Kilometrejä piisaa.

 

     Kahvi höyryää kuumana kupissa. Odotellessani sen jäähtymistä, katselen ikkunasta pihalle. Puut ja lumivallit näkyvät selkeästi kelmeässä kuunvalossa. Kohta on taas täysikuu.

     Kohta pitäisi taas lähteä liikkeelle. Mittari näyttää -27, mutta ilma ei tunnu kylmältä. Viikko neljänkympin pakkasissa karaisi ja sen jälkeen kaikki tuntuu lauhalta. Äkkiä sitä ihminen tottuu vallitseviin olosuhteisiin.

     Mieleeni tuli lapsuusmuistoja. Ala-asteella kävelin kouluun. Matkaa, suoraan kylän läpi, tuli reilu kilometri. Pienelle lapselle matka oli pitkä, varsinkin pimeällä, kun mielikuvitus laukkasi. Tällaisella kuutamolla kulkeminen oli helpompaa, kun näki ympärilleen. Ei pelottanut niin paljoa.

     Siihen aikaan oltiin paljon ulkona, mutta kovalla pakkasella, oli aina kylmä kävellä unipöpperössä kouluun. Kahehdin niitä kavereita, jotka asuivat koulun vieressä. Heillä oli helppoa.

     Kuutamo on aina ollut minulle yksi lemppareista. Nuorena kuljin syksyllä paljon metsässä pyytämässä iltaisin, kun oli niin valoisaa, että näki ampua. Harvoin siellä kylläkään lintuja näki, mutta kokemus oli ainutlaatuinen. Luonto näytti tyystin erilaiselta kuin päivällä. Tututkin paikat muuttuivat kuunvalossa kiehtoviksi. Kuin olisi kulkenut jossain muussa maailmassa.

     Kuutamolla kulkemista voisi harrastaa nykyisinkin, mutta työelämä asettaa rajoituksia. Aamulla ylös nouseminen ei ole enää niin helppoa kuin nuorempana. Monesti sitä aloitettiin päivä muutaman tunnin yöunilla, kun ilta-onginta venähti aamuyöhön. Eikä silloin kauheasti edes väsyttänyt. Toista se on nyt, kun kilometrejä on kertynyt melko paljon lisää. Lisäksi tuntuu, että siihen aikaan sattuivat kaikki täysikuut ja muut hienot hetket aina viikonlopulle, kun oli vapaata.

     Onkohan sitä tulossa vanhaksi, kun tulee välillä muisteltua nuoruutta niin paljon. Tottahan on, että emme enää fyysisesti nuorru, mutta mielessämme voimme elää nuoruuttamme uudestaan. Eikä sille mitään voi, että kun on paljon luonnossa liikkunut, tulee monessa paikkaa muistoja mieleen.

    Useassa paikassa tulee vielä vuosikymmenien jälkeenkin, tähyiltyä riekkoja pensaista, kiikaroitua hirviä vuomalta tai hiivittyä joen rantaan kaloja katsomaan, kun silloin kerran siinä näki parikiloisen taimenen.

     Aika kultaa muistot, mutta vielä ehtii hankkimaan niitä paljon lisää. Ei muuta ku takki niskhan ja menoksi, sie kans väärtihyvä!

Voi mahoton.

 

     "Viime viikko livahti sallaa karkhun. Sitä ei oikhen ees tajunu, ko soli jo menny. Häätyis vishin vähä toppuutella tuota kiirettä. Ei sole mikhän ihme ko aika mennee ku siivilä. Oikhen rukatuksela harppoo menhen.

     Meilä loppu sitte kaamoski. Ei sole koskhan ollu nuin lyhkänen. Tai ainaki se siltä tuntu. Ei oikhen ehtiny kunnola nautiskelemhan. Valo lissääntyy päivä päivältä ja kyllä se aurinkoki sieltä jossaki välissä aina näkkyy. Se alko olhen jo haitaksi ko autola ajo. Son vielä niin matalala, että suorhan silhmin paistaa. 

     Jännä talvi meilä on ollu, ku pakkasta oli ku ennen vanhhan. Luntaki on tullu suunnilhen joka päivä. Villisti satanu vaikka pakkastaki on ollu pääle kahenkymmenen. Ei sole kyllä ennen nuin tehny.

     Eilenki lumi jääty ikkunhan kiini koko ajan ajaessa. Lämmitin piti piettää täysilä, että ees jotaki näki. Lampukki meni niin kuurhan, että piti välilä nekki raapata. Hyvä ko tikkaviittojen välin näki ethenpäin. Oli se kyllä kumma keli.

     Ja tänhän taas sattaa vaihtheksi lunta. Jotenki sitä kuiteski kaipaa sitä kovvaa pakkasta, ko tässä taas nojjailee kolhan. Voisi mielumin kattella tähtiä ja revontulia näin töitten jälkhen iltapuhtheina. Nyt jos toppaa liian pitkäksi aikaa, niin naapurit kattoo ikkunasta, että kyllä sonki tehny oikhen elävän näkösen lumiukon pihale.

     Että semmonen talvi meilä täälä. Voi mahoton!"

Huippupaikka

 

     "Oli se senthän soma ko meiläki oli talvi pitkästä aikaa. Kunta pääsi ishoin otsikoihin monena päivänä. Ulkomailaki kauhistelthin ko meilä oli niin kylmää.

     Mutta oliko se lopulta kovinkhan kylmä. Meilä ei ole oikhen ollu monhen vuothen kunnon pakkasia. Nyt oli muutaman päivän neljänkympin pinnassa. Tällä hetkelä molema olhe tänä talvena kylmin paikka koko maassa.

     Oliko se lentokentälä mitattu peräti -44,3 astetta. Son se viralinen lukema. Hetassa oli ollu yhessä paikkaa -44,9 ja Palojoessa melkhein -47. Ei siinä tehe paljoa mieli autoa tarttaila ko pakon eessä. 

     Mieki piin ommaa kotteroa vishin viikon roikassa, ettei ihan kokonhan jäävy. Onneks mie laitatin siihen ylläpitolaturin, ko yks väärti suositteli semmosta. Sillä on ollu semmonen jo monta vuotta, eikä ole akkukhan jäätyny tai tyhjentyny. Moni tuttu on sanonu, että non joutunhe osthan uuen akun pakkasen takia.

     Pakkaset ko loppu ja tuli sitte se nollakeli, niin tuntu, että saapii t-paitasilhan olla ulkona. Äkkiä sitä ihminen tottuu. 

     On siittä kylmästä senthän ollu jotaki hyötyäki. Bensaa on säästyny ja kuntoki kohonu ku on liikkunu jalkasten kylilä ja joutu puita kanthan melkosesti. Sei ole ollu hullumpaa ja mie olenki jatkanu kylästelyä kävellen senki jälkhen. Suosittelen rohki muilekki."