Kaukana kaltioilla kuuluu kurkien kuoro.

 

     "Peippo, urpiainen, metto, kurki, hanhi, joutten, kuovi, vihervarpunen...

     Siinon listan alkua. Istun mökin porthaila ja kattelen järvele. Son aivan jäässä vielä. Ojan suukhan ei ole vielä auvenu. Joela joukhaiset huutellee toisilhen. Net piettää välilä aivan kauheaa mekkalaa. Met olema jo täälä, tämon meijjän paikka...

     Kauvvempana vuomala kurjet kans huutaa. Net on löytänhe sulan kaltion. Puolelta päivin niitä näkyki lentävän seittemän kappaletta. Jäin miethimhän, miksi pariton määrä. Onkhan yheltä jääny puoliso matkan varrele?

     Perjantaina oli rohki kaalo tuuli. Ei oikhen tehny mieli lähteä ees pilkile. Touhusima mökilä kaikenlaista. Ulkona kävästhin sen verran ko oli pakko. Tulipa kuitenki tehtyä rästhin jäänheitä huoltohommia.

     Lauvvantaina oliki sitte rohki fiini ilma. Vähäsen se tuuli, mutta aurinko paisto komeasti suurinpiirthein koko päivän. Ulkona ei pystyny yhthän olhen ilman ahvalaseja. Päivä meniki jakkarala istuen ja mustaa aukkoa tuijottaen. Aamula näky kevhän ensimäset hanhekki. Nekki viimhein uskalsit tänne.

     Tavalisesti tähän aikhan on päässy jo savustamhan, mutta tänä kevhänä ei ole kala oikhen syöny. Molen käyny monessa hyvässä paikkaa kokkeilemassa ja joka paikasta ei ole tullu ku niin pikkusia ahvesia, että ei ole paljoa kehanu alkaa nylkemhän. Ensimäisen kerran piti nylkeä kymmenkunta, ko halutti niin verestä kallaa syyä. Ja kyllä net olikki hyviä, vaikka ei niissä kyllä syömistä paljoa ollu. Sen verran että makhun pääsi.

     Yölä sitte sato vettä. Aamula ei ennää hanki kantanu ollenkhan. Kahloa piti, mutta ei luntakhan ollu ku polhven asti. Äitienpäivän aamu oli harmaja mutta lämmin. Aamukahvin jälkhen tietenki suikasimma taasen jääle. Kallaa ei kuitenkhan tullu sen kummemasti. Pari isompaa senthän pannule paistettavaksi. Voi mahoton ko nolit hyviä.

    Järvelä oli oikhen soma istua. Vaikka kallaa ei oikhen tullukhan, soli toela terapeuttista olla hiljaa paikalhan. Kuunela mettän ääniä ja hiljasuutta. Ko on niin tyven, ettei kuule ees tuulta. Siinä aistit valpastuu. Kuulet kaukasekki lintujen äänet.

    Ja se hetki, ko yhtäkkiä kuulet hiljasen kankotuksen ja hoksaat ison hanhiauran lentävän ylitte. Ko tunnet lämpimän tuulahuksen syvälä syvämessä.

     Voipiiko sitä ihminen ennää paljoa onnellisempi olla?"

     

Valosaa on.

 

     Istuskelen keittiössä iltateetä juoden. Katselen ikkunasta ulos ja mietiskelen kaiken maailman asioita. On valoisaa vaikka kello on jo yksitoista. Pihalla pyörii jänis ruokaa etsien. Sen näkee aivan selvästi. Se on edelleenkin täysin valkoinen. Tavallisesti ne ovat kirjavia tähän aikaan.

     Yksi kevään hyvistä puolista on valon runsastuminen. Kaamoksen pitkä pimeys on kiehtovaa ja ĺevollista, mutta lopulta siihen alkaa turtua. Jännä kuitenkin, että pimeyttä silti kaipaa. Varsinkin nyt, kun revontulista tulee joka ilta ilmoituksia puhelimeen.

     Täällä oli viime viikolla pilkkiviikko, joka päättyi Kilpisjärven kilpailuihin. Kelit ovat olleet pilkkijöille suotuisia. Harmi vain kun osallistujamäärä on kutistunut alle sataan. Jututtamieni järjestäjien mukaan, pilkkijöitten määrä on kutistunut ainakin kolmanneksella koronaa edeltävältä ajalta. Nyt pitäisi saada enemmän väkeä kilpailemaan.

     Ajatus katkeaa ja hörppään teen loppuun. Lumisade on taas alkanut. Sateita on ollut jo monena päivänä. Ei sitä kuitenkaan paljoa ole tullut. Päivällä on kuitenkin muutama lämpöaste, joka riittää sulattamaan vähäiset lumet pois. Hyvä vain, että pitää kelit kylminä täällä ylhäällä. Ehtii alempana tulva laskea.

     Ei kait tässä muu auta kuin kömpiä petiin. Jokohan sitä huomenna tohtisi vaihtaa kesärenkaat autoon?