maanantai 31. elokuuta 2020

Ison lihan perässä.


     "Nyt se sitte taas alkaa. Joka syksynen villitys. Mettät täyttyy ukonkutalheista ja akanketalheista. Kaikila loistaa silmät samala laila kilpaa auringon kansa. Son vishin hirvenpyyntiaika käsilä.

     Hirvi on tärkein riistaelläin meijjän kunnassa. Riekkoaki pyyvvethän, mutta enempi turistien osilta. Ison lihan pyynnilä hommathan pakkaset täythen ruokaa talveksi. Monessa talossa ei muuta syyäkhän. Totta se paremalta maistuuki, ko son itte pyyvvetty, eikä kaupan tiskiltä valkattu. Luomu maistuu paremalta ko siinä on lisäainheina käytetty vain luonnon raaka-ainheita: raitista ilmaa, luontokokemuksia ja eräelämyksiä.

     Muistama sitte eräetiketin. Kunnioitama riistaa ja naapureita. Välilä pyynti mennee väkisinki päälekkäin, mutta sopu sijjaa antaa. Met kyllä sovima kaikki methän valkestelhen. Ja muistethan sitte, että orpoja emmä tehe. Son puhasta haaskausta ko talvi tullee. Kyllä sieltä raavhaita löytyy.

      Tämän jutun myötä, ei muuta ko mukavaa syksyä rakhan harrastuksen parhin tasapuolisesti kaikile. Olkhon Tapio antelias tänä vuona."

maanantai 24. elokuuta 2020

Luonnon aartheita


     "Nykyhjän net vihreät maalimanlopun ennustajat kieltää kaikki. Kaikkien pitäs vishin alkaa syöhmän jäkälää, paitti että sillon pororievut nälkyis. Jotaki ihmen hiilijälkeä net koko ajan toitottaa. Mie en ymmärä muita hiilijälkiä ko valkeassa ja sillon harvon ko grillaan.

     Ei net ihmisrievut oikhen ymmärä oikejan pääle. Siinä on hiilijälet kohila ko itte pyyvvät kalat ja lihat ja kerräät marjat. Meilä on jokia ja järviä mettät täynä, eikä tartte kovin kummonen lantto olla, että pääsee syömhän. Harria, taimenta, siikaa, ahvesta, jänkkäkoiraa ja muitaki. Särkiäki, jos joku sitäki tykkää syyä. Itte en siittä oikhen perusta, ko sei raukkanen maistu milhen.

     Lihassaki met pysymä kyllä. Lintuja ja jäneksiä on kohtuuella ja hirviäki yritämä kovasti pyytää. Sieniäki met ruukaama syyvvä hyvälä mielihalula. Ensin ko vain jalostama niitä pikkusen. Syötämä net ensin poroile ja sitte met syömä sen poron. Ja ko selkäkeittoa alkaa tehä mieli, niin väärtiltä met saama sitä poronlihhaa sitte, jos sitä ei itteltä löyvvy.

    Ja sitte on mettät täynä nuita luonnon jalokiviä. Viimi syksynä ei oikhen mustikkaa saanu, mutta puolukkaa senki eestä. Karpaloitakhan ei kauheasti ole, mutta kaarnikkaa löyty. Siittä saapiiki maaliman parhhan mehun aikaseksi. Vähä ko laitat vielä mustikkaa sekhan... Hilloja niinki löyty kohtalaisesti, mutta ei ole kyllä niitä parhhaita vuosija hätylelty pitkhin aikhoin, ko sai kontata ja kahela käelä oikhen rohmuta. Sillon oli pounut keltasena. Ei tarvinu kajehtia. Tänä vuona hillaa on ainaki riittäny ja mustikkaaki näkkyy olevan hyvin.

     Semmonenki asija pittää muistaa, ko puhuthan luononantimista, että saama met muitaki tarpheita sieltä. Puula ko lämmitämmä, kuksia ja rekijä tehemä ja muutaki semmosta. Kyllä sieltä löytyy vaikka minkälaista ko liikkuu vain silmät auki. 

     Mutta vaikka nuista eelä mainituista osathan puhua, niin kohta son tärkeintä, mitä muuta met sieltä vielä saama. Ennen kaikkea saama terhveyttä. Pysymä kunnossa ko liikuma sielä. Tehemä koijjuja, kävelemmä elukoitten perässä, köykimä jänkilä ja männiköissä. Pyssyy selkäki notkeana. Son kumma homma ko täälä kylilä ei kehtaa lähteä käymhän mishän jalkasin, ko son niin pitkä matka, mutta mettässä sitä painaa hirven perässä parikymmentäki kilometriä päiväselthän, eikä sole paska mikhän. Ja huomena uuesthan. Kuha vain ensin hakastan autola lissää evhäitä.

     Tärkin homma ennen kaikkea on, että met emmä tartte mithän terapijjaa. Pää pyssyy terävänä ja kunnossa, ko saama vain kulkea mettässä ja nauttia puhthasta ilmasta ja kauhniista maisemista.

     Niin että väärti hyvä, veäppä kamphet niskhan ja läheppä kartanolle."


maanantai 17. elokuuta 2020

Ruuhkaa Pöyrisjärvelä


     "Lähimä käväshen kattomassa mitä Pöyrisjärvelä näkkyy. Päivämukin, seku onkimassa. Näkkälässä sijoima kamphet mönkijhän ja sitte käänsimä keulan kohti pohjosta.



Pöyrisjärven autiotupa.
     Emmä olhe ainuat sielä liikkujat. Kulkijjaa oli molemphin suunthin. Parisenkymmentä varhman yhthensä. Sielä net kuljit rinkka selässä. Osa pyörälä. Son näkkyy olevan aika suosittua nytten, eikä ihme, ko hyvähän sielä on maastopyörilä polkea. Saattais sitä ittekki semmosella ajjaa, ko olis aikaa enämpi. Mutta ko pääsee vain päivämukin kävästämhän. Tuli sielä vielä jokku paikallisekki mönkijälä vasthan. Tutut oli näkkyy lähtenhe hekki kalhan. Ainaki oli onget keulhan siottuna kiini. Olivakhan kaukanaki käynhe?

      Mutta näky sielä semmonenki kulkupeli, ettei ole koskhan tullu mettässä vasthan. Suu auki kattoima ko keinoa pitkin tuli tyvär ponila rattastaen, toinen poni ja iso koira perässä. Viimisenä laukko äijjä reppu selässä. Raukkanen joutu vishin kanthan kaikki tavarat. Toivottavasti niilä oli elävillekki kunnon myrkyt matkassa, ko mäkäräisiä piisas aika hyvin. Hyvä että olit nyt käymässä, ko syksymmällä saattasivat hirveksi vielä luulla.

     Kalansaalhila ei oikhen pysty kehumhan. Ei ollu kala syönnilä. Maistamhan juuri pääsimä. Mutta oli se soma muuten käyvvä. Komea keli ku sattu olhen.



     Pöyrisjärven keinoa on korjattu viime vuosina melko paljo. Traktorilla on tasattu tietä ja nyt oli ajettu maata yhthen jänkhän vähä ennen kämppää. Ennen siinä oli saanu kahloa polvia myöten. Eppäilen vain ettei se kauvvoa kestä. Sathet ja tulva syövät. On se nyt kuitenki somempi kulkea.




     Luontomatkailu näkkyyki olevan kovassa nousussa. Son pelkästhän hyvä, että ihmiset tykkää enämpi liikkua mettässä. Sonki paljon terhveellisempää juopua tuntureitten kauneuvesta ko hiihtokeskusten juottoloista. Kaltiosta kukshan siepattu vesi maistuu aina paremalle ko hanasta laskettu tunturipurojen raikkaus."

Harvinaisen kesy korppi ko päästi vierhen.

maanantai 10. elokuuta 2020

Tunturi-Lapin Luontokeskus


     

                

     Yksi pakollisista vierailukohteista Hetassa on Tunturi-Lapin Luontokeskus, joka sijaitsee Jyppyrän juurella, laskettelurinteen vieressä. Metsähallituksen ylläpitämästä luontokeskuksesta löytyy useita eri näyttelyitä ja siellä olevasta matkailuinfosta saa tietoa kunnastamme. Sieltä löytyy myös alueen karttoja ja  voi ostaa kalastus- ja metsästyslupia.


     Pysyviä näyttelyitä ovat mm. Vuovjjus-Kulkijat, Yrjö Kokko -kirjasto sekä Lauri Pappilan veistämät puulinnut. Esillä on myöskin lyhytelokuvia alueen kulttuurista, luonnosta ja elämästä. Näiden lisäksi luontokeskuksessa on vaihtuvia näyttelyitä ja siellä järjestetään luontoiltoja.   


Kunnan elokuvateatteri, Kino Hetta, löytyy myös saman katon alta. Viimeisimpänä
uutuutena luontokeskuksessa on Kahvila 
Peura, josta saa kahvia, pitsaa ja lounasta. Lämpimästi suosittelen kokeilemaan paikkaa.



     Nähtävää löytyy myös rakennuksen ulkopuolelta. Talojen välistä lähtee polku ylös Jyppyrän näköalapaikalle. Hienoja maisemia näkyy joka ilmansuuntaan. Jyppyrän huipulta löytyy kota tulisijoineen, joten muistakaa ottaa makkarat mukaan.

     Luontokeskuksen pihalla on myöskin esillä kunnostettu peuranpyyntikuoppa ja sieltä lähtee Peuranpolku-niminen luontopolku, jonka varrella on tietoa entisajan peuranpyynnistä. Jyppyrän maastosta löytyy useita eri polkuja, joita pitkin on hyvä käydä kävelemässä hetki luonnossa.

Enontekiön lapinpuvut.

Lauri Pappilan taiteilemia kuukkeleita.

Riekkoja. Muitakin puusta veistettyjä lintuja
löytyy paljon.

maanantai 3. elokuuta 2020

Hillakarhuja 2


     Piti sitä sitte käyvvä ittekki kattomassa, että oliko sitä lapin kultaa niin paljo, ko jokku sano. Kuulema jänkät aivan keltasena mattona. No ei niitä juuri niin paljoa ollu, mutta ei voinu kyllä moittiakhan. Paljo sitä näkkyy olevan.

     Ainoa vain, ko joissaki paikkaa oli semmosia hilloja, että kohta enämpi oli mustia pilkkoja ko keltasta marjaa. Osan sai jättää kerräämättä, osan heitellä takasi mäthäle. Hillakuoriaiset olhe taas vauhissa.

     Toinen huonompi asija, minkä hoksasin, oli se, ettei jänkäläkhän pääse koronaa karkhun. Sielä oli kohta enemän ruuhkaa ko kaupassa. Mie luulin, että saan rauhassa mönkiä pitkin pounuja, mutta hyvä ko sain henttarin pohjan peithon, niin eikö alkanu pulina kuulumhan jänkän takkaa. Onneksi soli keskeltä vähä vetisempi, niin pysyit omala puolela. Mie ajattelin jo, että jos tulevat samoile pounuile, niin molisin kysyny, että näkykö sielä toisela puolela jänkkää isoja jälkiä, ko tuossa lähelä oli karhu kävelly? Luultavasti olisin saanu sen jälkhen kerätä ihan yksin.


     Mutta rauhassa saima kerätä. Mie toisela ja viis turistia toisela puolen jänkkää. Ko mie sain oman nuskan kerättyä, mie lähin kävelhen siittä seuraavale vuomale. Saavat turistit kerätä rauhassa sen eellisen jänkän lophun. Mie en kuitenkhan tartte niitä hilloja niin paljoa, ko tuommonen iso pere. 

     Sillä toisela jänkälä ei kuitenkhan ollu niin hyvin hillaa, ko ejellisessä. Mutta siittä mie kuitenki aloin kerräilemhän niitä. Semmoset puolitoista sankkoa ko olin keräny, niin oikasin vähä selkää ja kattelin jänkkää, näkkyykö sielä marjoja. Samassa mulla pisti joku silhmän. Vuoman takana kyykisteli joku muuki hillojen perässä. Palhjain silmin en nähny kunnola, ko matkaa oli kuiteski puolisen kilometriä. Tumma hahmo sielä pyöri. Sielon varhman paljo hilloja, ko sei käy ees ylhäälä välilä.

   No, ei se mithän. Kyllä meile molemile näitä riittää, mie mietin siinä ja jatkoin kerräämistä. Vähän päästä mie hoksasin, että nyt seki leppuuttaa selkää ja seisoo sielä. Kumma ko ei sankkoa vain näy. Siittä se sitte meni taas kyyrhyn ja lähti konttaamalla kulkemhan. Mie kattelin ihmeishän, että miten se nyt nuin mennee, ennenku mie hoksasin. Ei helvetti, sonki karhu! 

     Siinä met kaverin kans olima keränhe pitkän aikaa hilloja samala vuomala, emmäkä kumpikhan tienhe toisistamme. Sei ollu haistanu minua ja sillä son rauhassa syöskennelly hilloja. Enkä tietenkhän saanu siittä kuvvaa, ko se katos sinne mäthäitten taakse. 

   Vähä aikaa siinä vielä seurasin, josko solis tullu esile, mutta en ennää nähny. Pikkusen aikaa vielä kerräilin siinä ja päätin sitte lähteä, että saapii kaveri rauhassa jääjä herkuttelemhan. Mulle riitti sille päiväle.

     Viimein ko kirjottelin, niin kerroin niistä hillakarhuista. Olikhan tuoki niitä samoja. Sen saapii itte kukanenki päätellä 😉.


     

Ne ovat saapuneet.

       "Ei tarttenu ennää tehä halkoja yksin. Kesästä nauttiminen loppu. Tai oikeasthan väheni. Lämmin keli ja vesisathet teki tehtävän...