Emmä urheile!

 

     "Alko se viimheinki pakastamhan. Joet ja järvet veti selvästi jäähän ja alko jänkäkki kestämhän saaphan alla. Tosin naakimakelit kyllä meni samantien, mutta nyt on helpompi juovattaa, ko on lumiki maassa.

     Viikonloppuna vuotti hirven helposti, mutta olis pitäny olla nutukhat jalassa. Niilä olis saattanu pystyä hiippailhen. Lämpösaaphaista kuulu semmonen mahoton rouske, että solis ollu sama lähteä laulellen sothan. Vaikka mie kyllä eppäilen, että pelkälä kengän rouskhela olis elukat varhman paremin pysynhe paikoilhan. Jos mie ison vaaran toisessa päässä avvaisin suun ja ja vähä luikahuttasin, niin toisesta päästä juoksis hirvet saman tien karkhun hengenhäässä.

     Sonki tärkeä homma tuo kylmettyminen turvalisuuen kannalta. Nuita surulisia tapauksia on ollu silloin tällöin vähä liikaaki. Ja vaikka sitä kuinka yrittää olla varovainen, niin ei koskhan tiijjä, mitä sielä lumen alla oikhen on. Järviki saattaa näyttää, että son lujastikki jäässä, mutta oikeasti jää saattaa olla niin ohkanen, että hyvä ko koiran kantaa. Onneks elukat on kuiteski niin viishaita, että ei net pakkaa jääle, jos son kovin ohkanen. Aina kannattaa ottaa varman pääle ja mielumin kiertää vaikka vähä isomanki lenkin, ko lähteä urheilemhan.

     Vielä ko solis jonku aikaa satamatta lissää lunta, niin ehtis jäätää oikhen kunnola. Sitte meilä oliski hyvä hiihtämälä kulkea. Son paljon joutusampiki ko jalkasten. Mie kylläki tiijjän paljon ihmisiä, jokka heittävät pyynin heti ko lunta tullee vähäki enemän. Son tietenki raskhampi kulkea, mutta onko sielä mettässä ny niin kiire juuri? Kulkee vähä verkkasemasti ja piettää enämpi hengähystaukoja. Niin se pittää kulkea.

     Turvalista alkanutta viikkoa ja syksyä kaikile. Emmä urheile..."

Keijujen tanssi

     "Son taas revontuliaika menheilhän. Aika harvoin kerkiää kartanolle töllistelhen taivaanvalkeita. Ja non nykyhjän aika myöhhän, ettei työssäkäyvä oikhen jaksa ennää kukkua niin pitkhän. Sitte ko on vielä niin pöljän tuuria, että monta kertaa on oikhen lehissäki mainostettu, että nyt tullee tosi komeat revontulet, niin eikö solekki sillloin meilä taivas pilvessä.

    Olen mie parina iltana keriny senthän käyvväkki. Onhan net jonkulaiset silloin ollu. Onneks tässä on kuiteski koko monta iltaa vielä aikaa tuijjata niitä. Pittää vain seurata tuota sovellusta, ko sese ylhensäkki ilmottellee niistä. Kameraki pittää ottaa aina mukhan ko lähtee reishun. Son muuten varma, että ko jätät sen kotia, niin justhinsa silloin tullee net syksyn kommeimmat valkeat.

     Nyt kannattaa hyövyntää sullaa vettä. Silloin saapii hienoja heijjastuksia. Yhet valot on taihvaala ja toiset järvessä. Vielä ko kehtais lähteä ajamhan tunturhin enneku lunta tullee liikaa."

Syysmietheitä

      "Soma son kävelä pitkin vaaroja ja risukoita. Kelit on lämpimät eikä lumesta ole tietoakhan. Viimi vuona meilä oli muistaakseni jo lumi maassa. Se tuliki yhessä yössä. Saman se tekkee varhman tänäki vuona. Joku kaunis aamu hoksaakki, että pittää alkaa hakhen kolat esile.

     Mutta son sen ajan murhe. Vaikka toishaalta lumi helpottas monessaki asijassa. Olis paljo valosampaaki. Ei tarttis riekkojenkhan naakia penshaitten tyvilä. Net raukkaset ko pistää silhmin selvästi nytten. Vaikka välilä net lähtee lenthon muutaman metrin päästä. Son aivan käsittämätöntä, miten net saapiiki ittensä varvikhon niin piilhon, ettei valkosta väriä ees hoksaa.

     Joukhaisekki on alkanhet kerrääntymhän muuttoparhvin. Son  komean näköstä katteltavvaa, ko järvelä saattaa olla monta kymmentä valkosta lintua. Poikaset näyttää vielä harmajilta. Siinon melkonen metakka, ko net lähtee juokshen vettä pitkin ja nousevat siivile. Huutavat ko riethat ja kauhea läpse vain kuuluu ko  hakkaavat siivilä vettä.

     Muitaki vesilintuja näkkyy vielä olevan. Sotkat tietenki lähtee viimisenä, mutta koskeloja ja sorsiaki näky olevan joku vielä. Vielä olis maholisuus saaha sorsapaisti. Kerran on päässy jo syömhän, mutta on se sen verran hyvvää, että toinenki ruoka maistuis. Kattoo nyt tulleeko ennää lähettyä.

     Son jotenki tämä meijjän elämä luonnon mukhan, semmosta sesonkista toishen kulkua. Sorsanpyynti tehhän alkusyksystä ja siittä siirrythän hirhven, maalinthuin ja lopuksi riekonpyynthin. Edelinen homma jääpii aina taka-alale, vaikka sitä vois tehä vieläki. Sitä aikaa kuitenkhan ei riitä kaikhen. Pittää mennä aalonharjala ja tehä sen hetken hommat alta poijjes.

     Eipä siinä silti mithän. Emmä tehe ressiä syksystä. Annama huilata ja nautima."

Siijanmukka

      "Oota, oota. Älä souvva niin lujjaa. Son puittanu. " Olen vaihteeksi kaverini kanssa verkostelemassa tutulla järvellä. Kesällä verkkoja ei tule heitettyä kovinkaan montaa kertaa, kun kala ei lämpimän veden aikana oikein liiku. Syksyllä taas on eri asia, kun vesi jäähtyy ja illat pimenevät. Alkaa siian kutu. Suolattu siianmäti onkin joka syksyistä herkkua. Tunturien kaviaaria.

     Talvikalaa pyydetään enimmäkseen verkolla. Jotkut harvat saattavat käydä nuottaamassakin. Meillä on tapana käydä syksyllä, kerran taikka kaksi, heittämässä verkkoja tunturijärvissä. Kohtuudella pyytämällä kalakanta pysyy hyvänä ja sitä riittää vuodesta toiseen. Kalaa pyydetään vain itselle ja muutamalle sukulaiselle, jotka eivät itse enää pysty kalastamaan. Ennen vanhaan joillakin oli tapana pyytää pakastin täyteen ja sitten keväällä niitä heitettiin kauheasti menemään, kun eivät jaksaneet niitä talvella syödä. Kateuksissa piti kuitenkin kalajärvet heittää verkkoja täyteen, ettei naapurin isäntä vain pääse apajille. Niin monesta järvestä sitten loppui kala.

     Yksi tuttava kertoi, että hänellä oli nuorena tapana verkostelun päätteeksi, pyyhkiä kumisaappaat kalansuomuilla, kun hän lähti kauppaan. Kylän isännät kyselivät, onko tullut verkoilla kalaa. Hän aina sanoi, ettei tullut mitään. Toiset eivät uskoneet, koska saappaat kiiltelivät siiansuomuista. Niin helppoa oli kalakateellisia kiusata, hän nauroi.

     "Huopaappa. Tehemä siijanmukan. Siittä net kalat aamula löytyy."

Koppelorova

      Sumu peitti maaston ympäriltäni. Olin kävellyt jo jonkin aikaa polkua pitkin, ylittänyt muutaman jänkän ja ojan. Usvan keskeltä paljastui viimein matala vaara. Lopultakin seisoin maan laidassa. Tästä alkaisi tämän päiväinen seikkailuni.

     Vaara näytti kaukaa katsottuna paljon korkeammalta. Siellä kasvoi matalaa mäntyä ja vähän koivua. Jäkäläkangasta pitkin on helppo kulkea. Maasto on kuin tehty maalinnuille. Nousin rinnettä ylös vähän matkaa. Metsot ja riekot ovat vielä ruskassa, joten ylös laelle ei kannata lähteä. Linnut löytyvät vielä läheltä jänkän reunaa.  

     En varmaankaan ehtinyt kävellä paria minuuttia enempää, kun ensimmäiset koppelot lähtivät lentoon. Toinen lähti karkuun kohti pohjoista ja toisen näin lähtevän puusta tulosuuntaani. Tästä tulee mielenkiintoista, ajattelin itsekseni. Nyt siis linnut löytyvät sekä maasta että puusta. Tämä tekeekin pyytämisen haastavammaksi. Jatkoin kävelyä pitkin vaaranlaitaa, yrittäen pysytellä samalla korkeuskäyrällä. Linnut löytyisivät suurin piirtein siltä alueelta.

     Usva kätki metsän syliinsä haulikantaman päässä. Pari kuukkelia tuli tervehtimään minua. Siellä täällä lensi rastas ohitseni. Muuten metsä oli hiljainen. Välillä pysähdyin tutkimaan hirvenjälkiä. Niitä näkyi muutamia. Vanhoja olivat. Tuoreita ei ollut tähän mennessä tullut yhtään vastaan. Tämä saattaisi silti olla hyvä paikka tulla koiran kanssa uudestaan, kun kiimarauhoitus loppuu. Vaaran pohjois- ja eteläpäässä on sakeita koivikoita, joita pitkin hirvillä on hyvä kulkea.

     Ajatukseni katkeavat äkisti, kun vasemmalta puolelta lähtee jälleen koppelo lentoon. Matkaa oli kuitenkin viitisenkymmentä metriä ja lintu vain vilahteli mäntyjen takana. Jätin ampumatta. Aivan liian kaukana. En halua raanakoita. Tämä oli varmasti se äsken karkuuttamani lintu. Samaan suuntaan kuljimme molemmat. Hyvällä tuurilla saatan tavoittaa sen vielä kerran. 

     Pidin pienen tauon ja katselin karttaa.. Vaara on ympyrän muotoinen ja sen kiertäminen ei kestäisi kauaa. Matkaa tulisi ehkä parisen kilometriä. Kauhean pitkiä matkoja en kehtaisi edes lähteä kulkemaan, koska pimeä saavuttaisi nopeasti. Päivä on muutenkin harmaa olemassa. Parempi siis tehdä lyhyempi reissu tällä kertaa. Otsalampun valossa voi kulkea polkua pitkin, mutta maastossa se olisi hankalaa.

     Kulku jatkui pitkin vaaran laitaa. Lintuja ei näkynyt. Koukkasin pitkin kaatuneita mäntyjä ja katajapuskia, jos vaikka jänis lähtisi karkuun makuupaikastaan. Niitäkään ei näkynyt. Tajusin, etten ollut nähnyt ainuttakaan koko syksyn aikana. Ainoastaan kotipihalla ja kylällä niitä näkyi kesän aikana pyörivän. Tavallisesti niitä näkyy silloin tällöin pyynnin aikana metsässäkin. Onko niillekin tullut sama taantuma, joka vesilinnuilla näkyy olevan.

     Huomasin reitilläni kelomapuun. Se on pieni mänty, johon poro taikka hirvi on kelonut sarviaan puhtaaksi. Puu on sen verran pieni, että uskoisin sen olevan poron jäljiltä. Mene ja tiedä. Olen kyllä nähnyt hirvienkin käyttävän pieniä karhakoita. Katselin maata puun ympärillä. Maassa oli muutama hirvensorkan jälkin. Metsän kruunupää on ollut asialla. Tämä lupaa hyvää loppusyksyn pyynnille.

     Katselin jälleen karttaa. Olin kulkenut noin puolet matkasta. Kovin tyhjältä paikka tuntui. Kohta tulisi aiemmin kulkemani polku vastaan. Se ylitti vaaran ja jatkui ison jänkän yli seuraavaan maahan. Sinne menen seuraavalla reissullani. Mutta matkaan pitää päästä heti aamusta.

     Polku tulikin kohta vastaan männikön keskeltä. Tästä olisi helppo lähteä takaisin päin, mutta silloin toinen reuna jäisi näkemättä. Pyytämäänhän tänne on tultu. Astelin polun yli ja jatkoin kulkuani laitaa myöten. Huomasin kohta tulleeni toiselle, paljon huomaamattomalle jäljelle. Hirvenpolku tuli jängältä päin ja jatkui kohti vaaran huippua. Samanlaisia polkuja löytyy monesta paikkaa. Hirvillä on tapana kulkea samoja reittejä pitkin maasta toiseen. Hetken mielijohteesta lähdin kävelemään polkua pitkin. Jälki näkyi selvästi maassa, joten sitä oli helppo seurata. Se jatkui suoraan lakea kohden. Arvelin sen jatkuvan vaaran jälkeen jänkällä olevaan koivikkoon ja siitä rutoja pitkin seuraavaan vaaraan. Fiksu eläin kulkee puistikon suojissa piilossa.

    Lähellä lakea tuli pieni, mutta melko syvä notkelma vastaan. Hirvenpolku jatkui notkelman reunaa, mutta laskeuduin kuoppaan. Huomioni kiinnittyi kuopan reunassa olevaan hiekkakasaan. Katto sie! Kettu oli kaivanut pesäkolonsa pienen kuolpanon reunalle. Jäljistä päätellen kolo oli käytössä. Tuoreet jäljet pesän suulla paljastivat sen asutuksi. Löysin kaksi muutakin aukkoa melko läheltä sisäänkäyntiä. Jos ei tarvitsisi kilpailla pimeän kanssa, niin jäisin tähän istumaan ja katsomaan tulisiko kettu katselemaan ulos aukosta. Jääköön nyt kuitenkin väliin. Mukava yllätys se oli kuitenkin tälle reissulle. Harvoin niitä sattuu löytämään.

     Jatkoin kulkuani kohti lähtöpistettä. Vaaran kiertäminen olisi kohta tehtynä. Oli mukava käydä pitkästä aikaa kiertelemässä nuoruuden paikkoja. Edellisestä kerrasta oli varmaan vuosikymmeniä. Varmaan hirvimetsällä käynyt jonkun sukulaisen mukana poikasena. Muistikuvia paikasta ei paljoa ollut. 

     Viimein polku tuli uudelleen vastaani. Lähdin astelemaan sitä pitkin alaspäin jänkkää kohden. Siitä olisi noin puolitoista kilometriä vielä autolle, mutta nyt on hyvä kulkea hämärässäkin. Äkkiä edestäni, noin kolmenkymmenen metrin päästä, polun reunasta, lähti jälleen koppelo lentoon. En ehtinyt nostaa haulikkoa edes poskelleni, kun lintu katosi koivupensaan taakse. Se oli varmaan se alkumatkalla puusta lähtenyt karkuri. Toisen kerran pääsi jo livahtamaan. Nyt se tosin päästi jo paljon lähemmäksi. Olkoot. Ei se minua haittaa. 

     Saavuin viimein jänkän reunaan. Hämärä ei ollut vielä saavuttanut, joten vielä on aikaa paistaa makkarat. Etsin pienen juurakon ja haloin sen kirveellä pienemmäksi. Märästä kelistä huolimatta, kiehiset syttyivät helposti ja lisäsin risuja nuotioon. Vuolin pensaasta tikun ja pian hiillosmakkarat kypsyivät valkean loisteessa. Reissussa on ollut mukava kävellä. Muutama lintuhavainto ja muitakin luonnonmerkkejäkin näkynyt. Vielä kun olisin ottanut kahvivehkeet mukaan, niin nokipannukahvi olisi kruunannut päivän. No, ensi kerralla sitten. Nyt en kyllä pitäisi niin pitkää väliä kuin edellisestä käyntikerrasta ehti kulua. Muuten ehtivät kyllä pyytöpäivät loppua meikäläisen kalenterista.

     Makkarat syötyäni ja mieli levänneenä pakkasin tavarat reppuuni. Vielä pieni luikaisu autolle ja sitten kotiin. Tästä on hyvä aloittaa uusi työviikko.