maanantai 12. syyskuuta 2022

Aihki

      Metsät täyttyvät taas innokkaista pyytäjistä. Syksyn kohokohta on alkanut. Tietenkin riippuu keneltä kysytään. Istun taas mättäällä, kahvipannun lämmetessä nuotiolla. Ilma on mitä parhain. Lämmin, aurinkoinen päivä, Mikä se taas on passissa ollessa.

     Nuotion vieressä kasvaa iso mänty. Ei enää parhaimmillaan. Oksat ovat jo suurelta osin hongittuneet. Neulasia löytyy enää korkealta latvustosta. Ikää on vaikea sanoa. Parisataa vuotta, ehkä enemmän. Lapin puut eivät kasva isoiksi. Lyhyitä, mutta tiiviitä. Lujaa puuta. Näissä olosuhteissa eivät pitkät rungot taitaisi kovin hyvin pärjätä. Myrskytuulet kaataisivat ne helposti.

     Tuokin mänty on kasvattanut juuret laajalle karuun maahan. Pakkokin, muuten puhurit puhaltaisivat sen kumoon. Tämän perän asukkaan on oltava sitkas, sopeuduttava vaikeisiin olosuhteisiin ja kasvettava lujasti maaperään, omaan kotiinsa.

     Mitä kaikkea tuo aihki on kokenut pitkän elämänsä aikana? Montako kertaa se on katsellut passimiestä vierellänsä? Montako kulkijaa on sen sivusta kulkenut polkua pitkin? Paljonko se on eläissään seurannut hirviä kulkemassa sen vierestä? Sen oksilla lienee istunut kymmeniä metsoja ja koppeloita.

     Se on nauttinut lämpimästä auringosta kesäisin, ruskan väriloistosta syksyisin, kärsinyt talven tuiskuista ja paukkupakkasista, katsellut revontulten loimua ja herännyt talven horroksesta, puhjennut aina uudestaan elämään kevään saapuessa. Paljon se on kokenut, paljon kärsinyt ja paljon nauttinut pitkän elämänsä aikana. Lopulta aika kuitenkin voittaa sen ja siitä tulee komea honka.

     Siinä istuessani ajatuksissani mietin, että täkäläisissä ihmisissä on hyvin paljon samaa kuin tuossa vanhassa aihkissa. Me olemme kasvattaneet juuremme tiukasti omaan kotikuntaamme. Olemme oppineet tulemaan toimeen luonnon kanssa. Nautimme joka solulla kaikesta, mitä meille eteen tarjotaan. Osaamme arvostaa luonnon antimia. Elämme metsistä ja järvistä. Emmekä mielellään lähtisi pois kotiseudultamme. Haluamme olla osa luonnon suurta kiertokulkua, täällä - kotonamme. Moni on täältä pois lähtenyt, mutta moni on myös tullut tänne takaisin, huomattuaan ettei se se ruoho ole sen vihreämpää etelässä. Vai olisiko parempi sanoa, jäkälä paksumpaa?

     Havahdun äkkiä puhelimen ääneen. Passit saa purkaa. Pakkaan tavarani ja sammutan valkean. Lähtiessäni taputan männyn kylkeä hyvästiksi. Toivottavasti näemme vielä monta kertaa. Siihen asti, kunnes tunturituuli viimein kaataa meistä jommankumman...



     

     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hetan Marianpäivät

       "Niin se taasen vuosi vierähti. Marianpäivän markkinoila tuli piipahettua molempina päivinä. Lauvvantaina oli paljon myyjiä kylä...