Liian nopeasti.

 

     "Voi helkutti! Kyllä se häytyy nyt sanoa, että kesä oli ja meni. Elokuuki suorasthan vilahti. Perjantaina alkaa jo hirvenpyyntiki.

      Taaski jäi monta hommaa ens kesäle. Ei sole mikhän ihme, ko nuila eläkeläisilä on kohta kauheampi kiire ko meilä työtä tekevilä. Niilä on niin paljo vuosien mithan jäänheitä tekemättömiä hommia. Sais nähä miten ittele käypii, ko tästä joutaa ittekki oloneuvokseksi.

     Pittää iltapuhtheina alkaa kaivamhan mettäkamphet esile. Viime vuona mie net kyllä laitoin talthen, mutta varastossa essiintyy vishin semmosia pieniä paikalisia maanjäristyksiä, ko net aina vaihtaa kummasti paikkaa. Pitäs tehä semmonen hyysikän kokonen koppi pihale ja säilyttää siinä kaikki mettätavarat, niin nolis tietopaikassa.

     Pittää nyt yrittää hiastaa vauhtia ja nauttia alkavasta syksystä maholisiman paljo. Kesä meniki oikeasthan työn merkeissä ja nyt on vähä aikaa hengähtääkki.

     Ens viikonloppuna onki sitte taasen väärtipäivät. Myyntitorila tavathan. Eikö se niin ruukata sanoa? Meilon koko syksy aikaa pyytää, mutta väärtipäivät ei ole ko kerran vuojessa."

Elokuun 20.

 

     "Viihmeinki koitti se paljo ootettu hetki. Sorsastuksen alku on aina ollu mulle semmonen syksyn kohokohta. Pääsee hiljaa naakimhan ja kattelemhan lintuja. Sillon sitä on aistit terävimmilhän. Mikhän muu pyynti ei ole niin intensiivistä mulla. Hirvestys ja muu linnunpyynti on semmosta lompsimista sen rinnala. 

     Järven rannale ku pääset, niin alkaa pitkä kiikarointi. Ensin nopea vilkasu järven seläle, että näkkyykö sielä mithän. Sitte alkaa kaislikoitten kattominen. Hithasti tiiraten, joka pikku värhen tarkistamalla, linnut ylhensäkki löytyy. Ja tutussa paikkaa tietää, missä net ruukaa olla. 

     Mie olin jo hyvissä ajoin liikhelä. Ensimäiset sorsat säikytin jo tullessa, ko meinasin ranthan kävelä. Olis pitäny jättää veenhaku välhin. Hyvässä lykyssä olis saanu jo paistin venevalkamasta. Pittää ens kerrala olla viishampi. 

     Puolen päivän jälkhen, lähin sitte liikhele. Tehin semmosia pistoja luhikoihin, joissa linnut ruukaa tavalisesti olla. Luhikko toisensa jälkhen oli tyhjää täynä. Aamula net linnut kuiteski lensi tänne päin. Ainokaiset linnut, olit kolme haapanaa järven toisessa päässä. Niitä ei kuitenkhan kehanu lähteä pyythän, ko nolit eteläläisten mökkirannassa. Pittää joskus kysässä, että saisko siinä lähelä ampua.

     Varhman net sorsat oli mettässä syömässä mustikoita. Olis kohta pitäny kulkea jänkänlaitaa pitkin. Olis saattanu sautattaa net sieltä. Viimi vuonahan niin kävi.

     Ei päässy alotuspäivänä linnun makhun, mutta on tässä vielä parisen viikkoa aikaa käyvvä kokkeilemassa, ennen ku sorsat alkaa lähtemhän. Ei sitä sen saalhin tähen käyäkhän. Mielenvirkeyttä ja meditaatiota sieltä haethan. Lintupaisti onki sitte plussaa siihen pääle."

Vähä on puolukkaa, mutta kyllä
sen verran, että lappapuurhon riittävät.

Safiireja silmissä.

 

     "Soma oli kyllä viikonloppu. Mökilä meni kaks päivää selkä kyyryssä kulkiessa. Illala jo tuntu, että ei ennää osanu suorassa kulkeakhan. Mutta kyllä sitä siittä oikeni pikkuhiljaa.

     Varhman jo arvaattaki mitä tapahtu. Mustikat olit kypsynhet ja met päätimä, että nyt met kerräämä kerrala talvimarjat ja mehän keräsimä. Penshasta toishen, menthin rohmuri toisessa käessä ja henttari toisessa. Ja kyllä niitä piisaski. Aina ko kattoit ethenpäin, löyty uus varvikko. Penshat olit välilä aivan sinisenä. Ei siinä kauvvaa menny ämpärissä. Monta kertaa käythin tyhjentämässä sankot pushein ja taas kyöräthin. Koko sen kaks päivää.

     Joka kerran ko satuthin saman penshan kohala vastakkain, oli toisela suu entistä sinisempi. Ja illala naurethin, että meilä on kirahvin kielet. Ei kylläkhän yhtä pitkiä, mutta sama väriset. Jos että tienhe, niin käykääppä kuuklesta kattomassa. Niilä nimittäin on siniset. Vishin nekki on kovat syömhän mustikoita.

     Illala ko saunan jälkhen laitto sitte pään tyyhnyn ja silmät kiini, niin näky vieläki sinisiä palluroita. Mikäpä niitä on kerätä, on ei ole ennää oikhen sääskiäkhän ja mettät täynä sinisiä safiireja. Menkääppä hopusti, ennenku pakkanen käypii, mutta muistakkaa, että illala ahneus sitte kostautuu keittiön pöyvvän äärelä, ko alkaa puhistus..."

Pimeä sauttaa kohta.

 

     "Son aurinkoki alkanu katoamhan taihvanrannan taa. Syksy alkaa tulhen. Toishaalta son soma, mutta olis se kesä saanu vielä jatkua. On tässä senthän vielä pitkästi lumen tulhon. Monta hommaa on kuitenki vielä keskissä ja muutama rojekti vielä alkamatta. Tullee hoppu.

     Ei sitä kuitenkhan kannata hommia kiirhelä pilata. Enämpi sitte harmittaa jos menneeki pielhen. Jokku hommat pystyy tehä lumen aikanaki ja jos ei kerkiä tänä vuona, lykkää kevhääshen sitte osan. Sillälaila met tehemä paljon. Tietenki, jos sulla on katossa harakan mentävä reikä, niin kannattee se tieten ennen syysmyrskyjä korjata. Mutta vaikka esimerkiksi porthaitten maalaus on somempi tehä kevätauringossa. 

     Son siittä soma asua täälä kiirhenrajan pohjospuolela, ko asijat ei ole niin justhinsa. Sovitut hommat tehhän ajalhansa ja loput sitte ku kerkiää. Son varhman yks iso syy tämän perän ihmisten pitkäikäsyythen. Ko memmä tyhjää ressaa. Paitti jokku, mutta ei net tunnukhan niin terhveitä olevan. Ainaki ko kuuntellee, niin niilä on tainu jääjä muutaman kerran vuosihuolto välhin. Kolottaa sieltä täältä, verenpainhet on kohola ja päätä kivistää joka asija. 

     Mie puhuttelin vasta yhtä tuttua. Emmä olhe nähne pitkhän aikhan. Sillä oli melkonen sairaskertomus. Jonku aikaa ko mie kuuntelin, mie kysäsin, että olekko keriny ees kalassa käyvvä. Ei kuulema ollu ja ees hilhan ei ole keriny, ko on niin mahottomasti hommaa. Mie totesin sitte siihen, että häävyt väärtihyvä vähä höllätä menoa, ei sitä kukhan ihminen tuolalaila jaksa taajoa. Ei yhen tartte kaikkia hommia keritä tehä, ainakhan kerrala.

     Väärti siihen, että no joo, on se tieten niinki. Mutta on tuota hommaa niin paljon. Siihen mie vain totesin, että somempi son, ko on vähäsen hommia rästissä, ko että kiirhet loppuu kokonhan...

     Tais se tajuta mitä mie meinasin. Sais nähä ymmärtääkö höllätä vähäsen vauhtia. Vaikka eihän sole vielä ko alle seitenkymppinen nuorukainen."

Lapin kultaa

 

     "Joko solet käyny hillassa? Mie kävästin tässä yks ilta. Sieppasin mukhan oikhen ison henttarinki ja meinasin, että nyt mie kerrään kerrala sankon täythen ja saan olla sitte rauhassa ko talvihillat on hommattu. Mutta äläski sitte, miten siinä sitte kävikhän. Mie tarvoin pounulta pounule, selkä kyyryssä ja yritin hakea marjoja. Ja vaikka mie kuinka tiirasin, niin ei sielä oikhen mithän kuitenkhan näkyny. Muutaman hullun kypsän hillan löysin ja nekhän ei kerinhe sankhon asti, ko pistin sitä mukkaa suuhun ku löysin. Raakilheita oli jonku verran, mutta talvihillat jäi kyllä saamatta sillä reisula. 

     Viimivuotisista paikoista on nyt kyllä turha lähteä hakemhan. Hillankukkaa oli kyllä sillon alkukesästä, mutta varhman se yks pakkasyö ja pitkhän kestäny kuivuus pilas marjasavon. Pittää ens kerta lähteä kattomhan märistä pakoista ja risukoista jos niissä olis paremin säilynhe. Tunturissa näkkyy ainaski olevan ko tutut mainostaa veispuukissa. En mie kuitenkhan sinne asti taijja lähteä. Vaikka sonki makea syyä, niin en mie senthän niin perso ole sen perhän. Son sitte eri asija jos kalareisula kävis kattomassa. Tosin ei sielä viimeksi näkyny mithän. Sen verran kattelin jänkkäpaikkoja ohimennessä.

     Ennää ei ole ihmiset hillan perhän niin kovia. Entisaikhan soli semmonen hillakuume päälä melkhein jokhasella. Ostajiaki oli paljon. Melkhein joka kyläkauppa osti marjoja ja hillaa riitti. Parhhat keräs neljää sattaa kiloaki kauessa. Siinä on kyllä ollu selkäriepu kovila. Mutta isänät osti mönkijöitä ja muita kampheita niilä rahoila. 

     Yks juttu muistu mielhen tuosta hinnasta, ko vielä markka-aikhan olit täälä hinnat aikalaila samat joka kylässä. Yks vanha isäntä kävi kysymässä hintaa samhan aikhan ko molin myymässä omia hilloja kyläkaupala. Kauppias kysäsi, että paljonko sulla niitä on. Viiskymmentä kiloa sano olevan. Kauppias sano hinnan ja isäntä tuumas, että ei hän taijja myyä ko niin huonosti maksat ja sano, että hän lähtee Muonijhon ko sielä saapii markan enämpi kilolta. Ja niin se sitte lähti. Nauroima vain jälkhen, että ei siinä paljoa taijja voitole jääjä, ko bensat vähentää. Siihen aikhan bensa makso pikkusta vaile kaks markkaa litralta. Että semmosia pisnesmiehiä siihen aikhan.

     Mie taijjanki ens kerrala ottaa kupin käthen ja lähen sen kans kerräämhän hilloja. Jos vaikka tulis astia täythen. Ensin kuitenki kerrään sen täythen ja sitte vasta pistän suuhun, että on sitte emänällekki tuliaisia viijjä. Ja tietenki mie otan pusseja taskhun, ko ei sitä tiijjä vaikka yllättäis ja oliski semmonen korpihillapaikka ettei koskhan..."

Paras hetki mettässäki on kahvistelu.