Kevät tullee ryminällä.

 

     "Se alkaa olhen jo kevhän tuntua ilmassa. Pakkaset on kavonhe, mitä nyt yölä ollu jonku verran. Valoaki piisaa. Pihala näkkee kävelä vielä puolilta öinki. Sieltä se kesä pikku hiljaa tullee vasthan.

     Lämpimät kelit on tuonhe lintujaki takas pohjoshen. Risukoissa tirskuttaa ja viheltellee jos minkälaista piipittäjjää. Soma kuuunela niitä pitkän hiljasen talven jälkhen. Ei ole kylläkhän oikhen keriny bongailemhan mithän, mutta kyllä se häätyis ottaa itteä niskasta kiini ja lähteä sulapilkkoja kattelemhan.

     Pitäs alkaa tekhen niinku nuorempana, ko sitä piti kirjaa kevhän merkeistä ja lintujen tuloista. Kaikki merkithin tarkasti vihkhon ylös. Isäki piti sääpäiväkirjaa, mutta ei se paljoa muuta kirjotellu ylös.

     Työt on pitäny sen kiirheisenä, että pilkilä käynikki on vähissä. Olen mie kuitenki päässy sauvvukalan makhun. Ei senthän niin kehnosti ole menny. 

     Mie kaivoin pyöränki esile. Häytyy kuiteski vielä jonku aikaa liikkua jalkasten, ko siittä vietävästä oli taasen rengas puhki. Son melkhein jo semmonen meijjän yhteinen kevätratitio, ko se pittää vaihtaa joka ikinen vuosi. Heikoksi on kumit nykyhjän tehty. Pittää viikonloppuna vaihtaa, jos mulla vain on sisäkumeja varastossa. 

     Pikkusena tuli poljettua pyörälä koko paljon. Ja keräthin kilpaa pulloja toisten poikasten kans. Pussitolkula sitte viethin niitä kauphan ja ostethin tietenki jotaki hyvvää tilale. Isän autola niitä kuskathin. Siinoli Datsunin peräkoppi monesti täynä. 

     Nyt häätyy ottaa polsteri kahverista, ahvalasit pöyvvältä ja lähteä kartanole touhuamhan. Ja vielä pittää muistaa laittaa rasvaa naamhan, ettei juuri nokka heti pala.

     Ja eiku ahvottumhan, tet kans!

Revontulten takana tähdet.

 

     Pysäytin auton. Olen ajamassa takaisin kotiin työreissulta. Päivän valoisuus on vaihtunut yön rauhalliseen pimeyteen. Taivaalla leimuavat jälleen revontulet. Harsomaisina, himmeinä, välillä kirkastuen, juoksevat pitkin taivaankantta.

     Väsyneen kulkijan mieli virkistyy. Täyttyy ilolla. Saan jälleen ihailla upeaa luonnonnäytelmää. Näihin ei koskaan kyllästy.

     Vihreä vyö laukkaa taivaalla kiemurrellen kuin käärme. Välillä nopeasti, välillä hiljaa, kuin vetääkseen henkeä, että kohta taas mennään.

     Katselen siinä hiljaa, mitään ajattelematta. Olen vain ja nautin hetkestä. Imen itseeni revontulten energiaa, ruokin sieluani, etuoikettuna, koska saan asua täällä. Maailman parhaassa paikassa.

     Tuliketun kipinöistä syntyvät taivaanvalkeat ja siellä, revontulten takana, tuikkivat tähdet.

Äläppä juo tyhjänä!

 

     "Älä juo tyhjänä! Mie kaajan lissää. Et sie vielä lähe, ko mie keitän kahvit ensin!

     Kuulostaako tutulta. Mie tässä yks päivä mietiskelin taas vaihtheeksi kaiken maaliman asijoita ja tuli väärtin kans puhheeksi, ko nykyhjän ei ennää kylästellä niinku ennen. Soitelhan kyllä ja viestejä laitethan. Ennenvanhhan istuthin iltakauvvet muitten kyläläisten tykönä ja lähethin vartavasten kylästelemhän kauvemaksikki.

     Met siinä pohima ishon äänhen, että tuo kylästelykulttuuri on jäämässä unholhan vanhan polven matkassa. Oikeasthan se kyllä tuntuu olevan tämä meijjän sukupolvi, joka ei paljoa ruukaa liikustella. Mettässä ja töissä niinki, mutta ei kylästele. Molen huomanu, että nuoriso on kohta vireämpi kylläilemhän kavereitten tykönä. Ja autolaki paljo enämpi liikkuvat.

     Entisaikhan oli enämpi hommia, mutta net tehthin valosan aikana. Illat sitte kattothin telkkaria ja olthin muutenki rennomin. Nykyhjän sitä kuljethan harrastuksissa, pelathan tietokonhela taikka näpräthän muuten kännykkää. Ei jää kauheasti aikaa seurustelhun.

     No, pistäppä vain tippumhan. Ei mulla nyt senthän niin hoppua ole, ettei kerkiä kahvistelemhan!"

Taivaan ihmeitä.

      Uutinen auringonpimennyksestä oli mennyt minulta täysin ohi. Onneksi tuttavani oli käymässä ja sanoi minulle kesken kahvinjuonnin, että lähde sinäkin katsomaan auringonpimennystä. Ihmettelin siinä, että mistä se oikein puhuu. Vetäisin kuitenkin takin niskaani ja siinä me sitten pihalla töllistelimme taivaalle.

     Onneksemme pilvikerros oli repaleinen ja kohta aurinko vilahtikin esille. Ja toden totta. Joku oli haukannut auringosta kolmanneksen. Kolo näkyi selvästi pilvien läpi. Oli hyvää tuuria, että tuttu tuli käymään. Muuten koko esitys olisi mennyt minulta ohi.

     Pihalla seistessäni, tuli mieleeni vuosia sitten ollut täydellinen pimennys. Silloin oli kirkas taivas ja aurinko näkyi selvästi. Katselimme sitä hitsausmaskin läpi. Maailma näytti kirkkaalta, mutta hämärältä yhtä aikaa. Elämys oli ainutlaatuinen ja mahtava, mutta samaan aikaan se tuntui karmaisevalta, nostattaen kylmiä väreitä.

     Laulussa sanotaan: Maailmassa monta, on pientä suurta asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa, mutta samalla lailla se voi hämmästyttää isompaakin kulkijaa. Luonnosta löytyy paljon monia ihmeellisiä asioita, joita katsomalla tuntee itsensä todella pieneksi ja mitättömäksi. Pointti on siinä, osaako vain pysähtyä hetkeksi aloilleen ja katsella ympärilleen vai meneekö koko ajan laput silmillä eteenpäin.

     Toistan taas itseäni. Me elämme luonnon keskellä, luonnosta ja osana luontoa. Nauttikaamme siitä ihanuudesta!

     

Valonjuhlaa

 

     "Mutta olipa Marianpäivän markkinatorila lauvantaina väkeä. Mie kattoin silmät ymmyräisinä ko jätin auton kaupan pihale ja kävelin lumivallin takaa. Oikhen kuhina kävi. 

     Sielä oli kymmenkunta myyjää myymässä kampheitansa ja vieressä heitethin suopunkila kilpaa. Mie kiertelin kaikki kojut lävitte. Kyllä sielä aina jotaki lähti matkhaanki. Korun ostin lahjaksi ja ittele uuet saapassukat. Son kesälä somempi kävelä kumppareila jokiruvossa ko on ohkaset sukat jalassa. Kahvit tietenki kietasin polvipuolelta. Ysiluokkalaisten luokkakassan hyväksi meni seki. Oli muuten hyvvää kasvispiirakkaa. Olis pitäny hoksata kysässä resähti. Soli kohta parempi ko pulla kahvin kansa.

     Kumman pitkhän siinä suopunkikisassa oli menny. Jonku aikaa mieki kattoin sitä, mutta ko se veny ja veny, niin viimhein lähin kattelhen Jussan pihale torikauppijhaita. Sielä ei ollu samalaista tunkua, mutta kyllä sieläki jäi suusta kiini.

     Sunnuntaina kävästimä vielä uuesthan. Kothinviemistäki löysin. Nyt saapii taas kevhälä tehä koijjuja, ko muutaman parin ostin uusia virtakinthaita, oli meinaan entishin tullu jo reikiä. Ja tietenki lakuaki tuli ostettua yhen suopunkin verran. Saapii iltasella kattoa telkkaria ja pistää suun makeaksi, vaikka tulis tympäsevvääki ohjelmaa.

     Vähä jäi kyllä kaihertamhan, ko ei sielä paikalisia mahottomasti ollu. Naapurikunnistakhan montaa tunnistannu. Son kyllä harmi ko ei tapahtuma vejä väkeä. Vaikka on niitä kuulunu muualtaki, ettei sole pelkästhän meilä. Mutta mie kyllä tykkäsin käyvvä ja menen kyllä ens vuona uuesthan, jos vain terhvenä säilyn ja hengissä olen. Jo vain ainaski."

Jokhan solis aika?

 

     "Nyt alkas olla aika laittaa lihat kuivhan, jos tettä ole vielä saahne aikaseksi. Mie laitoin kansa vasta joku aika sitte. En senthän mahottomasti, semmosen kymmenkunta kiloa. Siittä saapii tehä jonku kuivalihavellin ja paistaa kappalhen tikun nokassa pilkkireisuila. 

     Siiton kaks koulukuntaa, miten se suolaaminen tehhän. Mie olen siittä tainu muistela jo aikaseminki. Osa kuivaa umpisuolassa isoja könttejä. Mie taas suosin pienempiä paloja ja vettä. Sillä laila tullee tasasempi suola lihhoin.

     Sitte se resähti taasen. Kilhon lihhaa tarttethan 80-100 rammaa karkeaa suolaa, elikkä kymmenhen kilhon mennee 800 grammaa - kilo. Se vähä riippuu, kuinka suolasesta itte kukanenki tykkää. Suolaa ei tartte niin paljoa ko pittää lihat suolaveessä pitemphän. Mie piän vuorokauvven. Son minusta sopiva. Osa piettää 1,5 - 2 vuorokautta. Suolan kannattaa sulattaa ensin kuumassa veessä. Sitte laitethan kylmää vettä sen verran, että jähtyy. 

     Lihasta kannattaa leikata semmosia kolmen neljän sentin suikalheita. Net suolaantuu tasasesti ja kuivaa äkkiä. Son sitte makuasija, mitä lihhaa itte kukanenki käyttää. Mie ruukaan laittaa poroa tai syvämiä. Hirvenliha on liian suurisyistä ja nauvvanlihhaa en saata syyä kuivattuna. Syytä en tiijjä.

     Kannattaa sitte huuhela lihat ennen ku nostaa kuihvan. Ei jää suola pinthan. Se maistuu muuten myrkkysuolaselta eikä sitä saata oikhen syyä.

     Ens viikonloppuna onki sitte taas Marianpäivät. Entisen ala-asthen pihala on taas markkinat. Näemäpä väärtit sitte kojuila."

Mökistelyä.

     Heräsin aamulla kylmyyteen. Olin yöllä potkinut peiton pois päältäni. Vetäisin sen takaisin ja katsoin kelloa. Puoli seitsemän. Ei kannata enää laittaa uudestaan nukkumaan. Noudin ylös, puin vähän vaatteita ylle, napsaisin kaasuhellaan tulen ja laitoin kahvipannun lämpenemään. Laitoin hellaan pari koivuhalkoa ja kiehisiä. Kohta tuli tohisikin iloisesti hellassa.

     Olin siis lähtenyt viikonlopuksi mökille. Muutaman kerran minulta on kysytty, että mikä saa jaksamaan lähteä kylmään mökkiin asumaan aina uudestaan ja uudestaan. Vastaus on helppo. Yksinkertaisuus, rauha, luonto. Voit hiihtää, pilkkiä, kelkkailla, istua lumihangessa taljan päällä ottaen aurinkoa. Voit tehdä niin paljon asioita ja siltikään et välttämättä tarvitse tehdä halutessasi mitään. Voit vain olla ja ladata akkuja.

     Mökki on iso osa suomalaista elämää. Enontekiöltäkin niitä löytyy noin 700. Osa on paikallisten, mutta kasvavissa määrin ulkopaikkakuntalaisten. Tunnen monia mökkiläisiä, jotka tulevat aina kun mahdollista rauhoittumaan tänne. Kaukaisimmat Helsingin seudulta.

Mikä sitten ajaa ihmiset kauas kotoaan, pakkasen ja sääskien keskelle? Kiireisen elämänrytmin katkaiseminen onnistuu parhaiten luonnossa. Kuntamme on laaja ja väestöä vähän. Parhaimmillaan loman voi viettää mökillä näkemättä ketään. 

     Metsästys, kalastus, marjastus ja pienet askareet ovat mökkeilyn suurimpia aarteita. Onginta kosken taikka järven rannalla, riekostus lähimaastoissa, talvimarjojen kerääminen, laskevat stressitasoja. Sääskistä huolimatta. Uinti saunomisen yhteydessä virkistää kehoa ja mieltä. Vaikka terveysvaikutuksia on paljon, suurin vaikutus kohdistuu korvien väliin.

     Siispä minäkin otan kairan seinustalta ja lähden taas pilkille. Kuulumisiin.