Myrskyn jälkeen on poutasää...

 

     "Voi mahoton. Vastako soliki oikea myräkkä. Kartano on sen näkönen ko meilä olis ollu hakkuut pihapuistikossa. Risua ja naavaa piha täynä. Melkhein tekis mieli hakea harava esile ja alkaa harkkaamhan. Toishaalta kannattais, ko kevhäälä son sitte kuitenki eessä seki homma.

     Nyt onki ollu kahtena iltana varsin kommeita revontulia. Pitäs vain jaksaa koittaa valvoa pitemphän. Son vain kuulkaa hankallaa ko pitäs aamusta taas olla virkkuna leipää hakemassa maalimalta. Työ haittaa harrastuksia. Son monessa asijassa piettäny paikkansa. Paljon on hyviä asijoita ja kelejä menny siutti, ko pittää työn orjana olla. Mutta ei se auta. Taas son aamula lähettävä.

     Kohta son seki ilo menny. Ei tartte ennää vahata taihvaale. Alkaa muut riemut. Mie ostinki jo pari uutta vappaa ja mormuskoita valhmiiksi. Ja pitäs kait net nuot sivakakki hakea varastosta esile. Jos vaikka innostuis hihtomhan. Pakkaa vain olhen niin, että viikola on hyvä ilma olla töissä, mutta annappa ko tullee viikonloppu ja vaphat, niin eikhän sole ryökäle taas pilvessä ja lunta puottaa. Melkhein tekis mieli alkaa olhen viikonloput töissä ja piettää vaphat keskelä viikkoa. Jos sais kerranki nauttia paremista keleistä.

     Minun pitäs oikeasthan ostaa uuet sukset, mutta ko son tehty ihmisen elämästä liian vaikeaa. Ko son erit sukset luistelhun ja perinteishen. Löytyy pitopohjaa ja karvapohjaa. Miten ennen vanhhan pärjäthin yksilä suksila. Niilä hiihethin kaikki lavut läpi ja joskus kilpaaki. Välilä menthin kelkkakeinoaki myöten pitkiäki matkoja. Onneks Hetasta löytyy lehen mukhan nykyhjän ihan voitelupalvelu. Ei tartte itte alkaa taajomhan liistereitten kansa. 

     Kyllä se tieten vieläki taitaa olla, että parhhat sukset on tuossa liiterin nurkala kalhveessa. Seittemän senttiä leveät ja kohta kolma metriä pitkät. Ei tartte kuule voijella ja aina löytyy latu. Nimittäin perästä päin."

Pulkkamäkhen kaikki!

 

     "Laskiaista ei ennää meinaa muistaa juhlistaa. Ennemin, ko lapset oli pieniä, tuli niitten kans käytyä mäenlaskussa. Ei tarvinu olla kovinkhan kummosta törmänlaitaa, ko pulkka viuhu menhen. Siinä meinas tulla melkhein hiki, ko piti aina kiikkua takasi törmän pääle ja vettää pulkka perässä. Välhin sielä oli läpikki kyytissä. Sitte ko net vähä kasvo, niin net onneksi kiikku itte ylöski. Mie itte laskin jonku kerran ja lopun aikaa kattelin ko ohitte suhahti pulkan täyvvellinen kakaroita suut messingillä.

     Pienenä koulhun piti ottaa joku laskuväline mukhan ja käythin aina laskemassa kouluntörmässä. Useaman tunnin siinä temuthin ja sen päätheksi saathin aina kuumaa kaakaota ja laskiaispullaa. Ja kyllä keittiöntäti osas tehhäkki niistä hyvän makusia. Sen jälkhen ei ole ennää misthän saanukhan niin hyviä. Vai onkhan se niin, että aika kultaa muistot? Toishaalta mie muistan kyllä tillilihanki ja janssoninkiusauksen, joita ei saanu menhen alas milhän. Nyt sitä pitäs ennemin nälkäpäivää ennenku suostuis niitä syömhän. Onneks nykyjhän ei tartte ennää pakolla syyä, jos ei kertakaikkijhan saata.

     Met mietimä tuossa, että aukeaakhan Hiihtomaa tänä vuona ollenkhan. Sielä olis soma käyvvä vaikka ittekki laskemassa pulkala. Siittä ensimäiseltä tasantheelta tosin, ettei ihan hullun lujjaa tule alas. Siinä saattais muuten käyvvä niin, että luononsuojelijat saattas suuttua, ko raavas mies tulis ainaki kolmeasattaa alas huipulta ja pistäs törmän alla mettää sileäksi. Siinä olis taas yks avohakkuu-aukea lissää...

     Oikhen mukavaa laskiaista kaikile. Ottakaa pulkat völjhyn ja lähtekää jonnekki laskemhan. Lasten kansa tai ilman."

     

Voi mahoton ko tuulee.

 

     "Soma kattella ikkunasta, ko orava yrittää päässä linnunruokhin käsiksi. Molen laittanu talipallot pitkän narun päähän, ettei net pääsit niitä syömhän. Kovasti se kurkottellee, mutta tuuli viskelee palloa koko aijjan. Kumma vain, ko ei yritä hyppäämällä. Ei se nyt niin korkealta maahan mätkähtäis. Pään korkeuvvella net vain on. Molen nähny ko non hypänhe paljo korkeamaltaki.

   Tähän aikhan pitäs alkaa olhen kovia tuiskuja, mutta aika vaisuja non olhet. Viimi vuosina ei ole ollu oikhen kunnollisia myräköitä oikeasthan ollenkhan. Ennen vanhhan sitä oltin kotona motissa monta päivääki välhin, ko lunta tuli vaakatasossa puhalsi tiekki tukhon. Pellollekki ko katto, niin ouvvompi ei olis tieny tien olosta mithän, ellei sielä olis tikkarisuja näkyny. Sammaa tasasta siljoa oli koko aukea. Tuiskuko loppu, niin lähethin sitte kaivamhan tallin, liiterin ja varaston ovet auki ja aukasthin traktorilla pihat ja tiet.

     Mie muistan elävästi yhen kerran, ko isän Carinala olthin käymässä Hetassa ja lähelä kotikyllää oli postiauto jääny tien pääle kiini. Tie oli tukossa ja kuski oli yrittäny kääntää auton takasi ja soli perruuttanu yhessä tiehaarassa ja eihän se päässy umpisessa mihinkhän. Siinä se oranssi bussi sitte oli poikittain tien päälä ja sulki koko tien. Sen aikasissa autoissa ei ollu kovin kummosia lämmityslaitheita ja kyllä siinä alko pikku hiljaa kaaloki tulhen. Isä kahloki soittamassa siittä lähitalosta sitte kyytiä, että pääsemä kotia. Kohta pari kyläläistä tuliki kelkala paikale ja siinä sitte istuima reessä viltin alla kyytitettävinä. Auton piti jättää sinne tiele ja seuraavana päivänä isä haki sen poijjes.

     Siihen aikhan aura-autot liikku tuiskula eestakasin ja pietti tietä auki. Nykyjhän sielä istuu jossaki Kittilän perukoila päivystäjä konhen ääressä ja laittaa autot sitte liikhele, ko on tarpheeksi ihmiset valittanhet teitten kunnosta. Monestikki on tien päälä lunta lunta kymmenen viistoista senttiä ja vuomain kohila puoli tietä ummessa, eikä auraa nävy mishän. Auton lisävarustheishin kuuluuki nykysten iso lumilapio ja hiekkasäkki. Kelkkapuvusta puhumattakhan. Ja kauvemas lähtiessä pittää olla tankki täynä ja evhäkki mukana. Yläperälä saattaa mennä monta tuntiaki, ennenku pääsee liikhele.

     Nykysten kaikki yksityistethän ja raha ratkasee joka asijassa. Ennen vanhhan oli ainaki kaks laitosta, joihin pysty luothan: TVH ja TVL. Jotenki niitä on jääny kaipaamhan..."

Aina jaloissa pyörimässä..

     "Olipa sunnuntai-iltana viimisen pääle komea kuutamo. Mietin pitkhän laitanko saunan jälkhen vaathet pääle ja lähen kuvvaamhan, mutta laiskuus voitti. Jälkhenpäin se sitte aina harmittaa. Ulkona oli niin kirkasta, että olis varhman pystyny Enontekiön Sanomia lukemhan.

     Seuraavana illana oliki sitte puolesthan komea lumisae. Tai olihan se komea, mutta autola ajo oli tosi raskasta. Pitkilä ko ajo, se otti silhmin oikhen kunnola ja ko vaihto lyhkäsile, ei nähny ku kymmenisen metriä ethenpäin. Mutta eipä meilä ollu mithän kiirettä kotia. Hissukshen siinä ajelimma. Asumahan met kiirhen rajan pohjospuolela.

    Mie siinä mietiskelin, että vaikka meilä ei täälä olekhan semmosta ruuhkaa ja paniikkia joka paikhan, niin on meilä siltikki kahthen paikhan aina hoppu. Ensimäisen molen ennenki maininu, elikkä methän lähtö. Sinne tulle aina jotenki kiire, vaikka sen tietää, ettei se mettä sieltä mihinkhän katoa. Sitä vain halvaa äkkiä päässä luonthon rauhottumhan. Sieltä ei sitte olekhan hoppua kotia.

     Toinen homma, missä tullee kans ittelä kiire, on se, ko olet lähössä kaupungista kotija päin. Silloin tuntuu, että emmäkö met jo ala lähteä? Olo on vähä ko koirala, ku se aamula näkkee, että alethan laittamhan reppua kunthon ja pyssyä kotelhon. Son ovela jo menossa, vaikka et ole itte saanu ees mettähousuja veettyä jalkhan. Välilä pittää jo komentaa pois jaloista pyörimästä.

     Mutta mie kyllä ymmärän sitä täysin. Samalainen mettäpörrö son ko isäntänsäkki. Onneksi meitä  samalaisia pörröjä assuu täälä paljo. Ei erotu joukosta."