Parina yönä ollut pakkanen ja kuiva keli on saanut koivujen lehdet kauniin keltaisiksi. Ruska on todella kaunis tänä vuonna. Maaruskaa ei niinkään voi kehua. Punainen väri on toistaiseksi ollut aika vaisu.
Astelen hiljaa polkua pitkin. Varon aiheuttamasta yhtään ääntä. Katselen alati ympärilleni, mutta lehti peittää näkyvyyden. Kilometrin verran kuljettuani, alkaa tuttu järvi näkyä. Hietajärvi avautuu eteeni. Otan kiikarin taskusta ja katselen järven ympäristöä. Joskus järven takana olevalla isolla vuomalla on näkynyt hirviä syömässä. Nyt en näe kuin muutaman vesilinnun järvellä. Ne saavat olla rauhassa tällä kertaa. Olen ison lihan perässä.
Siirryn polulta sivuun. Lähden kävelemään maan reunaa pitkin. Tässä olen yllättänyt monta hirveä. Monesti ne nukkuvat aukealla jänkällä vain pienten varpujen suojassa. Tällä kertaa en kuitenkaan näe niitä. Jäljistä päätellen niitä kuitenkin on alueella.
Viimein saavun pienen ojan luokse. Tätä rutoa olisi tarkoitus sitten seurata etelään päin. Ojan rantakoivikot ovat tiheitä, mutta yllättävän helppokulkuisia. Ei ihme, että niissä hirvet viihtyvät. Oksat rapisevat ilkeästi vaatteita vasten vaikka kuinka hiljaa yritän kulkea. Onneksi kuitenkin tuulee sen verran, ettei ääni kantaudu kauas.
Ruto loppuu kohta uuden jänkän reunaan. Oja kiemurtelee enää pitkin jänkää harvojen koivujen saattelemana. Kävelen hiljaa maankaulaa pitkin harvaan mäntymetsään. Parin sadan metrin päässä on muutama vuosi sitten hirville laittamani nuolukivi. Käyn ohimennen vilkaisemassa, onko se kelvannut eläimille.
Syrjäsilmällä huomaan äkkiä liikettä sivullani. Käännän päätäni ja näen kuinka hirvi lähtee juoksemaan pakoon pienen puskan takaa. Välimatkaa meillä oli satakunta metriä. Nostan aseen poskelle, kun eläin katoaa männikköön. Sen verran kerkisin näkemään, että kyseessä oli iso uros. Piikkejä en ehtinyt laskea, mutta komeat sarvet sillä kuitenkin oli. Mukava kohtaaminen, vaikka vähän harmittaa, etten ehtinyt ampua. No, paikkoja kyllä tulee. Hirviä tuntuu olevan tänä vuonna runsaasti.
Nuolukivi olikin loppunut täysin. Pelkkä tanko näkyi tolpan nokassa. Pitää kyllä tuoda uusi tilalle. Suolan saanti on tärkeää eläimille. Nuolukivellä saa hirvet pysymään alueella ja onhan se samalla riistanhoitotyötä. Loppujen lopuksi pienillä töillä saa riistakannan pysymään hyvänä. Nuolukiviä hirville, heinää ja lehtikerppuja jäniksille ja kauriille, pönttöjä vesilinnuille ja tietenkin rautapyynti minkeille. Ei se paljoa vaadi viitseliäisyyttä ja onhan se mukavaa puuhaa kesän mittaan. Syksyllä saa sitten nauttia työnsä hedelmistä.
Jatkan matkaa eteenpäin. Hirven perään on turha lähteä. Sitä ei juoksemalla saa kiinni. Pari kolme passimiestä olisi ollut hyvä olla mukana, mutta tykkään naakimapyynnistä. Hiljaa yksin kulkemalla oppii parhaiten hirvien olinpaikat ja kulkureitit. Voi itse määrätä vauhdin ja suunnan. Luonnon tarkkailu onnistuu tällöin parhaiten.
Kuiva maa loppuu jälleen ja joudun taas ylittämään jänkän. Reissun raskain osuus alkaa. Etenen mätäsjonoja pitkin ja välillä joudun kahlaamaan märkiä heinikkosammalikkoja ylitse. Syyssateitten jälkeen vettä on runsaasti. Hyvä että saappaissa varret riittävät.
Lopulta kuitenkin pääsen toiselle puolelle, sukat edelleen kuivina. Matkaa vuoman ylitse tuli melkein puoli kilometriä. Nyt kulku kuitenkin helpottuu, kun pääsen takaisin polulle. Astelen ripeästi mönkijän jälkeä pitkin. Varuillaan pitää silti olla. Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee.
Viimeiset pari kilometriä menee nopeasti. Nuolihaukka saattelee minua jonkin matkaa ennen autoa. Niitä harvoin näkee näin myöhään syksyllä. Se huutaa hyvästiksi ja katoaa kohti etelää. Niinhän se on. Muuttolinnut lähtevät talveksi lämpimämmille seuduille ja me lapinharakat jäämme tänne kylmään ja pimeään pohjolaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti