maanantai 26. lokakuuta 2020

Tuohustamassa


      "Kaveri soitti ja sano, että nyt solis hyvä ilma lähteä tuohustamhan. Ei siinä mithän. Mie sanoin, että mulla mennee puoli tuntia ko haen lämmintä vaatetta porstuan kahverista. 

     Keli oli tosijhan justhin sopeva. Pukkasimma venhen vesile ja mie menin keulhan polvistelhen. Siittä onki joku aika ko viimein on tullu käytyä tuulastamassa. Nykyjhän son helppo, ko on tehokhaita ottalamppuja. Ennen soli isompi homma viritellä halogeenia ja auton akkuja. Taikka vielä aijemin, ko poltethin tervaksia parilassa.

     Emmä pääshe ko parikytä metriä venevalkamasta, ko ensimäinen hauki näky valokiilassa. Kaveri melo hiljaa ja mie sihtasin atraimela. Sitte ko tuntu, että soli kohala, niin mie survasin. Tais olla vähä taijjot ruosthessa, ko meni tietenki siutti. Ei sollukhan niin helppoa ko mie muistin. 

     Muutaman kerran sitä löi huti, mutta viimheinki sattu. Semmonen puoli kilonen hauenpuikale jäi piikhein kiini. Pääsee ainaki maistamhan. Viimeksi molenki syöny jänkkäkoiraa kevhälä. Se jääpii kyllä syömättä lämpimän veen aikana.

     Kaloja näky vähän väliä. Enimäkshen semmosessa puolen metrin syvvyyessä. Matalassa ei ollu ko pikkusia. Pari kertaa näky iso siikaki, mutta son niin eläväinen, ettei siihen oikhen ehi lyömhän. Matheita mie kyllä ootin, mutta niitä ei näkyny yhthän.

     Siinä met liikuima pari kolme tuntia ja kallaaki tuli kymmenkunta haukea. Suurin oli varhman parikilonen. Kyllä niistä kalapihvejä tekkee ja osan savustaa. Vielä ko oman maan pottuja keittää sekhan, niin mikä sen parempaa lähiruokaa onkhan.

     Son vain surku ko tuohustaa pystyy tosi harvoin. Keli pittää olla tosi tyven ja yksin sitä on hankala tehä."



maanantai 19. lokakuuta 2020

Ensilumi


      "Kylläpä oli erikoinen viikonloppu. Perjantaina sai olla mettässä mustan maan aikana ja lauvantaina ko heräs, oli maalima valkonen. Ilthan mennessä sato semmoset 15 senttiä lunta. Kyllä kirkastu maalima kerrala.

     Perjantaina oli helppo löytää riekkoja, ko net näky selvästi valkosena. Tilane muuttu kyllä, ko kohta pääle sai kävellä sitte seuraavana päivänä. Mettässä alko näkhen paljo paremin ko lunta oli maassa ja puissa. Ainut vain ko hirvet ei sitte liikukhan parhin kolhmen päivhän. Sei ole mikhän tyhmä elikko, ko kyllä se tietää, että hänet nähhän selvästi ja jäljet jääpii lumhen."

                 

     Ensilumen tuloa odotetaan joka syksy. Ei niinkään innolla, mutta se on eräänlainen taitekohta syksyn ja talven välillä. Pimeys väistyy, kun tiellä ajaessakin lisävalot näyttävät paremmin. Nyt onkin viimeinen hetki vaihtaa talvirenkaat. Eilen kyllä näkyikin monen talon pihalla olevan operaatio käynnissä.


     "Muistakkaa sitte, että ei ajella ko Vataset konsanhan, ko tiet on taasen jäässä! Häätyy se joku tolkku senthän pittää!"

     

maanantai 12. lokakuuta 2020

Riekostelemassa 2




     "No voi mätö. Illala keli muuttu sumuseksi ja aamula soli vielä sakeampi. Semmonen murkku, että hyvä jos kakskymmentä metriä näki ethensä. Gepsin kans kyllä osas, mutta valkonen koira valkosessa kelissä oli mahoton yhistelmä. Tutkassa onneksi sen menemiset  näki, mutta ei kauheasti kuitenkhan uskaltanu ampua, ko ei nähny missä se liikku. Olis saattanu tulla vahinko.

     Kuitenkin met siinä yritimä pyytää. Riekkoja kyllä löyty, mutta ampua ei viittiny. Ei ollu yhthän semmosta varmaa paikkaa. Ei kehanu kaveria riskeerata. Jospa se siittä vähä päivemällä selkenis. 

     Ei se kortto kuitenkhan paremaksi muuttunu. Aamupäivän kiersimä tunturia ja puolenpäivän jälkhen ei auttanu, ku pakata kamphet ja heittää rinkka selkhän ja lähteä takasi päin. Siinä met sitte lompsima autole päin. Kaks innokasta. Soma oli reisu kuiteski ollu, vaikka emmä pääshe riekkoa maistamhan. Kokkeilemma vielä kuitenki lyhempiä reisuja. Onhan niitä lähempänäki. Maisemat ei kylläkhän ole niin komeat ko täälä.

     Loppupäivän met pojat kävelimmä ja välilä säikähimmä, ko riekko lähti vierrestä karkhun. Ojan varressa paistoima makkaraa ja keitimä kahvit. Koiraki näytti onnelliselta, ko oli päässy kunnola laukottamhan riekkoja. Harmi ko emmä saanhe yhthän. Solis tarvinu kokemusta siihen homhan, Penikka ko vielä on.  Mutta kyllä niitä paikkoja tullee vielä vasthan. Kerkiää hänki hoksaamhan, mitä pittää tehä. Hyvä koira siittä tullee, mie uskon. 

     Justhinsa vähä ennen autoa, lähti kymmenen riekon tokka meijjän nokan alta lenthon. Tunturin henget ei oikhen olhe suotuisat meile. Aina ei ole kelit kohilhan taikka risukot riistaa täynä. Kaikki otethan kuitenki vasthan. Jäihän tästäki reisusta kuiten mukavat muistot.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Riekostelemassa




      "Viimhein työt vähä hellitti ja tuli hirvenpyynthinki taukoa, niin pääsi käymhän riekkoja kattomassa. Elämänlinnun pyynti oli nuorempana se kaikista tärkein ja rakhain homma. Sitä lähti methän kävelemhän aina ko vähäki oli maholisuus. Monta viikonloppua vietethin tunturissa ja kävelthin ja naakithin riekkoja.

     Vanhemiten se homma sitte alko jäämhän ja paino alko siirtymhän enämpi hirvestykshen. Saki ko alko kasvamhan, niin tartti lissää ruokaa pöythän. Nykyjhän riekosta tehhän pareminki semmosta kurmee-ruokaa.

      Löysin sitte viihmein itteni tunturista. Sielä met koiran kansa hiljokshen kävelimmä koivikoita myöten ja haima lintuja. Nuorena läppinä sitä oli kehittyny vaisto, että elävät löysi. Vanhempana sitte laitoinki koiran. Sen kans on paljo helpompi pyytää. Ja sen kans tullee liikuttua muutenki paljo.

     Soma kattoa ko koira laukkoo eestakasin ja nuuhkii ilmaa. Saapii itte keskittyä maisemhin ja kulkemishen. Välilä vain vilkassa mitä se koira puuhaa. Muutaman tyhjän seisonan se teki. Varhman aivan verekset jälet oli. Ei se muuten ruukaa tyhjää taajoa. 

     Väärti se ehotti mulle tämmöstä koiraa, ko se tiesi, että molen aina halunu kanakoiran. Setteri on paljo rauhalisempi ko saksanseisojat. Net on semmosia viuhtojia, että tuntuu, että niilon varhmanki se adhd vai mikä se nyt olikhan? Niin rauhattomia kavereita, että mien kuiten semmosta huoli. Mulle soppii paremin tämmönen hiljasempi mettäkaveri, ko molen ittekki rauhalinen. Nykki se kattelee tuossa vähän matkan päässä, että mihin sie oikhen jäit, ko hän yrittää löytää niitä lintuja sulle. Joo joo, kyllä mie tulen. Hae sie vain.

     Välilä se löysiki riekkoja, mutta noli niin arat, ettei net oikhen pysynhe seisonassa. Niiton varhman hättyytelty niin paljo heti ko pyynti alko. Kaks ekkaa viikkoa turistit laukkoo ko häässä ja paukuttavat minkä kerkiävät. Nyt niitä ei ennää ole ko muutama ja menoki on rauhottunu niin paljo, että linnukki uskaltaa tulla esile piilosta.

     Päivän met siinä koiran kansa kävelimmä. Gepsin mukhan yli 20 kilometriä. Nyt met sitte nautima iltapallaa tässä autiotuvala ja laitama nukkumhan.

     Huomena meilä onki uuet suunitelmat ja yritämä päässä maistamhanki. Vaikka ei sole niin väliä vaikka emmä mithän saiskhan. Pääasia, että saama sessen kans olla ulkona ja nauttia kommeista maisemista ja euroopan puhtaimesta ilmasta. Met pojat voima kyllä nylkeä makkaran illala ja paistaa semmosenki.

     Mutta huomenillala molema viishampia ja saatama paistahuttaa täkkääki pannula. Kattoma mille pääle se luonto sattuu."



Ne ovat saapuneet.

       "Ei tarttenu ennää tehä halkoja yksin. Kesästä nauttiminen loppu. Tai oikeasthan väheni. Lämmin keli ja vesisathet teki tehtävän...