Ruskahirvi

      Suljen auton peräkopin luukun varovasti kiinni. Liiallista ääntä ei kannata pitää. Koskaan ei tiedä missä hirvet lymyävät. Heitän repun selkääni ja lataan aseeni. Tästä alkaa puolen päivän mittainen seikkailuni luonnossa.

     Parina yönä ollut pakkanen ja kuiva keli on saanut koivujen lehdet kauniin keltaisiksi. Ruska on todella kaunis tänä vuonna. Maaruskaa ei niinkään voi kehua. Punainen väri on toistaiseksi ollut aika vaisu. 

     Astelen hiljaa polkua pitkin. Varon aiheuttamasta yhtään ääntä. Katselen alati ympärilleni, mutta lehti peittää näkyvyyden. Kilometrin verran kuljettuani, alkaa tuttu järvi näkyä. Hietajärvi avautuu eteeni. Otan kiikarin taskusta ja katselen järven ympäristöä. Joskus järven takana olevalla isolla vuomalla on näkynyt hirviä syömässä. Nyt en näe kuin muutaman vesilinnun järvellä. Ne saavat olla rauhassa tällä kertaa. Olen ison lihan perässä.

     Siirryn polulta sivuun. Lähden kävelemään maan reunaa pitkin. Tässä olen yllättänyt monta hirveä. Monesti ne nukkuvat aukealla jänkällä vain pienten varpujen suojassa. Tällä kertaa en kuitenkaan näe niitä. Jäljistä päätellen niitä kuitenkin on alueella.

     Viimein saavun pienen ojan luokse. Tätä rutoa olisi tarkoitus sitten seurata etelään päin. Ojan rantakoivikot ovat tiheitä, mutta yllättävän helppokulkuisia. Ei ihme, että niissä hirvet viihtyvät. Oksat rapisevat ilkeästi vaatteita vasten vaikka kuinka hiljaa yritän kulkea. Onneksi kuitenkin tuulee sen verran, ettei ääni kantaudu kauas. 

     Ruto loppuu kohta uuden jänkän reunaan. Oja kiemurtelee enää pitkin jänkää harvojen koivujen saattelemana. Kävelen hiljaa maankaulaa pitkin harvaan mäntymetsään. Parin sadan metrin päässä on muutama vuosi sitten hirville laittamani nuolukivi. Käyn ohimennen vilkaisemassa, onko se kelvannut eläimille. 

     Syrjäsilmällä huomaan äkkiä liikettä sivullani. Käännän päätäni ja näen kuinka hirvi lähtee juoksemaan pakoon pienen puskan takaa. Välimatkaa meillä oli satakunta metriä. Nostan aseen poskelle, kun eläin katoaa männikköön. Sen verran kerkisin näkemään, että kyseessä oli iso uros. Piikkejä en ehtinyt laskea, mutta komeat sarvet sillä kuitenkin oli. Mukava kohtaaminen, vaikka vähän harmittaa, etten ehtinyt ampua. No, paikkoja kyllä tulee. Hirviä tuntuu olevan tänä vuonna runsaasti.

     Nuolukivi olikin loppunut täysin. Pelkkä tanko näkyi tolpan nokassa. Pitää kyllä tuoda uusi tilalle. Suolan saanti on tärkeää eläimille. Nuolukivellä saa hirvet pysymään alueella ja onhan se samalla riistanhoitotyötä. Loppujen lopuksi pienillä töillä saa riistakannan pysymään hyvänä. Nuolukiviä hirville, heinää ja lehtikerppuja jäniksille ja kauriille, pönttöjä vesilinnuille ja tietenkin rautapyynti minkeille. Ei se paljoa vaadi viitseliäisyyttä ja onhan se mukavaa puuhaa kesän mittaan. Syksyllä saa sitten nauttia työnsä hedelmistä.

     Jatkan matkaa eteenpäin. Hirven perään on turha lähteä. Sitä ei juoksemalla saa kiinni. Pari kolme passimiestä olisi ollut hyvä olla mukana, mutta tykkään naakimapyynnistä. Hiljaa yksin kulkemalla oppii parhaiten hirvien olinpaikat ja kulkureitit. Voi itse määrätä vauhdin ja suunnan. Luonnon tarkkailu onnistuu tällöin parhaiten.

     Kuiva maa loppuu jälleen ja joudun taas ylittämään jänkän. Reissun raskain osuus alkaa. Etenen mätäsjonoja pitkin ja välillä joudun kahlaamaan märkiä heinikkosammalikkoja ylitse. Syyssateitten jälkeen vettä on runsaasti. Hyvä että saappaissa varret riittävät.

     Lopulta kuitenkin pääsen toiselle puolelle, sukat edelleen kuivina. Matkaa  vuoman ylitse tuli melkein puoli kilometriä. Nyt kulku kuitenkin helpottuu, kun pääsen takaisin polulle. Astelen ripeästi mönkijän jälkeä pitkin. Varuillaan pitää silti olla. Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee.

     Viimeiset pari kilometriä menee nopeasti. Nuolihaukka saattelee minua jonkin matkaa ennen autoa. Niitä harvoin näkee näin myöhään syksyllä. Se huutaa hyvästiksi ja katoaa kohti etelää. Niinhän se on. Muuttolinnut lähtevät talveksi lämpimämmille seuduille ja me lapinharakat jäämme tänne kylmään ja pimeään pohjolaan.

     

     

Värien sinfoniaa

      "Son kyllä kumma ko tuo ruska hiipii sallaa joka vuosi. Sitä ei hoksaa ennenku lähtee liikhele vähä kauemaksi. Lehet kyllä kellastuu kotipihalaki, mutta se tullee niin naakimalla, ettei oikhen tajuakhan. Mutta nautima nytten, ko se värikylläsyys taas alko..."

Voihan hirvitys.

        Pitkästä  aikaa  istun  taas  passissa.  Hirvenpyynti  alkoi.  Saa  taas  olla  raikkaassa ulkoilmassa. Raikkaassa varsinkin siksi, että tuuli on todella kova. Onneksi ei tarvitse olla veneellä liikkeellä. Keli on muuten mukavan aurinkoinen.

     Pyynti tähän aikaan on haasteellista. Puissa olevat lehdet peittävät näkyvyyden. Hirveen törmää sattumalta jos tuuri käy. Tuuli puolestaan peittää kaikki äänet. Toisaalta hirvikään ei kuule kunnolla. Auttaa se pyytäjääkin. Muuten metsä on hiljainen. Ainoastaan pari tiaista on näkynyt. Kuukkelikin on pysynyt toistaiseksi piilossa.

     Onneksi kunnon tulilla tarkenee. Makkara paistuu, siihen sinappia ja ruisleivän väliin. Gourmee on kohdillaan. Kyllä kelpaa ihmislapsen nauttia luonnossa olosta.

    Hiljaista kuulostaa olevan rintamalla. Koira hakee, mutta hirvet tuntuvat olevan kunnolla piilossa. Kova tuuli hajottaa hajut ja vaikeuttaa koiran työtä. Kovasti se kuitenki hoitaa hommansa. 30-40 kilometriä tulee sille helposti mittariin. Onneksi kunto on kova ja huomenna on toisen koiran vuoro astua remmiin.

     Kovin vaisua on tappamisen meininki, vaikka jotkut muuta väittävät. Olisi mukava ottaa sellaiset mukaan viikoksi, niin näkisivät, miten asiat oikeasti ovat. Ainakin täällä meillä pyynti on suurimmaksi osaksi luonnosta nauttimista ja odottamista. Kiire jätetään kotiin. 

     Hirvenpyynti on tiimityötä. Mukava porukka takaa ikimuistoisia hetkiä. Vaikka päivän aikana ei näkyisi merkkiäkään eläimistä, kokoontuu väki nuotiolle kertaamaan päivän tapahtumat ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Märkinä ja väsyneinä pyytöväki istuu kahvin ääressä hymyssä suin ja nauru raikaa. Jos vaikka huomenna sitten pääsisi nylkypuuhiin. Ja Luoja yksin tietää, se saattaa tulla vaikka meikäläisen passiin seuraavaksi.

Sorsanpyynissä

     "Se alko se linnustuski tässä pari viikkoa sitte. Son ensimäinen kunnolinen syksyn merkki. Ja viimheinki mie kerkisin ittekki lähteä. Sen verran ruukaan käyvvä pyytämässä, että saama kerran taikka kahesti syyvä. Pari kolme lintua mie kokkeilen saaja. Se riittää nokko meijjän sakile. Varsinkhan ko meijjän naisväki ei oikhen tykkää riistan mausta. Sanovat että son väkevän makusta. Minusta taas siinon justhinsa sopeva maku. Kyllä sitä mautonta kannaa saapii aivan tarpheksi jyystää muun ajan vuojesta.

     Kävästin meloskelemassa järvelä ja kattelin, josko sielä olis linnun saanu. Pääsin hiljaa liikkumalla kolmen heinäsorsan lähele ja ampumhanki. Syömhän pääshän. Oli sielä jonku verran muitaki lintuja, mutta jätin ampumatta ko en päässy varhman paikhan. Ajattelin siinä, että käyn vielä toisen kerran kattomassa viikola.

     Meloin ranthan ja vejin venhen maale. Nyljin net sorsat siinä rauhassa ja kuuntelin ko jonku matkan päässä joela ammuthin. No se joku muuki pääsi linnun makhun, mie siinä mietin. Kohta pamahti taas kahesti. Varhmanki hyvä paikka ko nuin nopeasti ampu uuesthan.

     Meni muutama sekuntti ko taas paukahti. No jo on. Sitä tuplapaukkua alko kuulumhan ja paljo. Tuon tuostaki ja kahesta kohtaa jokea kuulu tulevan. Sielä varhman linnut lensi eestakasi ja toiset tykitti menhen ko heikkopäiset. Ei tuommosilla ole ennää mithän tekemistä järjen kans. 

     Molen opetellu ykspiippusella pyytämhän nuorena ja son opettanu naakimhan ja ampumhan varman pääle, ko ei ole ollu paikkomaholisuutta. Vanhempana ostin sitte kakspiippusen, mutta samala periaathela jatkethan. Harvoin tarttee kahesti ampua. Ei ainakhan jää raanakkoja omaletunnole. 

     Sen verran pittää luontoa kunnioittaa, että sielä olhan siivosti. Otethan vain mitä tarvithan ja seki elläimiä säästäen."

Maalima hämärtyy.

    "Mie havahuin ulkona touhutessa, että alkaa näkö menhen. Enkä mie meinaa ulkonäköä. Siitton menny jo parasta ennen - merkintä jo joku aika sitte. Vaan ko hoksasin, että meinaa valo loppua. Son alkanu hämärä sauttaa. Kesä on menny ja syksy alkanu.

     Piti alkaa oikhen miettimhän, että mihinkhän mie sen kallolampun kevhälä pistin, ko mulla on semmonen tapa, että mie pistähytän tavarat johonki paikhan, että son siittä sitte helppo ens kerrala ottaa ko tarttee. Mutta arvaappa, muistaako sitä sitte monen kuukauven päästä. Sitä saapii taas hakea joka paikasta, että mishän son.

     Ei net kamphet ole hukassa, ko non sielä Jemma-nimisessä paikassa, jonnekka säilöthän kaikki vähäki tärkeä. Ainut vain ko itte se paikka on aina hukassa.

     Hämärä kuitenki jotenki rauhottaa. Sitä saapii luvan kans heittää ulkohommat poijjes ja asettua sisäle. Ei net touhuamiset mihinkhän katoa. Jatkaa sitte taas aamula valosan aikhan. Kalakki alkaa liikkumhan pimeässä ja uivat verkhon ja kohta pääsee taas tuulastamhan. Puhumattakhan revontulista. Kyllä hämärässä on omat hyvät puolensakki. Ko vain hoksaa ajatella."

   

Järämä

      Ajaessani yläperän reissulta takaisin etelään kohti, hoksasin, että Järämä on avoinna. Kerrankin olin arkena liikkeellä. Ei muuta kuin keula parkkia kohti. Nyt on aika käydä katsomassa minkälainen paikka se oikein on. Olen aina ajanut ohi. Yleensäkin olen alna ollut liikkeellä sellaiseen aikaan, ettei se ole ollut koskaan auki.

     Sturmbock-Stellung eli Järämän linnoitusalue sijaitsee noin 20 km Karesuvannosta Kilpisjärvelle päin. Sisällä rakennuksessa on sota-aikainen näyttely ja juoksuhautoja on entisöity noin 1,2 km. Korsuja ja asepesäkkeitä on kunnostettu kymmenkunta. Poteroita pitkin kävellessä ei voinut olla miettimättä, kuinka valtavasta urakasta on ollut kyse. Venäläiset sotavangit ovat saaneet tosissaan paiskoa töitä, tehdäkseen kallioon korsut ja juoksuhaudat, enimmäkseen käsipelin.

Ilmatorjuntatykki.

     Järämään kannattaa todellakin käydä tutustumassa. Myöskin kaikkien paikallisten. Se on mielenkiintoinen paikka ja iso osa Enontekiön ja Lapin historiaa. 

Ei näy vihollisia.

Tähtäyspesäke periskoopille.

Korsujen kalustus on ollut melko karu.

Korsujen lämmitys tapahtui peltikamiinoilla.

75 mm panssarintorjuntatykki.

      

     

     

     

Pyöräkilpa

      "Satuimpa sopivhan aikhan Kilpisjärvele. Sielä oli Artic race of Norway-pyöräkilpailun maali kaupan evustalla. Tunnelma oli ku formulakilpailuissa konsanhan. Isolta näytöltä sai seurata kisojen etenemistä. Hotellin pihala oli myyntitelttojaki. Tuttuja kavereita näky olevan. Kovin vain olit syrjäsen paikan valinhe. Tien varressa olis paljo parempi paikka ollu.

     En kylläkhän jääny kauvaksi aikaa kissaa kattomhan, ko molin sopinu väärtien kans aivan muuta menoa. Muuten olis voinu olla mielenkiintosta seurata lophun.

     Enontekiön sanomissa oli aikasemmin pieni juttu tuosta kilpailusta, mutta siittä ei kylläkhän selviny, kuinka isosta hommasta soli oikhen kyse. Kisojen vuoksi suljethin valtatieki ainaki Skibottenhin asti moneksi tunniksi. Mukana oli kilpailijoita monesta maasta ja kisa televisioithin ympäri maalimaa. Kuntakin oli kuulema mukana järjestämässä.

     Jatkossa kannattais mainostaa tämmösiä tapahtumia laajemin. Ja tietenkin myös pienempiä tapahtumia, ko eihän niihin kukhan ossaa tulla, jos niistä ei ole mithän esillä.  Ottakaapa koppi kaikki tapahtumajärjestäjät ja erityisesti kunta. Mainontaa tullee lisätä reilusti ja riittävän ajoissa. Muuten ei saaha ihmisiä liikhele. Ei se ennää paljoa ilahuta lehestä lukea näistä tapahtumista jälkikäthen.

     Eipä siinä sitte mithän muuta. Mie lähen tästä väärtiä moikkaamhan. Kattoma mitä son keksiny tällä kertaa."