli näkyvyyttä varmaan parisataa metriä. Jäniksen ampuminen kiväärillä ei olisi tuottanut mitään ongelmaa. Ilta oli yksi kirkkaimmista, mitä olin koskaan nähnyt, siihen mennessä ja sen jälkeenkin.

     Kävelin polkua vaaran juureen ja huomasin jälkiäni seuraavan tumman hahmon perässäni. Naapurin koira oli lähtenyt myös iltakävelylle. Rapsutin sitä korvan takaa. "Olekko sieki lähteny kuutamoa ihhailemhan? Haeppa mulle metto jostaki puusta." Koira katseli minua, kuin olisi ymmärtänyt pyynnön ja lähti kävelemään eteenpäin. 

    Siinä me sitten kävelimme pitkin vaaran laitaa. Kirkkaus oli lumoava. Metsä oli kaunis, suorastaan yliluonnollinen. Tuntui kuin silloin olisivat olleet kaikki luonnonhenget ja päivisin piilossa olevat oliot liikkeellä. Varjoissa näkyi vilahtavan välillä jotain, ainakin mielikuvituksessa. Tunnuimme molemmat, koira ja minä, vaistoavan, että emme tainneet olla ainoat kulkijat täällä.

     Koira alkoi pysähdellä. Se katsoi minua kuin sanoakseen, että käännytään takaisin. Rauhoittelin sitä hiljaa puhuttelemalla. Se selvästi vaistosi jotain. Saavuimme sitten eräälle pienelle metsäaukiolle.

     Yhtäkkiä viereisessä puussa rysähti. Säikähdimme molemmat. Näin suuren mustan metson lähtevän pääni korkeudelta lentoon. Ehdin juuri ja juuri nostaa aseen poskelle. Se ei kerinnyt lentää kuin kymmenkunta metriä aukealle, kun se hämmästyksekseni katosi ilmaan. Hölmistyneenä jäin katsomaan suu auki. Koira seisoi vierelläni muutaman sekunnin ja lähti jolkuttamaan jälkiämme pitkin takaisin kylälle päin. Se ei enää halunnut jatkaa matkaa.

     Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni. Vaikka tiesin, että metsänväki ei tee pahaa sellaiselle, joka kulkee metsässä luontoa kunnioittaen, säikäytti salaperäinen kohtaaminen kuutamossa silti. 

     Lausuin jäähyväiset metsolle ja lähdin kulkemaan koiran perässä takaisin kylälle päin. Vaistoni sanoi, että liikkeellä oli muitakin kulkijoita kuin me, mutta en ollut osannut varautua maahisen kohtaamiseen. Parempi oli jättää metsänvilja ja antaa yöllisten kulkijoiden liikkua rauhassa.