Kullero kukkii ja kesä joutuu.

 

     "Voi rietas, ko tuo aika mennee hopusti! Kohta liianki hopusti. Mie havahuin, että mole keriny ees kirjottaa mithän vähhän aikhan. Pitäs ryhistäytyä ja koittaa ottaa taasen itteä niskasta kiini ja vielä potkassa persheele, että kokkeileppa pysähtyä hunteeraamhan ja laittaa vähä ajatuksia paperille välilä.

     Alkukesä on menny kaiken maaliman rojekteissa. Ollu puulaittoa, pihahommia, rakenushommia ja paljon muutaki näpräämistä. Mutta en mole senthän ainua kiirheinen. Kyllä nuot naapurikki näkkyy ja kuuluu touhottavan samhan malhin. Tässä yks päivä naputima lähinaapurin kans kilvan. Se kyllä voitti, ainaki kopina hiljeni nopeamasti. Pittää käyvväkki kattomassa joku päivä, mitä se oikhen teki.

     Hoksasin, että joessa on vesiki laskenu normaalhin. Pittääki viikonloppuna kokkeila päässä onkimhan. Se pakkaa joka kesä käymhän samala mallila, että sitä oottaa harthaana tulvan laskua ja sitte hoksaaki, että sitä ei ole tajunu käyäkhän vaikka son laskenu jo aika päiviä sitte. No, korjaama asijan. Emmä ota turhaa ressiä, kyllä sitä muutenki löytyy.

     Meilä pyöri tässä kartanolla semmonen minijänis toissapäivänä. Kyllä soli soman näkönen. Justhinsa ko aikunen, mutta ainaki neljä kertaa pienempi. Siinä se söi nurmea. Vauhila lähti karkhun ko mie menin pihale. Sitä ei olekhan näkyny sen jälkhen. Sunkhan mie senthän niin ruma ole, että mettänelikokki säikkyy tuola laila? Sonki ainokainen jäneksenpoikanen koko kesänä, joka on näkyny tässä meilä. Emäntä kylläki pölkää, että syövät hänen istuttamat orvokit vielä.

     Sielä oli väylälä käyny ikävämpi homma, että muistakkaa hyät ihmiset laittaa liivit pääle ko lähettä vesile ja muutenki olla urheilematta sielä. Tässon elämänpolun varrela menny muutampi tuttu sillälaila ja siinäki on jo muutama liikaa. Vahingole memmä pysty mithän, mutta koitama kuiteski olla taiteilematta liikaa.

     Turvalista kessää kaikile, toivottellee yks veen äärelä kasunu!"

 

     "Yks...kaks...kolmas...vielä yks... - Mitä sie oikhen lasket?, kysäsi väärti multa illala, ko heitimä verkkoja. - Lasken tässä vain montako sääskeä molen taputellu selkhän ja kehunu hyväksi tytöksi. Somahan son ko naisenpuolet on kiinostunhet tämmösestä vanhasta ukosta, mutta ko itte en ole yhthän kiinostunu niistä.

     Son kesä alkamassa ko sääskiä on ilmestyny. Mäkäräisiäki lentää.  Jännä ko yhtä aikaa ouvvat. Aikasessa non kumpiki tänä vuona. Kyllä nuitten kans pärjää, ko ei vielä tartte myrkkyjä käyttää. Aamula niitä ei yhthän lennely kumpaakhan, ko kojima verkot.

     Mie lähin sitte mökile koijjuntekhon. Päiväkappalhen tehin ja nyt pärjää taas pari ethenpäin. Iltasela siinä jotaki käppäsin pihala ja mie aloin kuuntelhen, että sano mikä tuo ääni kuuluu tuolta jänkän laijjalta. Mie siinä vähä aikaa kuuntelin ja sitte mulla välähti. Sielon teeret soitimella. Mole ikänä kuullu tällä perälä semmosta. Olis pitäny lähteä kameran kans kälelhen ja kattomhan, mutta en ennää kehanu ko päivän tehny hommia. Aamula vähä harmitti, mutta ei sille ennää voi mithän. Saattaa net illala taas kuulua.

     Ny mie mietin, alkasko tauron keithon. Pottuja en kylläkhän älyny ottaa mukhan, mutta mennee se veres kala ilmanki. Haas mie taijjanki tehä rilhin valkean ja keittää oikhen mettäkattilassa. Tullee semmonen vanhan aijjan maku niihin. Sen mie taijjanki tehä. Alkaa tuo aurinkoki vähä pilkistelhen pilven ravosta. Eikä se ny pikku äppö haittaa. Kyllä net vaathet kuivaa ko nostaa kahverhin.

     Hyvvää kesän alkua! Tästä se sitte lähtee, sääsket, kalastus ja mökkikausi. Nautima!

     

Lentokentän avajaiset

 

     "Olipa taasen järjestetty soma tapahtuma. Meijjän lentokenttä avathin uuesthan. Son kuulema siksi ollu, ku kenttä siirty kunnan omistukshen ja aikasemin ei ole keritty piettää mithän tilaisuutta semmoshen. Parempi myöhhän, ko ei millonkhan.

    Tapahtummaa mainostethin, että sielä on myöski markkinat. Mie kattoi, että kovin on vaisuksi jäänhe, ko pihala ei ollu ko kolme telttaa. Yhessä myythin koirile tarvikheita, toisessa myythin koruja ja kolmannessa makkaraa. Innokhaimat uskaltautunhe mukhan. Mutta ko menimä sisäle, niin sielä oliki lissää myyjiä. Nolit menhe saetta piilhon. Ilma oli kyllä hieno, aurinkoki paisto koko päivän. Aamula oli pikkusen märkää.

    Sisälä pietethin puhheita ja muistelthin vanhoja. Met kiersimä koko paikan ja ryypästimä kahvikki. Emmä met kauhean kauvvaa olhe, ko sielä oli semmonen puhheensorina, että otti korhvin. Mutta niinhän son aina, ko sisätilhoin kokkoontuu kauheasti ihmisiä.

    Oli se soma taas nähä vanhoja väärtejä. Osa houkkas illala kuuntelhen Suvi Teräsniskaa, mutta mie sanoin, että huomena häätyy jatkaa kotihommia ko niitä on niin paljo rästissä, ettei kehtaa alkaa juuri koko iltaa valvomhan sen tähen. En sitte tiijjä kuinka paljon oli porukkaa, mutta kuulema kentän piha oli täynä.

    Solis lumi sulanu siihen malhin pinon päältä, niin pääsee sahhaamhan talvipuitaki. Häytyy lähteä taas varastoa kaivamhan, että mihin henkarhin turvahousut viimi vuona jäi. Sahan mie kyllä tiijjän missä son..." 

On se muuten tuo Hornetti melkonen värkki olemassa. Isompi ko luulinkhan. Ja ääntä piisaa.

    

Muuttolintu(ko)?

 

     "En mie olis kyllä ikänä uskonu, että son tuo jäneski muuttolintu. Niitei ole koko talvena näkyny ja nyt net tulit takasi hanhien kansa. Meilon tavalisesti pyöriny pihala talvisin pariki pitkäkorvaa, mutta viimi talvena ei ole yhthän näkyny. Siittä mie aloin miettimhän, että net muuttaa vishin nekki etelhän pakkasia karkhun. 

     On niilä joku taantuma tullu niilekki ko kaikki sannoo, ettei niitä ole kauheasti näkyny koko talvena. Vishin joku rutto iskeny ko joku aika sitte niitä pyöri päntiönhän pihala. Parhaimilhan neljäki syöny tuossa kartanolla samhan aikhan. Siittä olis ollu pevoila helppo napsia ko net oikhen loikoilivat ja venyttelivät keskelä pihhaa. 

     Tässä meijjän kylälä on alkanukki pyörimhän iso kanahaukka. Mien muistakhan koska olis viimein ollu. Mettässä kyllä näkkee silloin tällöin. Saattaa se olla silläki ossuutta asijahan. Kettuja ei kuitenkhan ole kauheasti ollu liikhelä niitäkhän.

     Tuossa pihala on nyt pyöriny pari jänistä yhtä aikaa. Rauhassa kipittelevät ja keskelä nurmikkoa istuskelevat. Ei net ole vishin joutunhe vielä haukan säikyttämäksi. Muutoin olisivat varhman penshan suojissa tai rappusten alla kyyryssä.

     Taijanki tulostaa haukan kuvan ja laittaa niile varotuskyltin, että ilmavaara, varokaa niskhan syökyileviä haukkoja. Jos net sitte tajuaisivat alkaa varomhan. On net  haukakki kommeita lintuja, mutta non melkoset sotkemhan ko syövät. Molen kerran joutunu siivoamhan harakan riphet ko jäi kynshin. Siinä sulat pöllys ko alko kynintä. Elävältä vielä söi. Jotta ossaa se luonto olla aika julmaki välilä.

   Mutta semmosta tällä kertaa. Muistakkaa huomena tulla tekki lentokentäle, ko sielä on kuulema joku avajaistapahtuma. Torimyyjiäki on kuulema paljon ja illala Suvi Teräsniskaki laulamassa. Häytyy sielä ainaki päivälä kävässä kattomassa.

     Näjemä sitte sielä.

Sielulintu.

 

     Jänkältä kuuluva linnun huuto saa kylmät väreet juoksemaan pitkin selkääni. Laulua on hankala kuvailla, niinkuin lintujen lauluja yleensä. Lintu huutaa nimeänsä. Kuov-vi, kuov-vi. Sielulintu on tullut takaisin. Kevät on tullut.

     Linnun heleä sointi kuuluu selvästi. Äänessä on jotain kaunista ja surullista yhtä aikaa. Kuin rinta olisi pakahtua riemusta, kun on taas päässyt takaisin tänne, mutta joutunut samalla jättämään rakkaan talvipalatsinsa oman onnensa nojaan.

      Kuovi on ollut aina yksi suosikeistani. Kauempaa sen höyhenpuku on melko mitään sanomattoman värinen. Sitä ei monesti näe ennen kuin se liikahtaa. Höyhenpeite on kuitenkin komean kirjava, kun sitä pääsee katsomaan tarpeeksi läheltä. Arkana lintuna sitä ei kuitenkaan ole helppo lähestyä. 

     Aiemmin täällä on esiintynyt melkeinpä pelkästään pikkukuovia, mutta viime vuosina on sen isompi serkku asettunut asustamaan näitä samoja vuomia. Lintuja näkee enää kesemmällä harvemmin, kun ne levittäytyvät pitkin kuntaa. Nyt niistä saa nauttia, kun sulapaikkoja on vielä vähän.

    

Kevät tullee ryminällä.

 

     "Se alkaa olhen jo kevhän tuntua ilmassa. Pakkaset on kavonhe, mitä nyt yölä ollu jonku verran. Valoaki piisaa. Pihala näkkee kävelä vielä puolilta öinki. Sieltä se kesä pikku hiljaa tullee vasthan.

     Lämpimät kelit on tuonhe lintujaki takas pohjoshen. Risukoissa tirskuttaa ja viheltellee jos minkälaista piipittäjjää. Soma kuuunela niitä pitkän hiljasen talven jälkhen. Ei ole kylläkhän oikhen keriny bongailemhan mithän, mutta kyllä se häätyis ottaa itteä niskasta kiini ja lähteä sulapilkkoja kattelemhan.

     Pitäs alkaa tekhen niinku nuorempana, ko sitä piti kirjaa kevhän merkeistä ja lintujen tuloista. Kaikki merkithin tarkasti vihkhon ylös. Isäki piti sääpäiväkirjaa, mutta ei se paljoa muuta kirjotellu ylös.

     Työt on pitäny sen kiirheisenä, että pilkilä käynikki on vähissä. Olen mie kuitenki päässy sauvvukalan makhun. Ei senthän niin kehnosti ole menny. 

     Mie kaivoin pyöränki esile. Häytyy kuiteski vielä jonku aikaa liikkua jalkasten, ko siittä vietävästä oli taasen rengas puhki. Son melkhein jo semmonen meijjän yhteinen kevätratitio, ko se pittää vaihtaa joka ikinen vuosi. Heikoksi on kumit nykyhjän tehty. Pittää viikonloppuna vaihtaa, jos mulla vain on sisäkumeja varastossa. 

     Pikkusena tuli poljettua pyörälä koko paljon. Ja keräthin kilpaa pulloja toisten poikasten kans. Pussitolkula sitte viethin niitä kauphan ja ostethin tietenki jotaki hyvvää tilale. Isän autola niitä kuskathin. Siinoli Datsunin peräkoppi monesti täynä. 

     Nyt häätyy ottaa polsteri kahverista, ahvalasit pöyvvältä ja lähteä kartanole touhuamhan. Ja vielä pittää muistaa laittaa rasvaa naamhan, ettei juuri nokka heti pala.

     Ja eiku ahvottumhan, tet kans!

Revontulten takana tähdet.

 

     Pysäytin auton. Olen ajamassa takaisin kotiin työreissulta. Päivän valoisuus on vaihtunut yön rauhalliseen pimeyteen. Taivaalla leimuavat jälleen revontulet. Harsomaisina, himmeinä, välillä kirkastuen, juoksevat pitkin taivaankantta.

     Väsyneen kulkijan mieli virkistyy. Täyttyy ilolla. Saan jälleen ihailla upeaa luonnonnäytelmää. Näihin ei koskaan kyllästy.

     Vihreä vyö laukkaa taivaalla kiemurrellen kuin käärme. Välillä nopeasti, välillä hiljaa, kuin vetääkseen henkeä, että kohta taas mennään.

     Katselen siinä hiljaa, mitään ajattelematta. Olen vain ja nautin hetkestä. Imen itseeni revontulten energiaa, ruokin sieluani, etuoikettuna, koska saan asua täällä. Maailman parhaassa paikassa.

     Tuliketun kipinöistä syntyvät taivaanvalkeat ja siellä, revontulten takana, tuikkivat tähdet.