Safiireja silmissä.

 

     "Soma oli kyllä viikonloppu. Mökilä meni kaks päivää selkä kyyryssä kulkiessa. Illala jo tuntu, että ei ennää osanu suorassa kulkeakhan. Mutta kyllä sitä siittä oikeni pikkuhiljaa.

     Varhman jo arvaattaki mitä tapahtu. Mustikat olit kypsynhet ja met päätimä, että nyt met kerräämä kerrala talvimarjat ja mehän keräsimä. Penshasta toishen, menthin rohmuri toisessa käessä ja henttari toisessa. Ja kyllä niitä piisaski. Aina ko kattoit ethenpäin, löyty uus varvikko. Penshat olit välilä aivan sinisenä. Ei siinä kauvvaa menny ämpärissä. Monta kertaa käythin tyhjentämässä sankot pushein ja taas kyöräthin. Koko sen kaks päivää.

     Joka kerran ko satuthin saman penshan kohala vastakkain, oli toisela suu entistä sinisempi. Ja illala naurethin, että meilä on kirahvin kielet. Ei kylläkhän yhtä pitkiä, mutta sama väriset. Jos että tienhe, niin käykääppä kuuklesta kattomassa. Niilä nimittäin on siniset. Vishin nekki on kovat syömhän mustikoita.

     Illala ko saunan jälkhen laitto sitte pään tyyhnyn ja silmät kiini, niin näky vieläki sinisiä palluroita. Mikäpä niitä on kerätä, on ei ole ennää oikhen sääskiäkhän ja mettät täynä sinisiä safiireja. Menkääppä hopusti, ennenku pakkanen käypii, mutta muistakkaa, että illala ahneus sitte kostautuu keittiön pöyvvän äärelä, ko alkaa puhistus..."