maanantai 30. maaliskuuta 2020

Ansoila



"Koivikot on riekkojen valtakuntaa."



"Risuista tehhän kaarre, elikkä semmonen aitaus ensin, jota pitkin riekot kulkevat ja syövät silmuja. Siihen tehhän veräjä, johon laitethan messinkilangasta silmukka. Riekko yrittää mennä
aukosta toisele puolele ja jääpii lankhan kiini ja hirttyy nopeasti. Messinkilangan sijhan voipii käyttää karhunlankaaki, mutta se laitethan semmoshen haaratikhun roikkumhan."



    "Riekon ansapyynti on pikku hiljaa katoamassa. Ammattipyytäjiä ei ennää ole ko
muutampi. Jonku verran on semmosia, jokka pyytää enämpi harrastusmielessä."






"Tänä talvena pyynti on ollu  kannattavvaaki, ko riekkoja on paljo.
Kulut on kuitenki kovat. Ansoja pittää olla satoja ja se näkkyy bensalaskussa.
Mutta son kuitenki soma, että vielä pärjäthän melko pitkäle luontaistalouvellaki,
vaikkaki sei yksisthän oikhen ennää elätä kethän."



























tiistai 24. maaliskuuta 2020

Marianpäivät




     Ei uskoisi, että oli vuoden suurin juhla menossa. Kyläraitti oli hiljainen. Tavallisesti myyjiä ja markkinakojuja on keskustassa parikymmentä ja koulukeskuksen pihalla lisää. Ihmiset ovat pyörineet kojujen ympärillä. Koronavirus on autioittanut koko kylän.
Marianpäivät 2020.



     Vuosisatoja ovat ihmiset täältä ja lähialueilta kokoontuneet Hettaan juhlistamaan kevättä, viettämään häitä ja konfirmaatioita, käymään kauppaa ja tapaamaan sukulaisia sekä tuttavia. Muistan nuoruudesta, kun kirkkokin oli aivan täynnä. Ihmiset seisoivat sivukäytävillä, kun istumapaikkoja ei ollut läheskään kaikille. Niistä ajoista on tilanne muuttunut paljon. Alla olevat kuvat ovat muutaman vuoden takaa.


     Marianpäivänä on kilpailtu suopunginheitossa ja poroajossa. Porokisat ovat tosin olleet kiellettyjä parina viime vuotena poroissa esiintyneen taudin takia. Toivottavasti ensi vuonna voidaan Marianpäivät pitää normaalisti. Kulttuurin ja perinteiden säilyttämiseksi pitäisi tällaisia juhlia saada elävöitettyä paljon.



          Perinteisten ja muidenkin tapahtumien eteen pitäisi tehdä lujasti töitä. Uusia ideoita kaivattaisiin. Pelkästään vanhoihin asioihin luottaminen ei enää tahdo toimia tänä päivänä vaan tapahtumat kaipaavat päivitystä nykyaikaan. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin, niin pitäisi kokoontua isolla joukolla pohtimaan koko kunnan alueella olevia tapahtumia. Yksin ei kukaan elvyttämisessä onnistu, mutta jos kaikilta löytyisi tahto ja kyky yhteistyöhön, saisimme kyllä kunnan kukoistamaan.


maanantai 16. maaliskuuta 2020

Revontulet


     Pimeän talven ehdottomia kohokohtia ovat revontulet. Kylminä pakkasiltoina ja -öinä taivaanvalkeat loimuavat, luoden salaperäistä tenhoaan, tanssimalla taivaalla. Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen varautuneet hiukkaset osuvat maan ilmakehään ja törmäävät happi- ja typpiatomeihin. Reaktion seurauksena syntyy valona purkautuvaa energiaa. Revontulia tavataan yleisimmin napa-alueilla, joihin aurinkotuulen hiukkaset ohjautuvat maan magneettikentän vaikutuksesta. Suomessa niitä näkyy yleisimmin Lapissa talvisaikaan.

     Perimätiedon mukaan, revontulet syntyvät, kun kettu juoksee pitkin tunturia, hännän iskiessä kipinöitä. Revontulille ei saanut viheltää ja niitä piti kunnioittaa.


     Oheiset kuvat on otettu ympäri Enontekiötä.




























maanantai 9. maaliskuuta 2020

Kaamos


     "Mikä son oikhen se kaamosmasenus, ko mie en tiijjä? Kauheasti siittä jokku puhhuu. Son kuulema kauhea ko se iskee pääle. Pulisevat pimeästä. Sunkhan raavhat ihmiset pimejää pölkää?  Son kuule semmonen homma, että sole ku korvien välistä kiini itte kullaki. Jos sie alat jo syksylä hokhen, että hui kauhea ko kohta pimeä tullee, niin sole mikhän jos meinaa sieppaamhan vähemästäki. Jos sie ajattelet asijat positiivisesti, niin elämäki on helpompaa."


     Virallisesti kaamos alkaa täällä itsenäisyyspäivän tienoilla ja kestää reilun kuukauden. Tarkalleen sanottuna 32 vuorokautta. Kaamoksella tarkoitetaan aikaa, jolloin aurinko ei nouse ollenkaan horisontin yläpuolelle.




     Yleensä kaamos käsitetään pimeänä vuodenaikana, jolloin valoisampaa  kestää muutampi tunti, mutta oikeasti asia ei ole näin yksiselitteinen. Sininen hämärä rauhoittaa mieltä ja kaamoksen loppupuolella taivaalla näkyy upeita pastellisävyjä. Voisin väittää, että värien puolesta jopa ruska häviää kaamoksen loppuajalle.




     Moni vierailee Enontekiöllä hiihtokelien, kesän ja ruskan aikana, mutta jos ei ole kokenut kaamosta, niin ei tiedä mistä on jäänyt paitsi. Sininen hämärä kahden pimeän välissä, erilaisine pastellisävyineen, puhumattakaan revontulista, on taatusti mieleen painuva kokemus. Suosittelen kokeilemaan. Sen jälkeen voi sanoa nähneensä Lapin kauneuden parhaimmillaan.









maanantai 2. maaliskuuta 2020

Pyörähtäminen


        "Harvoin met kyllä eksymä, mutta saatama monesti kylläki pyörähtää. Oikhen pimeälä taikka ko murkku tullee, saattaa alkaa penshhat näyttämhän aivan samalaisilta. Sillon ei auta ko pysähtyä niile sijoile, tehhä valkea, keittää kahvit ja vähä aikaa miettiä missä sitä on ja oottaa, jos vaikka keli vähä paranis.

     Joskus sitä on hakenu laavua väärästä vaarastaki, mutta ei mulla kyllä ole joki koskhan virranu väärhän suunthan niinku kuulema yhelä oli käyny. Väärti se muisteli. Soli kuulema kovasti tinganu vasthan, mutta soli sanonu sille, että mie kyllä kävelen autole. Tule perässä jos halvat.

     Talvela ko on kelkala liikhelä, niin sillon sitä mennee helposti suunta sekasin. Sillon pittää pysähtyä ja sammuttaa kelkka. Silmät ko tottuu pimejhän, niin alkaa vaarojen ja tunturien silhuetit näkymhän. Son helpompi sillon paikalistaa ittensä, että missä sitä oikhen on. Männikössä pyörähtää helpoten. Monesti tullee mentyä jonku paikan siutti, ko ei ole mithän kiintopistettä. Varsinki avotunturissa ko ei ole ees sen vertaa pensasta, ettei hammastikkuakhan saa tehtyä.

     Mutta onneksi nykyjhän on nuita kaiken maaliman suunnistusvälinheitä. Vaikka niistäkhän ole taikaa, ko patterit kestää päivän. Ja jos vielä isoveli tuosta rajan takkaa päättää, jotta saapii lapin äijjät pörrätä tievan nokkaa ympäri eksyksissä, niin ei net gepsiķhän taho pelata. Sillon pittää kattoa luonnosta ilmansuunnat. Muurahaismäthästä, männyn oksista tai koijjun tuohesta. Niitten avula pyssyy ainaki kulkusuunta oikeana, eikä tartte kompassia koko ajan vahata.

     Ja ko vielä mettässä liikkuessa muistatta sen vanhan viisauvven - jos met eksymä, niin met lähemä sitte kotia.

Ne ovat saapuneet.

       "Ei tarttenu ennää tehä halkoja yksin. Kesästä nauttiminen loppu. Tai oikeasthan väheni. Lämmin keli ja vesisathet teki tehtävän...