Koppelorova

      Sumu peitti maaston ympäriltäni. Olin kävellyt jo jonkin aikaa polkua pitkin, ylittänyt muutaman jänkän ja ojan. Usvan keskeltä paljastui viimein matala vaara. Lopultakin seisoin maan laidassa. Tästä alkaisi tämän päiväinen seikkailuni.

     Vaara näytti kaukaa katsottuna paljon korkeammalta. Siellä kasvoi matalaa mäntyä ja vähän koivua. Jäkäläkangasta pitkin on helppo kulkea. Maasto on kuin tehty maalinnuille. Nousin rinnettä ylös vähän matkaa. Metsot ja riekot ovat vielä ruskassa, joten ylös laelle ei kannata lähteä. Linnut löytyvät vielä läheltä jänkän reunaa.  

     En varmaankaan ehtinyt kävellä paria minuuttia enempää, kun ensimmäiset koppelot lähtivät lentoon. Toinen lähti karkuun kohti pohjoista ja toisen näin lähtevän puusta tulosuuntaani. Tästä tulee mielenkiintoista, ajattelin itsekseni. Nyt siis linnut löytyvät sekä maasta että puusta. Tämä tekeekin pyytämisen haastavammaksi. Jatkoin kävelyä pitkin vaaranlaitaa, yrittäen pysytellä samalla korkeuskäyrällä. Linnut löytyisivät suurin piirtein siltä alueelta.

     Usva kätki metsän syliinsä haulikantaman päässä. Pari kuukkelia tuli tervehtimään minua. Siellä täällä lensi rastas ohitseni. Muuten metsä oli hiljainen. Välillä pysähdyin tutkimaan hirvenjälkiä. Niitä näkyi muutamia. Vanhoja olivat. Tuoreita ei ollut tähän mennessä tullut yhtään vastaan. Tämä saattaisi silti olla hyvä paikka tulla koiran kanssa uudestaan, kun kiimarauhoitus loppuu. Vaaran pohjois- ja eteläpäässä on sakeita koivikoita, joita pitkin hirvillä on hyvä kulkea.

     Ajatukseni katkeavat äkisti, kun vasemmalta puolelta lähtee jälleen koppelo lentoon. Matkaa oli kuitenkin viitisenkymmentä metriä ja lintu vain vilahteli mäntyjen takana. Jätin ampumatta. Aivan liian kaukana. En halua raanakoita. Tämä oli varmasti se äsken karkuuttamani lintu. Samaan suuntaan kuljimme molemmat. Hyvällä tuurilla saatan tavoittaa sen vielä kerran. 

     Pidin pienen tauon ja katselin karttaa.. Vaara on ympyrän muotoinen ja sen kiertäminen ei kestäisi kauaa. Matkaa tulisi ehkä parisen kilometriä. Kauhean pitkiä matkoja en kehtaisi edes lähteä kulkemaan, koska pimeä saavuttaisi nopeasti. Päivä on muutenkin harmaa olemassa. Parempi siis tehdä lyhyempi reissu tällä kertaa. Otsalampun valossa voi kulkea polkua pitkin, mutta maastossa se olisi hankalaa.

     Kulku jatkui pitkin vaaran laitaa. Lintuja ei näkynyt. Koukkasin pitkin kaatuneita mäntyjä ja katajapuskia, jos vaikka jänis lähtisi karkuun makuupaikastaan. Niitäkään ei näkynyt. Tajusin, etten ollut nähnyt ainuttakaan koko syksyn aikana. Ainoastaan kotipihalla ja kylällä niitä näkyi kesän aikana pyörivän. Tavallisesti niitä näkyy silloin tällöin pyynnin aikana metsässäkin. Onko niillekin tullut sama taantuma, joka vesilinnuilla näkyy olevan.

     Huomasin reitilläni kelomapuun. Se on pieni mänty, johon poro taikka hirvi on kelonut sarviaan puhtaaksi. Puu on sen verran pieni, että uskoisin sen olevan poron jäljiltä. Mene ja tiedä. Olen kyllä nähnyt hirvienkin käyttävän pieniä karhakoita. Katselin maata puun ympärillä. Maassa oli muutama hirvensorkan jälkin. Metsän kruunupää on ollut asialla. Tämä lupaa hyvää loppusyksyn pyynnille.

     Katselin jälleen karttaa. Olin kulkenut noin puolet matkasta. Kovin tyhjältä paikka tuntui. Kohta tulisi aiemmin kulkemani polku vastaan. Se ylitti vaaran ja jatkui ison jänkän yli seuraavaan maahan. Sinne menen seuraavalla reissullani. Mutta matkaan pitää päästä heti aamusta.

     Polku tulikin kohta vastaan männikön keskeltä. Tästä olisi helppo lähteä takaisin päin, mutta silloin toinen reuna jäisi näkemättä. Pyytämäänhän tänne on tultu. Astelin polun yli ja jatkoin kulkuani laitaa myöten. Huomasin kohta tulleeni toiselle, paljon huomaamattomalle jäljelle. Hirvenpolku tuli jängältä päin ja jatkui kohti vaaran huippua. Samanlaisia polkuja löytyy monesta paikkaa. Hirvillä on tapana kulkea samoja reittejä pitkin maasta toiseen. Hetken mielijohteesta lähdin kävelemään polkua pitkin. Jälki näkyi selvästi maassa, joten sitä oli helppo seurata. Se jatkui suoraan lakea kohden. Arvelin sen jatkuvan vaaran jälkeen jänkällä olevaan koivikkoon ja siitä rutoja pitkin seuraavaan vaaraan. Fiksu eläin kulkee puistikon suojissa piilossa.

    Lähellä lakea tuli pieni, mutta melko syvä notkelma vastaan. Hirvenpolku jatkui notkelman reunaa, mutta laskeuduin kuoppaan. Huomioni kiinnittyi kuopan reunassa olevaan hiekkakasaan. Katto sie! Kettu oli kaivanut pesäkolonsa pienen kuolpanon reunalle. Jäljistä päätellen kolo oli käytössä. Tuoreet jäljet pesän suulla paljastivat sen asutuksi. Löysin kaksi muutakin aukkoa melko läheltä sisäänkäyntiä. Jos ei tarvitsisi kilpailla pimeän kanssa, niin jäisin tähän istumaan ja katsomaan tulisiko kettu katselemaan ulos aukosta. Jääköön nyt kuitenkin väliin. Mukava yllätys se oli kuitenkin tälle reissulle. Harvoin niitä sattuu löytämään.

     Jatkoin kulkuani kohti lähtöpistettä. Vaaran kiertäminen olisi kohta tehtynä. Oli mukava käydä pitkästä aikaa kiertelemässä nuoruuden paikkoja. Edellisestä kerrasta oli varmaan vuosikymmeniä. Varmaan hirvimetsällä käynyt jonkun sukulaisen mukana poikasena. Muistikuvia paikasta ei paljoa ollut. 

     Viimein polku tuli uudelleen vastaani. Lähdin astelemaan sitä pitkin alaspäin jänkkää kohden. Siitä olisi noin puolitoista kilometriä vielä autolle, mutta nyt on hyvä kulkea hämärässäkin. Äkkiä edestäni, noin kolmenkymmenen metrin päästä, polun reunasta, lähti jälleen koppelo lentoon. En ehtinyt nostaa haulikkoa edes poskelleni, kun lintu katosi koivupensaan taakse. Se oli varmaan se alkumatkalla puusta lähtenyt karkuri. Toisen kerran pääsi jo livahtamaan. Nyt se tosin päästi jo paljon lähemmäksi. Olkoot. Ei se minua haittaa. 

     Saavuin viimein jänkän reunaan. Hämärä ei ollut vielä saavuttanut, joten vielä on aikaa paistaa makkarat. Etsin pienen juurakon ja haloin sen kirveellä pienemmäksi. Märästä kelistä huolimatta, kiehiset syttyivät helposti ja lisäsin risuja nuotioon. Vuolin pensaasta tikun ja pian hiillosmakkarat kypsyivät valkean loisteessa. Reissussa on ollut mukava kävellä. Muutama lintuhavainto ja muitakin luonnonmerkkejäkin näkynyt. Vielä kun olisin ottanut kahvivehkeet mukaan, niin nokipannukahvi olisi kruunannut päivän. No, ensi kerralla sitten. Nyt en kyllä pitäisi niin pitkää väliä kuin edellisestä käyntikerrasta ehti kulua. Muuten ehtivät kyllä pyytöpäivät loppua meikäläisen kalenterista.

     Makkarat syötyäni ja mieli levänneenä pakkasin tavarat reppuuni. Vielä pieni luikaisu autolle ja sitten kotiin. Tästä on hyvä aloittaa uusi työviikko.