Aihki

      Metsät täyttyvät taas innokkaista pyytäjistä. Syksyn kohokohta on alkanut. Tietenkin riippuu keneltä kysytään. Istun taas mättäällä, kahvipannun lämmetessä nuotiolla. Ilma on mitä parhain. Lämmin, aurinkoinen päivä, Mikä se taas on passissa ollessa.

     Nuotion vieressä kasvaa iso mänty. Ei enää parhaimmillaan. Oksat ovat jo suurelta osin hongittuneet. Neulasia löytyy enää korkealta latvustosta. Ikää on vaikea sanoa. Parisataa vuotta, ehkä enemmän. Lapin puut eivät kasva isoiksi. Lyhyitä, mutta tiiviitä. Lujaa puuta. Näissä olosuhteissa eivät pitkät rungot taitaisi kovin hyvin pärjätä. Myrskytuulet kaataisivat ne helposti.

     Tuokin mänty on kasvattanut juuret laajalle karuun maahan. Pakkokin, muuten puhurit puhaltaisivat sen kumoon. Tämän perän asukkaan on oltava sitkas, sopeuduttava vaikeisiin olosuhteisiin ja kasvettava lujasti maaperään, omaan kotiinsa.

     Mitä kaikkea tuo aihki on kokenut pitkän elämänsä aikana? Montako kertaa se on katsellut passimiestä vierellänsä? Montako kulkijaa on sen sivusta kulkenut polkua pitkin? Paljonko se on eläissään seurannut hirviä kulkemassa sen vierestä? Sen oksilla lienee istunut kymmeniä metsoja ja koppeloita.

     Se on nauttinut lämpimästä auringosta kesäisin, ruskan väriloistosta syksyisin, kärsinyt talven tuiskuista ja paukkupakkasista, katsellut revontulten loimua ja herännyt talven horroksesta, puhjennut aina uudestaan elämään kevään saapuessa. Paljon se on kokenut, paljon kärsinyt ja paljon nauttinut pitkän elämänsä aikana. Lopulta aika kuitenkin voittaa sen ja siitä tulee komea honka.

     Siinä istuessani ajatuksissani mietin, että täkäläisissä ihmisissä on hyvin paljon samaa kuin tuossa vanhassa aihkissa. Me olemme kasvattaneet juuremme tiukasti omaan kotikuntaamme. Olemme oppineet tulemaan toimeen luonnon kanssa. Nautimme joka solulla kaikesta, mitä meille eteen tarjotaan. Osaamme arvostaa luonnon antimia. Elämme metsistä ja järvistä. Emmekä mielellään lähtisi pois kotiseudultamme. Haluamme olla osa luonnon suurta kiertokulkua, täällä - kotonamme. Moni on täältä pois lähtenyt, mutta moni on myös tullut tänne takaisin, huomattuaan ettei se se ruoho ole sen vihreämpää etelässä. Vai olisiko parempi sanoa, jäkälä paksumpaa?

     Havahdun äkkiä puhelimen ääneen. Passit saa purkaa. Pakkaan tavarani ja sammutan valkean. Lähtiessäni taputan männyn kylkeä hyvästiksi. Toivottavasti näemme vielä monta kertaa. Siihen asti, kunnes tunturituuli viimein kaataa meistä jommankumman...

     

     

Väärtipäivät

    "Kävästimäpä taasen Väärtipäivilä lauvantaina. Somat oli markkinat. Taas pärjää talven, ko osti vanthuita ja sukkia. Ja oli rohki hyvä leipäki, puhumattakhan hilloista. Sai se emäntä uuen korunki ko oli semmosesta pitkhän haaveillu.

     Tänä vuona oli soma ko oli ohjelmaa koko päivän. Sielä jakso olla pitkhän vaikka oli niin kaalo tuuli. Kokkikilpailua oli oikhen soma seurata ja oli sielä lauluaki. 

      Toritanssit ei oikhen vetäny porukkaa pyörähtelhen, vaikka sillä olis pysyny lämpimänä siinä tuulessa. Muutampi rohkea naisenpuoli senthän tanssas.

     Kahvio on kyllä ehoton ykkönen. Tyttäret oli leiponhet taas vaikka minkälaista hyvvää. Piti oikhen käyvvä parhinki otheshen kahvistelemassa.

     Kyläläisten kansa raatathin kovastikki, mutta jäi kaipaamhan tuttuja mökkiläisiä. Eikö net ollu sitte vielä tulhet vai oottavakko sitte ruskhan? Niitten kansa olis ollu soma vaihtaa kuulumisia. No, kyllä mie niitäki väärtejä näjen vielä.

     Häätyy sanoa, että nämät oli kohta somimat Väärtipäivät mitä koskhan olhet. Ohjelmaa ko on koko ajale, niin ihmisekki viihtyy."

     

Resähti

      "Kyllä siinä sitte loppujen lopuksi hyvin kävi. Sain pari sorsaa ja pääsimä syömhän. Joskus se juoksuttaa kovastikki, mutta ko ottaa kuntoilun ja mielenvirkeyvven kannalta, niin ei se haittaa vaikka vähä on paikat puuvuksissa ko kotia mennee. Hyvvää reeniä sitte hirvenpyynthin.

     Mie laitanki tässä yhen hyvän linturesähtin. Son vishin muualaki käytössä, mutta sei haittaa mithän. Hyvvää son kuitenki.

     Ensin sie häyvvyt ampua yhen koskelon. Sitte sie nyljet sen ja peset hyvin. Ko se pakkaa maistumhan kalale, niin kaikki ei siittä tykkää. No ei mithän. Sie laitat sen ensin vethen likoamhan yön yli. Muista laittaa jääkaaphin, että pyssyy viileänä.

     Aamula kaajat veen poijjes ja laitat sitte linnun likoamhan maithon ja annat sen taas olla yön yli kylmässä. Näin sie saat makua vähä miejommaksi.

     Seuraavana aamuna sie sitte kaajat maijjon poijjes ja huuhtelet linnun hyvin. Sen jälkhen sie laitat sen likoamhan koskenkorhvan. Joku muuki kirkas viina käypii. Muistat vain, että son kirkasta. Ja muista laittaa taas viilejhän.

     Aamula sie sitte otat linnun pois jääkaapista, kaajat liemen lashin ja heität koskelon poijjes. Liemi juohan kylmänä. Ei maistu ennää kalale, ko tätä resähtiä seuraat. Älä kuitenkhan lähe pyythän lissää ennenku seuraavana päivänä."

Siinäpä pulma.

    "Molin jo hyvissä ajjoin järven rannala. Laitoin istumalinnut vethen, vein venhen vähä kauemaksi ja tehin risuista suojustanki. Siinä mie sitte tyytyväisenä istuin mäthälä ja kattelin järvele. Nyt saapii linnut istua kuvile. Kattelin kelloa. Vielä reilu kymmenen minuuttia niin pyynti alkaa. Noukin varvikosta mustikoita suuhun. Niitä sattu olhen reiphaasti samassa paikkaa. En ollukhan niitä hoksanu ko paikkaa valittin. Sepä ei aika tule pitkäksi ko napostellee niitä samala.

     Syrjäsilmälä näjin ko kaks lintua lähesty rannan myötäsesti. Kaks sotkaa suikahti paikale ja istahti kuvile. Siinä olis syömälinnut, mutta kello ei ollu vielä puoltapäivää. Seittemän minuuttia vielä. Molen aina ollu tarkka ajan kansa. Koskhan en ole ampunu ko vasta ko on saanu. Kattelin ko sotkat uivat kuvien tykönä. Niin makeasti nolis hollila, mutta...

     Net vishin hoksasit, ettei net muovilinnut olhekhan heijjän kavereita ja lähtivät uimhan syvemäle päin. Hopusti net loittos rannasta ja ko kello näytti viimhein kahtatoista, net olit jo ainaki viijjenkymmenen metrin päässä. Ei niitä kannata ees kokkeillakhan niin kauvvas. En mie halva raanakoita tehä. Se pittää olla varma paikka ennenku ammun. Ilman koiraa niitä on vaikea ees löytää kaislikosta.

      Kyllä mie varhman semmosen tunnin verran oottelin siinä, jos sieltä olis joku tullu vielä kuvia kattomhan, mutta ei niitä näkyny. Sotkakki pysy kauempana järvelä. Viimhein mie kyllästyin oottelemhan, ko jalakki puutu ko mahoton. Hyvä ko pysthyn pääsi. Vähä aikaa siinä verryttelin jalkoja ja lähin kävelhen hiljokshen rantaa myöte. Koko ajan kattelin järven rantaa, jos sieltä olis joku sorsa pompanu kaislikosta lenthon. Kovin tuntu olevan hiljasta.

     Siinä ko mie aikani ähelsin ruvossa, mäthäitä ja vaivaiskoivupenshaita kiertäessä, lähti melkhein vierestä sorsa lenthon. Hölmistynhenä jäin vain kattelemhan, enkä tajunu ees ampua. Solis ollu kyllä varma saalis. On sitä ennenki käyny, että lintu on säikähyttäny ja päässy karkhun, mutta tämä oliki vähä erikoisempi juttu. Molin kattellu kyllä järvele kävelessä, mutta tämäpä oli kuivala maala ja päästi ohikki, ennenku lähti lenthon. Soli varhman ollu kans mustikoita syömässä niinku mieki.  Eipä ole ennen tuommosta sattunu.  Kyllä niitä aivan rannala on ollu. 

     Nyt meni kyllä pyynti hankalaksi ko pittää olla silmät selässäki. Ko ei oikhen tiijjä mistä paikkaa net lähtee lenthon. Ja miten son - ko vesilintuja pyyethän ylhensäkki veestä, niin jos net nyt onki kuivala maala. Laskethanko net sitte maalinnuiksi ja niitten pyynti alkaaki vasta ens kuussa...

     Taitaa olla nokipannukahvin paikka.."

Voi rietas.

 

     "Nyt net riethat on sitte tulhe. Polte vain tuntuu vähän väliä ja mithän ei nävy. Illala et pysty ulkona mithän tekhen, ko tuntuu, että silmän ympärystät syöhän väkistenki. Mustikassaki ko yritti käyvvä, niin ei siittäkhän meinanu tulla mithän. Näkymättömät viholiset ko ei pelkää sääskimyrkkyäkhän. Net saakelit löytää kyllä semmosen pilkan, mihin ei ole myrkky leviny. Aivan sieppaa välilä, ko olis vaikka mitä tehä, mutta ko ei oikhen pysty.

     Sie kyllä tiijjät mistä mie oikhen puhun. Non net kesän pahimat vitsaukset nyt tulhe. Justhinsa ko aloima pääshen sääskistä ja mäkäristä rauhhan. Nimittäin polttiaiset. Non niin pikkusia perkelheitä, ettei niitä taho nähä, eikä niihin oikhen tehoa myrkkykhän. Net syöpii sisälä ja ulkona, päivälä ja pimeän aikana. Vaikka talo tuntuis kuinka tunkkaselta ja kuumalta, niin ikkunaa et voi auki piettää. Net riethat ko tullee sääskiverkostaki läpi.

     Ainut mikä helpottaa on kova tuuli. Silloin net ei pysty lenthän. Ja näitä viholisen ihanuuksia meijjän pittää kestää pakkashin asti. Sillon net alkavat katoamhan. Hirven nylyssäki on äijät yhtä veressä ko itte elukkaki, ko net verikäsilä huitovat ja pyyhkivät naamaa. 

     Onneksi son kuitenki melko lyhkänen aika, mikä meijjän pittää kärvistellä niitten kansa. Mutta emmä met kuitenkhan vaihtais niitä hirvikärpäshin. Net net kuulema vasta ilkeitä ouvvat. Saunan jälkhenki vielä tukasta kömyävät esile.

     Nyt onki hyvä aika alkaa huolthan pyssyt kunthon. Ens viikonloppuna alkaaki sorsanpyynti ja pääsee kokkeilemhan, saisko tuole iän ikusele kanale vähä parempaa tilale. On se kyllä sen verran parempaa, että kannattaa pyytää vaikka ei saiskhan."

Vasiten? Eikö seku vain.

"Siinä on vissi ero, tehekkö vasiten vai seku vain..

     Mie olen miettiny, mithän eroa siinon, että tehekkö vasiten vaiko seku vain. Joku sano ettei siinole mithän eroa, mutta kyllä siinä on.

    Jos sie mietit vaikka, että lähet väärtin tykö kylästelhen, niin silloin sie menet vasiten. Mutta jos solet liikkumassa sielä päin ja hoksaat, että miepä kävästän, niin sillon sie menet seku vain.

     

     Vasiten menossa tai teossa sulla on ylhensäkki joku syy, mutta saman homman voipii tehä seku vain, ilman mithän syytä.

     En mie tiijjä oliko tässä kirjotuksessa välttämättä mithän järkeä, mutta mie kuitenki kirjotin sen - seku vain."

Taidenäyttely

    

  "Jo oli rohki hienoja tauluja näyttelyssä rivihalleila. Kyllä on paljo taiteilijoita ja käjentaitajia tässä kunnassa, häätyy sanoa. Sielä oli pariki taulua, jokka olis voinu vaikka kotia ostaa seinäle. Siinä niitä olis saanu sitte ihhaila aina ohimennessä. Se vain, että ko ei ole tuota seinätillaa liijemästi olemassa. Sitä on vuosien saatossa sisustannu joka paikan täythen. Häytyis ottaa jotaki poijjes, että sais uutta tilale, mutta ei sitä raski, eikä ole semmosta säilytyspaikkaakhan, mihin vanhat taulut sais laittaa siks aikaa. 

     Oliskhan tääläki kysyntää vuokratauluile niinku isossa maalimassa on? Etelässä voipii vuokrata taijhetta seinäle. Ei tarttis aina ostaa. Mutta toishaalta ko ajattellee, niin ei hienosta taulusta raskis luopuakhan. Mielumin ostaa jo omaksi ja ihhailee lopun ikkää. Molen muutaman taulun ostanukki tässä vuosien saatossa.

     Soma ko meijjän taijjeseura, joka muuten täyttää tänä vuona 50 vuotta, järjesti tuommosen yhteisnäyttelyn. Hienoa, että yhistys toimii ja voipii hyvin. Mukava oli käyvvä kattelemassa.

     Jatkoa ootellessa.."