Elämää pihala.

 

     "Kattelin aamukahvila ko jänekset laukko pihala. Net vain ilmesty jostaki yhtäkkiä eshin. Neljä ollu parhaimilhan yhtaikaa kartanolla ja keskelä päivää. Nolit ensin melkhein valkosia ja luulis, että silloin pysythän piilossa, mutta ei. Nämät pönötti keskelä pihhaa, aivan ko net olis oikhen tyrkyttänhe itteänsä petolinnuile.

     Äkkiä niilä kuiteski väri muuttu. Yks jänis on jääny hyvin mielhen. Sillä on oikhen punaruskea pää. Son jännän näkönen, ko muuten oli vaalea roppa, mutta naama punanen. Mie en tiijjä kuinka kauan jänekset ellää. Mie eppäilen, että son jo ainaki toista polvea. Tässä on sen verran pitkhän pyöriny yks semmonen yksilö, vuosikausia.

     Nuot värimuunokset on mielenkiintosia ja somia kattella. Son ko vanhaa tuttua näkis. Kah, sieki olet vielä hengissä. Meilä pyöri tässä vuosia sitte yks oikhen tumma orava. Soli tummanharmaa, melkhein musta. Monena vuotena sitte poikasia laukko pihamännyissä ja nurmikolla. Niitä ruukas olla ylhensäkki kolme ja yks oli aina semmonen tumma. Niin net geenit polveutu ethenpäin.

     Yks vähä pienempi jänis pyörii erityisesti tässä koko ajan. Son varhman jo tämän kevhän poikanen, niin mie luulen, koon mukhan. Molen aatellu, että son poikinu ja käypii imettämässä poikasia jossaki tässä lähelä. Tänä aamuna sitte kattoin ko se ajatti harakkaa poijjes. Mole koskhan nähny tuomosta. Harmi ko ei sattunu kamera olhen hollila. Sei kestäny ko kymmenkunta sekunttia, niin harakka hyppäs penshashen metrin korkeuvelle ja jänis jäi kyttäämhän sen alle.

     Sillon mulla välähti. Tuo sama harakka pessii vähän matkan päässä, tuola yhessä männyssä. Son kans semmonen vähä pienempi kokonen ja hakkee ruokaa talon ympäriltä. Son monesti liiterin rappusten vierelä ja kiertellee siinä. Tänä aamuna sitte hätistethin poijjes, Niin tietenki, son tuon jäneksen poikaset sielä rappusten alla! Sillä se vahtii niin tarkhan tässä. Häätyy vähä yrittää vähentää porthaitten päälä kävelyä, että saavat rauhassa kasuta. Sitä mie vain mietin, että pääsevät vain sitte poijjes, ko ei niisä varhman nuot raot ole ko viis senttiä.

     Sajetta lupas tälle päiväle. Hyvä päivä sisähomhin, ei haikaile kartanolle. Jäät on lähtenhe jo järvestä ja joki huilaa. Tuuli kuivas lumet sitä mukkaa ko net sulas. Ei tullu kovvaa tulvaa tänä vuona. Son hyvä, ei tule vahinkoja kelhen. Jos sitä viikonloppuna kerkiäis verkonheithon. Sais verestä tauroa, solis kylä hyvvää!"

Kurkisuolla.

 

     "Kyllä mökilä on ihanaa! Saapii ajatukset työstä pois. Kulunu talvi ja kevät on ollu tohinaa täynä ja on häätyny karsia kaikkea vähemän tärkeää poijjes. Saas nähä, mithän se tuo kesä taas tuopii tullessansa.

     Sitä tuli taas harrastettua tuota tähtitiedettä, ko pari päivää tuijotti mustaa aukkoa. Kylmä keli ja kalojen vähhyys kuitenki vähensi aikasesti pilkkimistä ja sitä enämpiki tiiraili taihvaale. Ja kyllä sielä muutampi lintuki näky. Lämpimälä kelilä olis havanu vielä enämpi.

     Joukhaiset ja kurjet huuteli monelta suunalta. Joki on varhmanki jo kokonhan sula. Ei kehanu lähteä kattomhan. Eihän sinne matkaa olis paljoakhan, mutta alkaa olhen vähä lunta, eikä kehtaa kauheasti ajella maata myöten.

     Hanhien näkeminen on aina yhtä soma homma. Sie rauhassa istuskelet tai touhuat jotaki, ku yhtäkkiä kuuluu hiljanen, lyhkänen kankotus. Äkkiä alat kattelhen taihvaale, missä net näkkyy. Isot tummat linnut saattaa lentää pään ylittekki. Ei niitä hoksaa, net tullee ku varkhain. Sitä pitäs piettää aina kamera vieressä valhmiina, niinku ennen vanhhan haulikkoa pietethin. Mie luovuin siittä hommasta jo aikaa sitte, mutta tiijjän kyllä ihmisiä, jokka sitä vielä harrastaa. 

     Toinen syäntä lämmittävä kohtaaminen on aina, ko näkkee jonku petolinnun. Tälläki kertaa järven yli lensi merikotka. Son vuosikausia lennelly sillä seuvvula. Ennen maakotka oli ylleisempi, mutta jostaki syystä son pyörähtäny toisinpäin.

     Pöllöjä molen oottanu, mutta niitei ole näkyny. Kyllä nekki pitäs alkaa olhen jo täälä, mutta se tietenki tuo kylmä keli piettää net piilossa tai sitte sitä liikkuu niin vähäsen ennää, ettei niitä näje. 

     Sen verran olin senthän vireänä, että kävin hiihtelemässä vuomala kurkia kattomassa. Lunta ei ole ennää paljon, mutta raskasta soli liikkua. Aamula olis ollu vähä hankikantoa, mutta iltapäivästä sitä uppos lumesta läpi. Ja kaikki penshat joutu kiertämhän ko niitten tyvet oli sulanhet. 

     Vähä siinä tuli lämmin ko joutu pikkusen liikahtamhan, mutta viimhein mie pääsin vuoman laithan. Yritin naakia penshaita myöten ja viimein juroin kaikista laitimaisen männyn tyvele. Siinä mie pitkhän sitte kiikairoittin ja yritin kattoa, näkkyykö pitkäkauloja mäthäitten takkaa. Kovin oli hiljasta. Huutoa kuitenki kuulu, mutta se tuli seuraavalta jänkältä. En kuitenkhan kehanu lähteä seuraavaa maata ylittämhän. Jalkasten olis voinu, mutta suksila oli kuitenki sen verran hankalaa, että jätin välhin. Tyyvyin vain kuuntelemhan ko majesteetit keskustellee keskenhän. 

     Son tuo kurki yks kevhän tärkeimistätähän ta lähettilhäistä. Jokku pittää joukhaisia, mutta mie en oikhen siittä perusta. Ja nethän talvehtiiki täälä, niin net oikhen tunnukhan muuttolinnuilta. Ja kurki on semmonen mystinen. Sitä ei näje ko kevhälä ja syksylä. Kesän se pyssyy piilossa.

     En meinanu muistaa sanoakhan, että son sananlaskun mukhan kesä nyt sitte menossa. Västäräkkiä en ole vielä nähny, mutta kaks pääskystä lenteli jo. Mithän nekki raukkaset syövät ko ei ole vielä ötököitäkhän.

     No voi rietas, miehän myöhästyn kohta töistä! Son villi ko joskus ajatus lentää ja juttua tullee, varsinki ko istut aamukahvipöyvvässä. Välilä tuntuu, ettet keksi mithän sanomista. Mie häyvvyn vetassa vaathet pääle, heittää kamphet authon ja lähteä. Toivottavasti kohta lämpeää kelit. 

     Ei muuta ko hyvän mielen täyteistä ja linturikasta kevättä jokhaisele!"