Saku Sammakon kosioretkellä

      Kyllä maakuntamatkailu on mukavaa. Lähdin seku vain ajelemaan ja seuraamaan kevään kulkua.  Vaikka oma kunta onkin melko tuttu, tunnelmat ja tapahtumat muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Kävin katsastamassa muutamaa tuttujen neuvomaa lintujärveä. Vesilintujen vähyys yllätti. Syynä lienee pitkälle sulaneet vesistöt. Jäiden ollessa linnut kerääntyvät  harvoihin sulapaikkoihin. Tällä hetkellä avovettä on kuitenkin runsaasti, joten tiheitä parvia ei enää muodostu.

     Vaikka tilaa löytyy, niin ainakin sotkat pyrkivät nahistelemaan. Vesi vain pärskyi, kun koiraat ottivat yhteen. Jännän näköistä, kun toinen sukeltaa ja muutaman sekunnin päästä se iskee kilpakumppaniin kiinni veden alta. Harmi, että olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut oikein hyviä kuvia.

     Siinä kiikaroidessa huomioni herätti hiljainen korina. Pidin sitä ensin auton äänenä jostain kauempaa, mutta pian hoksasin, ettei se tullutkaan tien suunnalta vaan paljon lähempää. Tajusin viimein mistä oli kyse. Sammakot olivat kutupuuhissa ja pitivät konserttiaan järven rannalla.

     Kuulostelin suuntaa ja yritin havaita missä ne oikein olivat. Varovasti hiivin eteenpäin ja yritin katseellani tavoittaa niitä. Viimein huomasin ne aivan rannan tuntumassa, vesikasvien joukossa, muutaman pienen pään pilkistävän vedestä. Melkoisia sissejä nuo sammakot ovat. Itsellä ei kyllä kävisi riiaaminen mielessä, kun polskisi jäitten keskellä uimahoususillaan. Siinä saattaisi olla kyllä aivan muut asiat päällimmäisenä ajatuksena. Otin muutaman kuvan niistä ja jatkoin järvelle kiikarointia.

     Suokukkoja ja muita kahlaajia ei näkynyt sellaisia määriä kuin viime vuonna. Koko päivän aikana näin ehkä parikymmentä yhteensä. Edellisvuonna suurimmassa parvessa oli nelisenkymmentä. Reissun aikana eniten mieltä lämmitti uivelopari, jotka lensivät eräällä järvellä. Mustavalkoinen koiras on minusta yksi hienoimmista linnuista.

     

Viimeinen leposija

     Vanha vene makaa lahonneena järven rannalla. Aikoja sitten omistaja jätti sen siihen, viimeisen verkostelureissunsa päätteeksi. Kalaa järvestä tuli aina. Isoja ahvenia savustettavaksi, siikaa suolaan ja tauroksi ja haukea paistettavaksi. Koskaan ei tarvinut tyhjin käsin lähteä.  Välillä järveltä sai linnunkin pataan laitettavaksi. Hyvin antoi järvi ruokaa perheelle.

     Jänkäisiltä rannoilta veneen omistaja keräsi talveksi hilloja ja lähitievoilta mustikkaa ja puolukkaa. Ampuipa joskus hirvenkin järven takana olevasta mäntyisestä vaarasta. Talvisin hän laittoi riekoille ansoja siitä lähtevien ojien risukoihin.

     Järvi oli tärkeä ja vene myös. Lukemattomat kerrat sillä heitettiin verkot, vedettiin uistinta ja soudettiin lintuja. Puinen vene oli omistajansa silmänterä. Joka kevät se puhdistettiin ja tervattiin. Aina ennen kuin jäät järvestä sulivat. Vene piti olla valmiina, kun ensimmäiset sulapaikat ilmestyivät rantaan. Kutuhaukien pyynti alkoi. Niin paljon olisi vanhalla veneellä tarinoita kerrottavaksi.

     Mutta viimein koitti päivä, jolloin omistaja ei enää tullutkaan. Vene odotti yksin rannalla. Odotti sen kesän. Tuli talvi ja lumi hautasi sen alleen. Keväällä aurinko auttoi sen ahdingosta. Odotus jatkui. Vene odotti vuoden, viisi vuotta, kymmenen vuotta. Omistajaa ei kuulunut.

     Kukaan ei enää pitänyt huolta veneestä. Aurinko poltti tervan pois. Sade kasteli sen aina uudestaan ja märällä rannalla makaaminen lahotti sen pikku hiljaa. Pian laidat antoivat laholle periksi ja jänkä upotti sen mättään sisään.

     Siinä se yhä makaa, kalaisan järven rannalla. Omistajaansa turhaan odottaen, viimeisellä leposijallaan.

   

Suruisa sumu

      Taas on vuosi kulunut. Talvi on väistynyt. Kohta kevätkin vaihtuu kesäksi. Ilma lämpenee ja vettä sataa. Kelkkakelit alkavat olla ohi ja kohta loppuu pilkkiminenkin. Vielä viimeiset rutistukset avannoille ja sitten saakin odottaa jäiden lähtöä, että saa veneen vesille. 

     Kalastus on jäämässä pakolliselle tauolle, mutta onneksi lintujen muutto on käynnissä. Niiden seuraamisessa kuluukin mukavasti kelirikkoaika. Pihatöitä voi jo aloitella pikku hiljaa, tosin lumi ja märkä maa rajoittavat niitäkin. Katselin päivällä liiterin takana olevaa koivuläjää. Sekin on auennut kinosten keskeltä ja odottaa Huskua. Niitä oli syksyllä mukava ajaa kelkalla metsästä. Hyötyliikuntaa yhtä kaikki.

     Ulkona on sumuinen keli. Ilma on jotenkin surullinen. Vai tuntuuko se ainoastaan itsestä niin? Kevät on ihanaa aikaa, kelkkailuineen, pilkkimisineen ja lintujen muuton seurantaa, mutta kohta ne kaikki ovat ohi. Tilalle saamme onneksi aurinkoa ja lämpöä, vehreyttä, metsässä samoilua ja kalastusta muussa muodossa. 

     Tykkään kyllä kaikista vuodenajoista. Jokaisessa niissä on omat hyvät puolensa. Mutta kevättä rakastan. Siksi ajattelin lähteä tästä vielä illan päätteeksi järven rantaan katsomaan sotkien touhuja rantaporeissa. Eihän sitä ihmisriepu malta edes nukkumaan laittaa, kun valoisaa riittää koko ajan. 

     Tämä aika kestää enää vain hetken ja siksi ystäväiseni, meidän - sinun ja minun -  kannattaa lähteä ulos hengittämään viimeisiä lumihenkosia ja kuuntelemaan etelän terveisiä, joita muuttolinnut meille ovat tuoneet.

"Nautithan loppukevhäästä!"

Lintuja murthela

Piekanahaukka elikkä pienonen.

      "Mie sellailin tässäten äijjin vanhoja papereita. Sielä oli yks mielenkiintonen lappu. Siihen oli kerätty lintuhavantoja viime vuosisaan alkupuoliskola. Ei sole sitte mikhän ihme, ko ittekki tykkään niitä seurata, ko kerran äijjiki on jo semmosta tehny yli sata vuotta sitte. Mieki opin monta uutta nimeä tämänperän linnuile. Jonku verran tieny ennesthänki niitä, mutta murresanastoa on aina soma lissäillä, ko niitä tullee vasthan. Näilä linnuila on osala muitaki nimiä. Ylhensäkki linnuile on meilä paljo nimiä. Elläimille niitä ei ole niin kauheasti annettu. Lempinimiä enimmäkshen. 

Kuukkainen.

Kurmitta.

Keltasirkku - sissilintu

Järripeippo - pohjosenpappi

Isolepinkäinen - mettähakki

Tilhi - korvarastas

Sinirinta - satakielinen

Harmaasieppo - harmaja kärpäsen ottaja

Lapinkirvinen - tunturi-ippo

Pohjantikka - iso tikka

Suopöllö - hiiripissi, pumppuhaukka

Liro - pikku tiuttu

Valkoviklo - valkeavikla

Jänkäsirriäinen - pikku jänkkälintu

Jänkäkurppa - pikkumöhöttäjä, pikku taivaanjaara

Tunturihaukka - tunturikoppelohaukka

Ampuhaukka - poutahaukka, poutakinnihaukka

Kanahaukka - iso koppelohaukka

Tukkakoskelo - karikoskelo

Taihvaanjaara elikkä isomöhöttäjä.

Mustatiuttu tai mustavikla.

            

     Son toela harmi, ko non ennenvanhhan polttanhe ja heittänhe poijjes papereita ja kampheita. Net olis arvokhaita nykysten. Ei rahalisesti, mutta kulttuurisesti. Perintheitä ja perinekaluja pitäs vaalia. Niistä net seuraavat sukupolvet näkevät, minkälaista son ollu asua ennen. Itte tehyt kamphet pitäs säästää. Onneks täälä on senthän muutampia semmosia, jokka tosissa tekkee sitä."

Koskikaran kotikoskella

     "Viimheinki sain aikaseksi lähettyä kattomhan koskisukaltajjaa. Molen aina tykäny seurata sen touhuja. Ihme elikko, ko pystyy jääkylmässä veessä tarpomhan, ilman että jäätyis sinne. Kokkeileppa itte seisoa munia myöten virrassa. Sielä tullee kahluuhousuissaki vilponen. 

     Periläkoski ei taaskhan pettäny. Sielä molen nähny monta kertaa karan sukaltamassa korenon toukkia. Niinko nykki. Sen lisäksi näin kevhän ekan västäräkin ja seurasin mie sotkapariaki vähä aikaa. Ja lintujen muutto on vasta alkutekijöissä, joten innola seurathan jatkoa..."

       Niinhän sitä sanotaan, että työt haittaavat harrastuksia. Koko kevään ajan olen yrittänyt saada aikaiseksi käydä katselemassa koskikaroja. Muutamassa paikassa tiedän niitä asustelevan koko talven. 

     Se on siitä erikoinen pikkulintu, että se elää elämänsä veden äärellä ja sukeltaa ruokansa joesta. Koskikara on melko huomaamaton väritykseltään, eikä se välttämättä kiinnitä huomiota kovinkaan monella. Valko-ruskean linnun touhuja on kuitenkin mukava seurata. 

     Tavallisesti vappuviikola on jo niin lämmintä, että sulapaikoilta löytyy monenlaista lintua. Pitkään jatkunut kylmä tuuli ja yöpakkaset ovat pitkittäneet kevätmuuttoa. Toisaalta liikkuminen on helppoa, kun hanki kestää kulkea jalkaisin.