"Mie muistelin kerran yhele eteläläisele tutule, millasta meijjän elämä täälä tunturien takana oikhen on. Se katteli silmät sirkiänä, ko mie selvitin sille.
Talvi on pimeä. Valoa ei ole välilä ko nimeksi. Päiväläki on hämärää. Sinistä hämärää. Ja kylmää. Pakkasta saattaa olla pääle neljäkymmenen. Yölä välilä kuutamo paistaa komeasti. Siihen ko vielä tullee revontulet, niin saat vaikka lehteä lukea ulkona. Kylmää, pakkasta ja lunta piisaa.
Kevhäämälä, ko aurinko taas alkaa pikku hiljaa näkymhän, taivas saapii pastellisävyt ja helmiäispilvet. Maalauksellinen maisema. Käsittämätön. Alkaa sitte viimhein pilkkikelit. Kelkala kuljema järvilä ja joila. Tunturhin punalihasen pyynthin. Hihtoakki voipii jos halvaa. Väkisinki ahvottuu, eikä siihen tartte ees aurinkoa. Lumi ko sullaa, niin alkaa puunteko.
Kesälä sitte on lämmin. Välilä kohta liikaaki. Pääsee kalanpyynthin. Soma ko saat verkostella ja kurpoa jokiruvoissa ongen kans. Ainoa mikä vähä kiusaa on nuot elävät. Sääsken kans kyllä pärjää, mutta mäkäräisten kans on jo helisemässä. Ja ootappa ko polttiaiset tullee. Niitten kans on jo pärjäämätön. Ko nei tottele ko pakkasta ja tulta. Ja ei niin pientä rakoa ole, mistä nei mene läpi. Mutta kyllä niihinki tottuu. Loppukesästä pääseeki sitte hilhan.
Syksyn alusta alkaaki hirvenpyynti. Ja marhjanki pääset. Lintujaki saapii ampua. Alkaa talvikalan ja lihan hommaaminen. Pakkanen pittää olla täynä, että pärjää talven yli. Vuojen värikhäin aikaki alkaa, ko lehet kellastuu. Ruskan aikana silmä ja sielu taas leppää, enneku taasen talvi tullee
Eikä se suinkhan nuin yksinkertasta kuitenkhan ole, ko pittäähän meijjän tieten töitäki tehä ympäri vuojen ja välilä harrastaakki.
Ei se vishin kovin kauhtunu, ko se huokas siihen, että ko joskus voiski ittekki asua täälä. Meijjän arkinen elämä on eteläläisile eksotiikkaa. Eikä sen puolhen, kyllä met ittekki tykkäämä täälä asustella."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti