Hirvipassissa 2

      Luonto on hiljaa. Istun juurakon päällä ojan varrella passissa, kuukkelit seurana. Sumu haittaa näkyvyyttä. Paikka on hyvä. Tästä kohtaa hirvillä on tapana kulkea.  Puron solina peittää äänet ja nuotio hajut. Lehti on vielä puussa, joten sekin luo peitettä pyytäjille. Välillä sumu hälvenee, nousten taas pimentäen maailman. 

     Läheisestä vaarasta kuuluu palokärjen nakutus. Ei ole kaukana minusta. Sen verran hyvin rummutus kuuluu. Savu kiepittee ja joudun nousemaan ylös. Pieni tuulenvire olisi tervetullut. Seisovassa ilmassa ei koirakaan saa hajuja. 

     Jostain kaukaa kuuluu haulikonlaukaus. Linnunpyytäjiä liikkeellä. Se ei ole hyvä asia, varsinkaan jos tulevat samoille alueille pyörimään. Hirvestys häiriintyy ja turvallisuus vaarantuu. Oman seurueen pyytäjät ovat tiedossa, mutta maastopukuihin pukeutuneita linnustajia on hankala havaita. Osalla sentään on oranssi lippis päässä.

      Edessä olevassa ruvossa näkyy tumma hahmo sumun sisällä. Hirvi. Nostan aseen poskelle. Katselen sitä kiikarin läpi. Sumun takia en näe kumpi on. Naaraalla voi olla vasikka mukana. Siinä se olisi. Jätän kuitenkin ampumatta. Somempi niin. Parempi paikka tulee vielä joskus.

     Eläin katselee kohti. Tuskin on havainnut minua. Hitaasti se kääntyy ja lähtee rauhallisesti kävelemään vinosti pois päin. Katselen uljasta näkyä, kunnes se katoaa sumuun. Kuulen varmasti vinoilua, kun jätin ampumatta. Mutta muut tietävät periaatteeni, eikä sitä kukaan sano tosissaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hirvi saa jatkaa matkaa minun kohdalla.

     Odotan hetken aikaa. Eläintä ei enää näy eikä kuulu. Kohennan hieman valkeaa ja laitan makkaran paistumaan. Kaadan termospullosta kuksaan kahvia. Lounasaika metsässä, ruskan keskellä, ei hullumpi ravintola. Hörpin kahvia ja kuulostelen tilannetta. Metsä on hiljainen. Tulen humina ja puron solina ovat ainoat äänet mitä kuuluu.

     Puhelin piippaa jälleen. Johtajalta tulee viesti. Koira ei saanut hirveä pysähtymään. Puretaan passitukset. Nousen seisomaan ja alan laittamaan evästarpeita reppuun. Taas yksi tyhjä reissu. Tai ei sentään. Hirven näkeminen on harvinaista ja aina yhtä sykäyttävää. Yksin istuessa huomaa paljon luonnon tapahtumia. Ne kaikki ovat mieltä rauhoittavia. Vastapainoa kiireiseen työelämään. Saa asettua paikoilleen ja tyhjentää mielen. Avata kaikki aistit ja imeä itseensä voimaa luonnosta. Eiköhän parin metsässä vietetyn päivän jälkeen jaksa taas viisi päivää paiskia töitä. Ensi viikonloppuna sitten uudelleen lataamaan akkuja.

     

Ruska

     Vuoden kaunein aika Enontekiöllä alkaa olla ohitse. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen komea ruska. Väriloisto on kohdillaan. Sen ovat matkailijatkin huomanneet. Autoja on parkissa joka paikassa ja väkeä liikkuu tuntureilla paljon. Jokohan ihmiset ovat huomanneet, että kotimaassakin löytyy hienoja käyntikohteita.

     Ruskan värikkyys riippuu aina keleistä. Märän ja lämpimän sään vallitessa, ruskasta tulee haalea, paikoin jopa ruskehtava. Samoin ruostesienen iskiessä, lehdet ovat ruskean pölyn peitossa. Yöpakkaset puolestaan värittää ruskaa.

     Paras ruska-aika Enontekiöllä lienee viikoilla 36-38. Tarkkaa aikaa ei voi koskaan ennakolta sanoa. Maaruska alkaa hieman aikaisemmin kuin varsinainen ruska. 

Hirvipassissa

     Passipaikalla jälleen kerran. Etelätuuli on yllättävän kylmä. Pitäisi jo hiljalleen uskoa, että kesä on ohi. Lisää vaatetta päälle ensi kerralla. Tummat pilvet kertovat sateen tulosta. Sitä kova tuuli enteilee. Muutama mäkärä ja polttiainen kiusaavat vielä vaikka yöpakkaset ovat alkaneet ja ruska on komeimmillaan. Kohta niistäkään ei enää ole vaivaa.

     Johtajalta tulee viesti. Koira on irti ja saa heti vainun. Nyt vain odotellaan. Istun kannon nokassa ja katselen jänkälle. Aurinko paistaa mukavasti kasvoille ja lämmittää hiukan. Mikäs tässä on ollessa. Odotettavissa on lyhyt passitus. Alue on pieni ja hirvi tiedossa. Kunhan koira vain saisi tuotua sen passimiehille. Välillä puhelin piippaa. Uutta tietoa tulee koiran liikkeistä. Vielä ei tiedä, mihin päin hirvi lähtee. Ketju on kuitenkin valmiina odottamassa. 

     Tuuli alkaa tyyntymään. Kohta tulee täysin hiljaista. Tyyntä myrskyn edellä, niinhän sitä sanotaan. Etelänpuoleinen taivas on tummunut uhkaavasti. Saisi nähdä, ehdimmekö pois sen alta. Toisaalta, toivon että emme, sillä silloinhan se tarkoittaa, että hirvi on kaadettu.

     Säikähdän. Läheiseltä järveltä kuuluu yhtäkkiä joutsenen huuto. Lintu laulaa puolisolleen. Tyvenessä illassa ääni kantaa todella hyvin. Hiljaisen erämaan äänet ovat hienoa kuultavaa. Joutsenet räpistelevät lentoon. Siiveniskut kuuluvat selvästi muutaman sekunnin ajan ja sitten vain lintujen loittonevat huudot kaikuvat metsässä. Tulee jälleen hiljaista.

     Puhelimen piippaus herättää minut horroksesta. Uusi viesti tulee, hirvi kääntyy passitusta kohden. Hienoa. Koira osaa hommansa. Joko saisimme tehtyä kaadon. Yhden olemme jo saaneet. Nuori eläin, urakka, pienikokoinen, mutta parasta lihaa. Selkäkeitto maistui todella hyvälle. Sehän se pitää ensimmäisenä valmistaa, perinteitä kunnioittaen.

     Taaskaan en tarvinnut olla passissa yksin. Kolme kuukkelia lennähtää lähipuihin. Aina ne tulevat katsomaan, olisiko metsämiehellä jotain annettavaa heille. Tällä kertaa joutuivat pettymään. En ole tehnyt edes valkeaa. Turhaa näin lyhyessä ajossa. Säästän vieressä olevat juurakot pitempään passitukseen.

     Takamus alkaa hiljalleen puutumaan. Rosoinen kanto ei ole paras mahdollinen istuin. Nousen hiljaa seisomaan. Liikaa ei kannata liikkua. Hirven suuret korvat ovat kuin kaksi lautasantennia. Ne huomaavat pienimmänkin metsässä kuuluvan äänen. Pienikin risaus saa ne epäluuloiseksi. Silloin on turhaa odottaa niiden passiin ilmestymistä.

     Koira haukahtaa muutaman kerran. Ajohaukkua. Hirvi ei pysähdy. Taitaa olla se sama iso uros, jonka näin jokin aika sitten. Nopea kohtaaminen nuoressa männikössä. En ehtinyt edes asetta nostaa poskelle, niin se oli jo kadoksissa. Sellainen kokenut hirvas tietää miten häiriköistä selvitään. Eikä uskoisi miten ovela se on piiloutumaan niin isoksi eläimeksi.

     Muistelen lehdessä olleita juttuja hirvenpyynnin helppoudesta. Metsästäjät ajelevat metsäautoteitä pitkin ja vaihtelevat siten passipaikkoja tilanteen edetessä. Ei ihme, että osa kaupunkilaisista vastustaa metsästystä. Tulisivat tänne meidän kanssa pyytämään viikoksi, niin näkisivät, millaista tämä oikeasti on. Ei saisi yleistää. Pohjoinen pyyntitapa on täysin erilaista, eikä sitä monesti edes huomaa, kun porukka liikkuu jalkaisin metsässä. Mönkijällä haetaan ainoastaan saalis kotiin. Ja kuinka monta turhaa reissua joutuu tekemään, ennenkuin hirvi saadaan? Luonnosta ei oteta, vaan sieltä saadaan.

     Puhelin piippaa taas. Hirvi sai ilmeisesti vainun passimiehistä ja meni aidan yli väärälle pyyntialueelle. Koira kääntyi takaisin. Kokoonnutaan kahvinkeittoon polun varteen. - Pahus. Hyvin alkoi ja lähellä oli. No, ensi kerralla parempi tuuri. Pakkaan tavarat reppuun ja poistan patruunan piipusta. Jahti päättyi sopivasti ennen sadetta. 

     Ehdin ensimmäisenä tulipaikalle. Reppu selästä ja valkean tekoon. Lisää porukkaa tulee kohta ja juurakkonuotio lämmittää mukavasti hikisiä pyytäjiä. Sade alkaa jo ripsomaan pisaroita. Kauhaisen kaltiosta vettä ja laitan nokipannun tulille. Iltakahvit nuotion ääressä, tikun nokassa paistettu makkara, mukavan porukan kesken. Se on sitä luksusta parhaimmillaan.

     

     

     

Soma

     "Rohki soma makkuilla laavussa ja kuunela ko saje ropisee loutheshen. Kesäilta jokiruvossa, tunturin juurela. Olla kyljelhän taljan päälä, kattoa valkeaa. Ainoat, mitä kuuluu on vereksen koijjun suhina hiilloksessa ja sathen ääni kangasta vasten.

      Olla vain hiljaa, ajattelematta mithän.

    Tammukka paistuu tikun nokassa. Kylmää kaltiovettä kuksassa. Musta nokipannu, täynä verestä kahvia, lämmittellee kiven päälä, kylki valkejaa vasten.

     Välilä sae yltyy, aivan ko luonto näyttäis mahtiansa, aivan ko se sanois, että ole nöyrä, voimaa mulla piisaa.

   Välhin taas ropina hiljenee, aivan ko luonto halvais saaha levottoman lapsensa nukkumhan. Asettumhan päivän taajomisista. Rauhottumhan, että mieli olis taasen avoin ottamhan vasthan kauneutta ja hyvvyyttä. Sitä, mitä luonto meile tarjoaa, jos vain ossaama olla rauhassa ja hiljaa kuunella.

     Voiko Luojan lapsela olla ennää parempaa paikkaa viettää aikaa?"