Hiljaa hiutalhet leijjailee...

 

     "...mutta kyllä niitä alkaa olhen aivan nokko. Välilä vois piettää taukoaki. Nojjailen kolhan ja kattelen harhmaale taihvale. Hiutalhet leijjailee hiljokshen, ihan ku net kattelis maisemia ja tähhyilisivät, mihin paikkaa olis hyvä istahtaa. Ja niitä onki rohki paljo. Aivan ko ilma olis sakeana lenthon pyrähtänheitä pulmukaisia. Välilä tuntuu, että non oikeastikki pulmusen kokosia. Kyllä niitä piisaaki.

     Lunta alkaa olla kohta vyötäsile asti. Sais tosijhan hetkeksi heittää. Välhin tuntuu, ettei mithän muuta kerkiä tekhen ko juoksuttaa kollaa. Välilä käyvvä sisälä syömässä ja taasen homma jatkuu. Tällä menola joutuu piijjan ostamhan ens talvele uuen kolan, ko vanha kulluu olemattomhin. Vaikka tämä laskethanki hyötyliikunaksi, niin alkaa hiljokshen maistumhan puule, ko päntiönhän pittää pihala laukkoa.

     Se pitäs käyvvä välilä vähä lämpimän puolela tuo ilma, että hanki vähä tipahtas alemaksi ja tiivistyis samala. Alkais kantamhan kulkijaaki. Pääsis paremin kelkkailhen ja olis somempi hihtoakki mettässä. Sais tehä oman lavun mettäsuksila puistikhon ja joka päivä vähä pitentää lenkkiä. Sillon son hiihtäminen kaikista sominta. 

     Kyllänhän tuola lavulaki hihtoo, mutta son paljo tylsempää. Mennä kovvaa jälkeä myöten valmista keinoa. Puistikossa senthän näkkyy elläinten jälkiä ja välhin itte eläviäki. Ja somempi son mennä hiljokshen ommaa tahtia kamera kaulassa, pysähtyä ko halvaa, eikä kukhan huua selän takana tietä. Jos minun lavula joku alkais huutamhan latua, niin saattasin mulkassa ja tokassa, että jos et pääse umpista pitkin kierthän, niin mene hihtomhan tien pääle. Solet väärässä paikkaa. Ei tämä ole mikhän Ruuhka-Suomi."