Juhlan paikka

      Tiijättäkö, että son nyt oikeasthan juhlan paikka. Näitä minun haihatuksia on tämän jälkhen julkastu sata. Häytyy myöntää, että son ollu melkonen urakka. Aihheitten miettimistä ja juttujen kirjottamista, puhumattakhan kuvien ottamisesta. 

     Sitä helposti luulee, että helppohan son. Senku kirjottellee menhen. Mutta kyllä välilä on saanu pohtia tosishan, mistä seuraavan jutun keksis. Vaikka Lapissa elethän, niin ei siittä välttämättä ossaa oikhen kertoa. Vai onkhan se niin, että ei ossaa kattoa asijoita kovinkhan laajasti. Vishin meijjän tavaliset hommat ja rutiinit ei tunnu ittestä kovinkhan kiinostavalta, mutta pitäs aina muistaa, että meijjän arki on eteläläisile ja varsinki ulkolaisile eksotiikkaa.

     Vaikka esimerkiksi tuota kollaamista ei itte kauheasti rakastakhan, niin Keski-Euroopasta tulhe on hyvinki innoishan siittä. Pitäs vishin alkaa myymhän niile perinteistä lumihommaa. Lumenluonti talon pihalta kympin ja kolan vuokra vielä viitosen siihen. Mie uskon, että olis kysyntää. Vielä ko yläkerran isäntä pitäs huolen, ettei kolattava kovin äkkiä loppuis.

     Seki kyllä tuntuu vishin kolikola heittelevän, mitä huomena laittas vuorosthan. Ensin oli luppaavasti pikku pakkanen, mutta sitte tuli lunta ihan maahan asti. Niin paljo, ettei ennää pystyny mettässä kävellä. Sitte oli parhaimilhan  reilu parikymmentä pakkasta. Ja senhän tietää, ettei se auta jänkkien ja järvien jäätymishen, ko lumi suojaa. Sen jälkhen se alko lämpenemhän ja sulatti melkein kaikki, mitä soli taihvaalta leijjanu. Nyt taasen sato sen verran, että maa valkeni. Se hyvä puoli siinä ainaki on, että näkkee kuorata hirven jäljet. Niitä pitäs vielä pari saaha. Meilä on monta semmosta, jokka tykkää hiihellä, niin memmä piä kiirettä pyynin kans. Saapii pojat sivakoijja. 

     Lauha keli on tieten soma ulkoila, mutta kyllä siittä moni homma kärsiiki. Mettässä liikkuminen on hankalaa, tiet on liukhat ja pimeäki, jos ei ole lunta. Onneks nyt näyttäis siltä, että talvi olis tulolhan, mutta tiesi vain, ko loppuviikosta vishin alkaa lämpenemhän. Pitäs nyt kuiteski pakkasen puolela, että olis ees vähäsen talven tuntoa. 

     Kaikesta huolimatta, liikkukkaa ihmiset varovasti. Sama olettako autola vai jalkasten liikhelä. Ja varsinki kelkkailijat. Osassa järvissä ja joissa ole ku riite päälä. Turvalista syksyä kaikile.

     

Äpärä

 

      Sumu leijailee syksyisessä maastossa. Löydän itseni jälleen kerran kävelemästä pitkin tunturikoivikoita. Lintuja on tänä syksynä kohtalaisesti. Muutaman olen saanut saaliiksi. Juhlaruokaa perheelle. Ruskan jälkeinen luonto vaikuttaa rauhalliselta. Kuin vilkkaan kesän jälkeen lepoon asettuneelta. Pitkä ja pimeä talvi on edessä.

     Huomaan pensaan tyvellä riekon naakivan. Matkaa ei ole kuin pari metriä. En voi näin läheltä kuitenkaan ampua, joten kävelen eteenpäin sen ohitse. En katso lintuun suoraan, koska silloin se tajuaa, että olen huomannut sen ja lähtee karkuun. Näin isä aikoinaan minulle opetti ja oikeassa hän oli, niinkuin monessa muussakin asiassa.

     Kymmenkunta metriä kuljettuani, katsoin vaivihkaa taakseni. Nyt voisin ampua riekon. Tältä matkalta se ei enää menisi muusiksi. Varovasti käännyin ja hain katseellani lintua. Jossain tuon pensaan tyvellä sen pitäisi olla.

     Viimein näin sen ja hämmästyin. Riekko oli taas parin metrin päässä minusta. Hitaasti käännyin takaisin ja lähdin kävelemään eteenpäin. Edettyäni muutamia metrejä, vilkaisin jälleen taakseni. Lintu juoksi perässäni. Ikinä ei ole tällaista sattunut. 

     Kuljin eteenpäin ja vilkuilin vähän väliä taakseni. Riekko seurasi perässäni koko ajan. Välillä se päästi lyhyen päkistyksen ja juoksi perääni. Lopulta pysähdyin ja käännyin lintua kohti. "Korttoko solet ko minua seuraat? Juovatat ko koira isäntäänsä." Lintu pysähtyi muutaman metrin päähän ja kallisteli päätänsä ja kuunteli minua. Päkisi lyhyesti ja oli taas hiljaa. "Et sie mikhän normi mettänelävä ole. Mitä sie  yrität mulle kertoa?

     Riekko kallisti päätään ja päkisi taas. Äänessä oli jotain surumielistä. "Kerro mikä sinua vaivaa.", sanoin. Lintu istahti maata vasten, avasi nokkansa ja alkoi itkeä. Hämmentyneenä kuuntelin sitä ja samalla tajusin mistä oikein oli kyse. Mieleeni tulivat isäni kertomukset äpäristä, jotka oli surmattu heti syntymän jälkeen ja kastamattomina haudattu metsään. Monta juttua olin niistä kuullut ja nyt sellainen sattui omalle kohdalle.

     Riekko lopetti itkemisen kun aloin puhutella sitä uudestaan. "Näytä mihin sinut on hauvvattu. " Kirjava lintu lähti juoksemaan pitkin tievaa ja nyt minä puolestani seurasin sitä. Välillä se pysähtyi ja odotti minua. Lopulta se pysähtyi pienen ojan varressa olevan paksun koivun juurelle, katsoi minua ja haihtui ilmaan. 

     Polvistuin koivun  viereen. "Vai tähän sinut on joku piilottanu." Mielessäni mietin, miten tällaisessa tilanteessa neuvottiin toimimaan. "Kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman."  Lausuin lopuksi Isä meidän-rukouksen. Tunsin kuinka paikalla ollut ikävä tunnelma laukesi ja oloni muuttui rauhalliseksi. Rauhaton sielu sai viimein kaipaamansa levon.

     Nousin varvikosta ylös. "Lepää rauhassa." Lähdin kävelemään eteenpäin. Oloni oli sekava, mutta onnellinen. Kuinkahan kauan äpärän sielu oli vaeltanut paikalla? Pitää käydä tarkistamassa tilanne, kun seuraavan kerran kuljen täällä päin.

     Parinkymmenen metrin päässä haudasta, oli neljä riekkoa pienellä aukealla. En kuitenkaan yrittänyt ampua niitä. Minulla oli jo reissun kiintiö täynnä. Ei liikoja yhdellä kertaa. Riekot lähtivät päkisten lentoon ja katosivat koivikon suojaan. Takanani kuului iloista jokeltelua muutaman sekunnin ajan ja sitten luonto oli jälleen hiljaa. Hymyillen jatkoin matkaani kohti autoa.

     

Talvi se tullee

       "Nostin aamula taasen sukset autosta ja nakkasin repun selkhän. Pyssy kaulale vinekheshen ja matka hirvien perhän alko. Lumen tulo helpottaa kuoraamista, mutta kulkemista se hankaloittaa paljo. Mettässä on tämän toisen sathen jälkhen helpompi hihtoa, ko se ensimäinen teki kuoren hangen pinthan. Se kuulu riethan kauvvas. Ei tarvinu pölätä, että käet olis joutunu sotkemhan. Hirvet varmasti kuulit kilometrin päähän, ko äijjät hihto.

     Nyt oli paljo hiljasempi mennä. Jänkät ja järvekki alkaa kestämhän sivakkamiestä. Ainut vain, ko jänkän rannat ja ojat pakkaa olhen sulia. Son soma ko suksi mennee lumesta läpi vethen, niin siinä saapii kaluta suksenpohjia ja raappia jäätä poijjes, että pystyis hihtoa normaalisti. Tehettää vähä ylimäärästä, ko pittää mennä koko ajan kuivaa maata myöten. Nyt on kyllä soma parinkympin pakkanen, mutta lumi suojaa, eikä maa pääse kunnola jäätymhän. Liikkukkaa väärtit varovasti jäilä, ettettä vain mene läpi.

     Soli soma taasen liikkua päivä mettässä, vaikka emmä löytänhe hirviä. Oikeasthan ainokaiset elävät oli neljä päkstiaista ja korppi. Riekkojakhan ei näkyny, mutta jälkiä oli joka paikassa. Soma, ko ei senthän kaikkia saanhe ammuttua. Pyssyy kanta hyvänä. Mettässä ei tule ennää tehtyä valkeaakhan, ko pyynti on menny enämpi naakkaamiseksi. Istuu sitte illala kotona piisin ääressä jos halvaa. 

     Mutta nyt häätyy laittaa nukkumhan, ko aamula pitäs taas lähteä pyythän, ko aamu valkenee. Toivottavasti senthän vähä ees lauhtuu päiväksi, vaikka kyllä se mennee pakkaselaki pyytää. Niinhän sitä ruukathan sanoa, että ei ole liian kylmää, ko on liian vähä vaatetta."

Taivaankannen kattokruunu

      Ajelin iltamyöhällä töistä kotiin. Huomasin erään vuoman kohdalla, että taivaalla loimusivat revontulet. Pysäytin auton ja sammutin moottorin. Silmät tottuivat hiljokseen hämärään. Taivaanvalkeat juoksivat taivaalla.

     Otin kamerani esille ja levitin jalustan. Katselin taivaalle ja annoin ajatusten harhailla. Hiljaa pimeässä, parin asteen pakkasessa, taivaankannen kattokruunun loisteessa. Voiko paremmin enää päivä päättyä?

Sanontoja

     Mie olen kokkeillu miettiä Enontekijöläisiä sanontoja ja vitsejä. Son muuten aika mahohon homma. Ylhensäkki sanonat on semmosia sisäpiirin juttuja, jokka ei välttämättä aukene muile. Lisäksi joka kylälä on omia, juuri sillä kylälä syntynheitä lentäviä lausheita. Niitä kuulee silloin tällöin, mutta arvaappa muistaako niitä sitte ennää vähän ajan päästä. Sitte siinon vielä seki homma, että sanontojen merkitys saattaa vähä muuttua, riippuu miltä puolen kuntaa on poissa.

     Niin letto, ettei siittä pääse yli lentävä lintukhan.    - Tämä sanonta kuvvaa semmosta oikhen märkää ja rapasta jänkkää, ettei siittä pääse mitenkhän yli.

     Kaikki linja-autot ei ole Eskelisiä.    - Täälä päin kaikkia linja-autoja kuttuthan yleisnimelä Eskelinen, ko Eskelisen Lapin linjat-yhtiön autot on hoitanhe yleiset linjat etelän suunthan niin kauvvan ko mie muistan. Muuala paikkakunnale muuttanheita kuttuthan junantuomiksi, meilä non Eskelisentuomia.

     Älä hättäile, istu mäthäle, kyllä se pipo löytyy.    - Näin ruukathan sanoa semmoselle, joka rukattaa kiirhen kans koko ajan.

     Souvva sie, mie huopaan. - Tämä taas tarkottaa, että toinen yrittää tehettää toisela enimät hommat, ko itte yrittää laiskotella.

     Rohki soma.    - Toela hauska. Rohki-sannaa käytethän kuvvaamhan, ko joku on tosijhan jotaki. Rohki kaunis, rohki märkä, jne.

     Jos met eksymä, niin met lähemä sitte kotia.    - Tätä käytethän oikeasthan koko Lapissa, mutta se kertoo kuinka hyviä molema ossaamhan, ko olema ikämme kulkenhe mettässä.

     Soma son.    - Ylheinen toteamus asijasta tai olotilasta, joka on mukava tai hauska.

     Ei sole paska mikhän, saatan mie vain senki tehä.    - Hommaa ei pietä minhän elikkä hankalana, niin sen voi tehhä. Käytethän kyllä laajemallaki aluheela.

     Oota ja älä näppää.    - Tämä kuvvaa sitä, ko pyyethän toista tekemhän tai hakemhan jotaki ja sei jostaki syystä meinaa tapahtua. Silloin tehhän tai haethan itte.

Jyppyrä

     "Ko käyt Luontokeskuksessa, niin käväseppä Jyppyrälläki samala reisula. Muista ottaa evhät matkhan. Sielä on komeat maisemat paistella laavula makkaraa. Saapii hengenravintoaki samala. 

     Polku lähtee siittä Luontokeskuksen nurkalta. Vähä siinä joutuu saalomhan, ko  nousua tulle satakunta metriä enämpi. Matkaa siittä ei ole varhman kilometriäkhän, mutta son nousua koko ajan. Vastaavasti saat kyllä sitte huilata alas tullessa.

     Mutta eihän sitä piä methän lähteäkhän kellon kansa, ko kulkee hissukshen ja välilä pysähtyy kattelemhan. Kuka sitä käskee yhtä soittoa laukkoa. Istaha välilä vaikka pöyvän äärhen hörppäämhän vettä ja samala lueskele kyltistä, mitä sielä kerrothan. Niitä onki useampia välilä. Melkhein perilä onki sitte jännin juttu Jyppyrän seitasta. Sitä ei oikhen kukhan ennää muista tarkalhen, missä kohtaa son ollu. Son ollu kuulema semmonen kantikas kivi neljän pienemän päälä. Kirkonrakentajat vieritti sen Ounasjärhven, mutta se nousi takasi paikalhen. Sen jälkhen net ensin poltti sen, särkivät pienemäksi ja taas viethin takasi järhven. Sei ennää noussukhan sieltä, mutta eipä kyllä ennää oikhen tullu kallaakhan Ounasjärvestä. Sillä laila se kosti.

     Pitäs joskus kysässä Luontokeskuksesta, että kuinkhan paljo ihmisiä käypii Jyppyrän päälä kiikkumassa vuojen aikana. Joskus sielä on ollu vishin bussilastilinen samhan aikhan, ko olen käyny kiikkumassa. Talvela siinä länsipuolela onki rinne, jos tykkää lasketella. Ei se suinkhan niin mahoton ole, mutta lapsiperhheile se soppii oikhen hyvin. Ja latu lähtee rinthen juurelta jos halvaa vaikka vanhemat käyvvä hiihtelemässä, ko lapset laskee. Sitte son vielä mahottoman hyvä paikka lumikenkäilä, jos semmosta tykkää.

     Mie taijjanki käyvvä pitkästä aikaa kiikkumassa sielä laavula, ko ens kerran tulen käymhän kirkola asijoilla."

Hietajärvi

       "Viimhein se tuli mullaki käytyä sielä Hietajärvessä. Siittä paikasta on kuullu paljon juttuja ja eikä se mikhän ihme olekhan. Kirkasvetinen järvi mettän keskelä, hiekkarantoinhen, on hieno retkipaikka. 

     Ketomellassa, Ounasjoen sillan jälkhen, löytyy Peltovuomasta käsin tultuna parkkipaikka tien laijjasta. Siittä vain lähtee polkua pitkin kävelhen. Matkaa Hietajärvele tien laijasta ei tule kyltin mukhan ko kolme kilometriä.  Hiekkapolkua pitkin on köykänen kulkea. Kohe soppii hyvin huonompijalkasellekki. Puolen kilometrin päästä löytyy porokaarre. Sitäki kannattaa käyvvä samala vilkasemassa.

     Maasto on komeaa jäkäläkangasta. Justhin semmosta metton näköstä. Pitäs joskus käyvvä seku mettälä sielä päin. Välilä löytyy parit pitkospuut ja hieno lampiki, jos vaikka halvaa istahtaa vähäksi aikaa. Maastopyöräilijöitä näky olevan melko paljo liikhelä. Onneks polku on leveä ja maasto semmosta, että sielä kyllä näkkee toisensa. Monessa muussa paikkaa pittää tosishan pölätä, ettei pääle ajeta. Mie en tiijjä onko nuissa läskipyörissä kelloja olemassa vai eikö net kehtaa niitä kilkutella. Olis se kuitenki somempi ko kuulis ko tulevat. Tai ainaki ko vähä hiljentäsivät kohala.

     Viimhein se järviki tuli vasthan. Vaikka ei se niin mahoton matka ole kävelä. Polku jatkuu tunturhin. Siittä pääsee Tappurhin ja sitä kautta takasi Hethan taikka toishen suunthan se mennee Pahakurun kautta Pallakselle. Mettähallitus on rakentanu rohki hienon laavun järven ranthan. Siinä oli soma paistaa makkarat ja istuskella kattelemassa maisemia. Ens kerrala pittää ottaa onki mukhan. Tiijjä vaikka pääsis kalanki paistamhan.

     Takasi lompsiessa, mie siinä mietin, että saattas olla komea paikka käyvvä ko lumi tullee. Pittääpä laittaa korvan takaa, jos sattuis olhen vappaata sillon, niin lähempä uuesthan kävästämhän. Son oikeasthan villi homma, ko sitä on kuitenki melko paljo reissanu, mutta omat kotinurkat on jääny vähemäle huomijole. Pittääpä alkaa harrasthan tuota kotiseutumatkailua enämpiki tulevaisuuessa."

Näitä makkararosvoja löyty montaki. Ei auttanu
selkää kääntää, jos halus ettei leipä lähe lenthon.

Komea koijju Hietajärven rannala.

Jos ei halva koko Hetta-Pallasta kävellä,
niin tätä kautta on hyvä kulkea lyhemästi.

Polku on hyvin merkattu maasthon.