"Pääsin mieki viimhein käymhän tunturissa. Kyllä sitä onki ootettu. Vishin sitä häytyy myöntää, että on tullu vanhaksi ko ei ehi mihinkhän, vai onkhan nuita hommia tullu sallaa lissää, Kerkis kuuki vaihtua ennenku tunturi kuttu. No, sielä nyt kuiteski olthin ja kovasti kokkeilin onkiakki. Aamusta varhain lähin liikhele, että kerkiää käyvvä pitemän lenkin. Mie lähinki nyt käymhän semmosessa paikassa, jossa molen ollu viimeksi läppinä. Mopola ollu siihen aikhan liikhelä. Viikonlopuksi ko lähti reishun, niin siinä oli hollari täynä, reppu selässä ja ohjaustankhonki oli köytetty teltta taikka makkuupussi. On se eri helppoa nykysten ko on mönkijä.
Puotin mönkijän kyytistä ja kaaristin kamphet tarakalle. Onkivehkhet jätin kuiteski löysäle, ettei tartte aina kurpata kuormaa uuesthan, ku pysähtyy. Ja eiku nokka kohi uusia seikkailuja. Polula oli kaikki rapakot kuivanhe ja voi mahoton ko hiekka pölisi. Jos olis lujempaa puottanu, niin solis varhman joku soittanu vielä palokunnan paikale, ko olis pölypilvi noussu kunnola taihvaale ja kattonu, että nyt sielä pallaa viimisekki jäkäliköt.
Ei nuita meijjän keinoja kuitenkhan pysty kauheasti hurjastelhen. Hiljokshen ajelin ensimäisele koskele ja jätin mönkijän koijjupuskhan kalhveeshen. Onkirasiasta valittin luottopelini, kuparisen kakkosmepsin. Sillä molen enimät kalat saanu. Mie silti luulen, että muilaki sais, mutta sillä sitä pyytää, mihin on tottunu. Aamusta tammukka tuntu olhen syönilä. Kymmenkunta mie sain, vaikkaki päästelin takas jokhen ko noli niin pikkusia. Isoja ei näkyny yhthän. Oli oikhen soma kulkea jokiruvossa aamuauringossa.
Mutta ootappa ko aamu käänty iltapäihvän. Jo muuttu ääni kellossa. Lämpökö nousi, niin jopa alko kaveria ilmestymhän. Mäkärää oli riethan paljon. Kohta meinas hätä tulla yhessä välissä ko oli suu ja silmät täynä. Onneks se alko sen verran tuulemhan, että vähä asetuthin. Sai sentän henkiä muutenki ko hamphat irvessä.
Ihmiset puhhuu ko meilä on niin paljo sääskiä. Ei niitä kyllä kovin paljoa minusta ole. Muutampi pörräs nykki päivän aikana. Niitten kansa kyllä pärjää ko net tottellee sääskimyrkkyä. Mäkärä mennee paijjan kauluksesta sisäle ja purree sitte mistä sattuu. Siihen ei kauheasti myrkyt auta. Mie mietinki yhessä välissä, että pitäskö ilmottaa jonekki böördlaihvin ja ehottaa, että liitämä tuon sääskenki sinne taantuvien lajien joukhon.
Mutta voi rietas ko nykysten on paljon paarmoja. Niitä pörräs ympärilä varhman kymmenkunta koko ajan ja mönkijän kimpussa toinen samalainen parttio. Net ei onneks tulhe naamale paitti sokkopaarmat. Net istu korvale aina vähän väliä. Net ei tunnu välittävän sääskimyrkystäkhän. Net on semmosia riethan viholisia. Ääntäkhän ei kuulu, ekkä sie välttämättä ees tunne ko net istuu. Välilä niitten pisto ei tunnu milthän ja välilä on ku jokku painas kuumala parsinneulala ihhon. Mullon jossaki pikkusen pullon pohjala vanhan ajan sääskimyrkkyä. Pittää sen ottaa ens kerrala mukhan,
Rohki soma reisu soli kuiteski vaikka kallaa ei tullukhan. Ressin mie jätin sinne jokivarthen kääntöpaikala juolikhon. Tulkhon jalkasten takasten!"
