Lapin kultaa

 

     "Joko solet käyny hillassa? Mie kävästin tässä yks ilta. Sieppasin mukhan oikhen ison henttarinki ja meinasin, että nyt mie kerrään kerrala sankon täythen ja saan olla sitte rauhassa ko talvihillat on hommattu. Mutta äläski sitte, miten siinä sitte kävikhän. Mie tarvoin pounulta pounule, selkä kyyryssä ja yritin hakea marjoja. Ja vaikka mie kuinka tiirasin, niin ei sielä oikhen mithän kuitenkhan näkyny. Muutaman hullun kypsän hillan löysin ja nekhän ei kerinhe sankhon asti, ko pistin sitä mukkaa suuhun ku löysin. Raakilheita oli jonku verran, mutta talvihillat jäi kyllä saamatta sillä reisula. 

     Viimivuotisista paikoista on nyt kyllä turha lähteä hakemhan. Hillankukkaa oli kyllä sillon alkukesästä, mutta varhman se yks pakkasyö ja pitkhän kestäny kuivuus pilas marjasavon. Pittää ens kerta lähteä kattomhan märistä pakoista ja risukoista jos niissä olis paremin säilynhe. Tunturissa näkkyy ainaski olevan ko tutut mainostaa veispuukissa. En mie kuitenkhan sinne asti taijja lähteä. Vaikka sonki makea syyä, niin en mie senthän niin perso ole sen perhän. Son sitte eri asija jos kalareisula kävis kattomassa. Tosin ei sielä viimeksi näkyny mithän. Sen verran kattelin jänkkäpaikkoja ohimennessä.

     Ennää ei ole ihmiset hillan perhän niin kovia. Entisaikhan soli semmonen hillakuume päälä melkhein jokhasella. Ostajiaki oli paljon. Melkhein joka kyläkauppa osti marjoja ja hillaa riitti. Parhhat keräs neljää sattaa kiloaki kauessa. Siinä on kyllä ollu selkäriepu kovila. Mutta isänät osti mönkijöitä ja muita kampheita niilä rahoila. 

     Yks juttu muistu mielhen tuosta hinnasta, ko vielä markka-aikhan olit täälä hinnat aikalaila samat joka kylässä. Yks vanha isäntä kävi kysymässä hintaa samhan aikhan ko molin myymässä omia hilloja kyläkaupala. Kauppias kysäsi, että paljonko sulla niitä on. Viiskymmentä kiloa sano olevan. Kauppias sano hinnan ja isäntä tuumas, että ei hän taijja myyä ko niin huonosti maksat ja sano, että hän lähtee Muonijhon ko sielä saapii markan enämpi kilolta. Ja niin se sitte lähti. Nauroima vain jälkhen, että ei siinä paljoa taijja voitole jääjä, ko bensat vähentää. Siihen aikhan bensa makso pikkusta vaile kaks markkaa litralta. Että semmosia pisnesmiehiä siihen aikhan.

     Mie taijjanki ens kerrala ottaa kupin käthen ja lähen sen kans kerräämhän hilloja. Jos vaikka tulis astia täythen. Ensin kuitenki kerrään sen täythen ja sitte vasta pistän suuhun, että on sitte emänällekki tuliaisia viijjä. Ja tietenki mie otan pusseja taskhun, ko ei sitä tiijjä vaikka yllättäis ja oliski semmonen korpihillapaikka ettei koskhan..."

Paras hetki mettässäki on kahvistelu.