Pysäytin auton. Olen ajamassa takaisin kotiin työreissulta. Päivän valoisuus on vaihtunut yön rauhalliseen pimeyteen. Taivaalla leimuavat jälleen revontulet. Harsomaisina, himmeinä, välillä kirkastuen, juoksevat pitkin taivaankantta.
Väsyneen kulkijan mieli virkistyy. Täyttyy ilolla. Saan jälleen ihailla upeaa luonnonnäytelmää. Näihin ei koskaan kyllästy.
Vihreä vyö laukkaa taivaalla kiemurrellen kuin käärme. Välillä nopeasti, välillä hiljaa, kuin vetääkseen henkeä, että kohta taas mennään.
Katselen siinä hiljaa, mitään ajattelematta. Olen vain ja nautin hetkestä. Imen itseeni revontulten energiaa, ruokin sieluani, etuoikettuna, koska saan asua täällä. Maailman parhaassa paikassa.
Tuliketun kipinöistä syntyvät taivaanvalkeat ja siellä, revontulten takana, tuikkivat tähdet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti