Mariapäivät

     "Kylläpä meni taas vuosi nopeasti. Tuntuu, että ko mitä enämpi vanhennee, sitä nopeamin aika kulkee. Pitäskö tässä alkaa huolestumhan, ettei tällä menola kerkiä oikhen tekemhän mithän eikä nauttimhan elämästä niin paljoa ko halvais. 

     Met lähimä käymhän kirkola Marianpäiviä kattomassa. Jussan pihala oli somasti telttoja. Mie laskin kohta kymmenen myyjää. Kyllä se siittä alkaa taas koronan jälkhen nousemhan. Se vain, että koulula ei ollukhan yhthän myyjää. Kunta ei ollu järjestänny myyjäisiä. Miksikhän? Son aina ollu semmonen paikka, jossa on aina saanu ihhaila ja ostaa paikalisten käsityötaitajien tuotheita. Monet lahjat on sieltä saanu ja käjet ja jalat on pysynhe lämpimänä. Seki vielä, että suopunkinheittoakhan ei ollu. Sitäki on ollu soma seurata. Porokilpailusta puhumattakhan. 

     Kyllä mie silti viihyin markkinoila ja väärtien kansa pääsi taas raatimhan. Mutta toivoma, että ensi vuona meilon isomat markkinat ja paikalisekki on taas täysilä mukana touhuamassa. Ennää ei kannata koronan takia piilotella. Alama elhän normaalisti. Turvalisesti tietenki."

Olipa muuten aika erikosen makusta. Ostan kyllä ens vuonaki.

Pyhäkeron latukahvio

 

     "No, häytyhän se minunki viimein lähteä hihtaamhan Pyhäkerole ja käyvvä testaamassa latukahvion tarjonta, ko non niin kaikki kehunhe. Eikä net ole tyhjää ihmiset puhunhe. Niin olit hyvät munkkikahvit. Melkhein vois sen takiakki lähteä uuvvesthan. Kattoma nyt miten sitä kerkiää. Son näin kevhälä paljo muutaki hommaa ko sivakoijja yhtenhän.

     Soma ko on joku, joka kehtaa lähteä päiväksi istumhan ja passaamhan hihtojia. Kyllä huollon pittää tunturissa pelata. Mikä sen somempaa, ko tulet jostaki Sioskurusta taikka vieläki kauempaa ja pääset istahtamhan penkile, valhmin kahvin äärele. Kyllä son sitä luksusta. Siinä mennee hetki jos toinenki raatatessa ja kahvistellessa. Tauon jälkhen jaksaaki sitte hihtoa takasi kyläle taikka ethenpäin tunturin, riippuen tieten kummasta suunasta solet tulossa.

Siinon muutampi vaihtoehto mihin suunnata.

     Meilä on hiihtokausi alkanu ja kelikki on olhe ihan sopivat, jos tuota tuulta ei lasketa, niin nyt kannattaa lähteä liikkumhan ulos aurinkhon. Ja saattaa siinä ohimennen  käyvvä niinki ikävästi, että saatat vahingossa jopa ahvottuakki."

Mieki pähkäilin vähäsen aikaa, kehtaanko vielä lähteä ethenpäin.
Lopulta kuiteski käänyin takasi, ko ei ollu oikhen vaatheita tarpheksi,
ko ylhäälä tunturissa tuulee aina.

Pyhäkeron autiotupa on minusta yks somimmista kämpistä.
Pitäs joskus vasiten yöpyä siinä.

Lapin satakieli

     Lapista löytyy paljon kaikkea hienoa ja kaunista. Upeat maisemat järvineen ja tuntureinVeen, ruska, revontulet, komeat raudut, taimenet ja lohet, yötön yö. Lista on pitkä ja siihen voi luetella vielä paljon asioita.

     Yksi asia siihen täytyy kuitenkin lisätä. Niin pieni, ettei siihen monesti edes kiinnitä huomiota. Vaikka sitä ei ole koolla pilattu, on sen kuitenkin jokainen lapinkävijä tunturissa liikkuessaan sen tavannut. Nimittäin sinirinta. Lintua ei tyhjän päiten kutsuta lapin satakieleksi. 

     Mikä onkaan ihanampaa kuin herätä kesäaamuna tämän mestarillisen laulajan liverrykseen. Linnun laulu solisee vuolaana, muuttuen koko ajan. Esitys saattaa kestää useita minuutteja.

     Yhdellä vaelluksella olin kaksin liikkeellä koiran kanssa, kun viereiseen koivuun lennähti sinirinta ja alkoi laulaa. Laskin rinkan selästä ja istuimme siinä jäkäliköllä polun vieressä pitkän tovin kuunnellen uskomattoman kaunista musiikkia. Jopa koirani asettui aloilleen kuuntelemaan mestarin sävellystä. Lintu istui rauhassa puussa parin metrin päässä meistä, laulaen kymmenisen minuuttia ja lennähti sen jälkeen parinkymmenen metrin päähän ja liverrys alkoi uudestaan. Me jatkoimme koiran kanssa matkaamme ja jätimme linnun laulamaan  reviirilleen. Eikä se ollut ainoa kerta sillä reissulla, jolloin saimme nauttia kauniista esityksestä.

     Valitettavan harvoin enää tulee vaellettua. Nykyisin sitä kulkee enempi konevoimalla ja viettää mieluumin enemmän aikaa perillä kohteessa. Mutta silloin moni hieno kokemus jää kokematta. Hiljaa luonnossa kävellen kulkien, asia olisi toisin.

Loch Nessin hirviö

     "Mie kuuntelin ko lahenmukasta kuulu polskahuksia. Hiljaa hiivin kyyryssä rantaa kohi. Molahuksia kuulu tasashen tahthin. Ranthan päästyäni, mie kattelin, että mikä sielä oikhen piettää ääntä.

     Kamera valhmiina, mie vilkuilin rantakoijjujen seasta. Tuossa, noin kymmenen metrin päässä rannasta, mie sitte näjin liikettä. Nostin äkkiä kameran hollile ja aloin othan kuvia. Molskinan aiheuttaja peuhas siinä pinnala ja välilä katos veen alle. 

     Molin siinä varhman vartin, ennenku kyllästyin kuvvaamhan. Kotona sitte kattelin, ko yhessä kuvassa on aivan ku iso ahven uis pinnala. Selkäevä vain näkkyy, ko se viistää pintaa. Mutta ei sollu mikhän kala.

     Siittä kuvasta olis saattanu saaha kunthan uuen houkuttimen, ko sitä alkais levittämhän netissä. Solis sitte meiläki oma Loch Nessin hirviö järvessä polskimassa. Sitä tulis sitte turistit kattelemhan joka suunalta. Ja vaikka sitei kukhan näkishkhän, niin siltikki sitä tulis innokhaimat kattomhan.

      Haas mie en paljastakhan, mikä elikko se sielä lahela mellastikhan. No, saatan mie sen hiljaa viskuttaakki sulle korhvan. Sotkahan soli sielä kevättä rinnassa. Niin pulikoitti, että vesi pärsky."