Luonnossa liikkuessa tulee aina kova nälkä. Iltasella tammukka katosi parempiin suihin, ruisleivän ja voin kera. Makaan taljalla vatsa täynnä. Kahvipannu lämpenee nuotion lieskoissa. Kupponen kuumaa kahvia vielä jälkiruuaksi. Onneksi hoksasin ottaa pakastimesta palasen leipäjuustoa mukaan. Leikkaan siitä sopivia paloja kuksaan ja kaadan kahvin siihen. Ensi keväänä täytyykin kuivattaa kieliä ja kokeilla, miltä se perinneherkku maistuikaan, kun sitä leikkaa kahvin sekaan juuston tapaan. Edellistä kerrasta onkin aikaa.
Kahvin jälkeen konttaan ulos laavusta. Voisin kokeilla iltasyöntiä. Tällä kertaa otan avokelan ja kiinnitän siihen hopean värisen lipan. Sillä olen nostanut monta monituista tammukkaa ja harria tästä joesta.
Tällä kertaa suuntaan kulkuni yläjuoksulle. Koskissa ei viitsi paljoa heitellä, koska matalassa vedessä ei mahdu kuin pienet kalat oleskelemaan. Kosken niskalle päästyäni, aloitan pyytämisen. Matalassa suvannossa näkyy pieniä tuikkirenkaita siellä täällä. Vaaksan mittaiset kalat napsivat hyönteisiä pinnalta. Merkkejä isommista ei näy. Kuljeskelen hiljaa rantaa pitkin ja heittelen lippaa. Välissä pienempi tammukka kokeilee ottaa vilkusta kiinni, mutta valitsin tavallista isomman kokoisen lipan. Pääsee helpommalla, kun ei tarvitse pieniä sinttejä päästellä irti.
Suvannossa tulee vastaan syvä monttu. Olin joskus heittänyt tähän kohtaa verkon ja tiesin siinä olevan vettä useamman metrin. Syvänne näkyy synkkänä muuten niin matalassa joessa. Tällaisia jyrkkiä syvänteitä on harvoissa paikoissa. Pituutta kymmenisen metriä. Sitten joki äkkiä taas madaltuu.
Heitän lipan keskelle mustaa kuoppaa ja annan sen upota rauhassa. Lasken sekunteja. Viiden kohdalla alan kelata. Viehe oli uponnut siinä ajassa lähelle pohjaa. Hitaasti kirkas lippa nousee syvyyksistä, mitään ei tapahdu. Heitän uudestaan. Mietin, että on liian kuuma keli kaloillekin. Eivät jaksa edes syödä. Lippa ilmestyy jälleen tyhjänä montusta. Kolmannen heiton annan vajota pitempään. Ehkä kalat ovat juroneet aivan kuopan pohjalle.
Ehdin vääntää kammesta pari kierrosta, kun jokin tarraa kiinni. Ei kauhean suuri, mutta kunnolla se laittaa vastaan. Vedän vavalla kalaa ylöspäin ja sieltä se alkaa laiskasti nousta. Viimein kala ilmestyy näkyville pimeydestä. Se on ihan mukavan kokoinen taimen. Lämpimässä vedessä se ei jaksa laittaa edes kauheasti vastaan, vaan saan sen helposti haaviini. Tainnutan ja suolistan sen heti. Taimenella on painoa ehkä vajaa kilo. Pitäisi varmaan joskus ostaa pieni puntari. Vaikka eihän sillä tiedolla loppujen lopuksi mitään tee. Korkeintaan naapurin kiusaksi, kun pakkaa olemaan kalakade. Onhan sitä mukava kiusata, kun niin tosissaan ottaa.
Lähden kävelemään takaisin laavulle. Kalaan laittaisin kunnon suolan. Saa kotona sitten pitkästä aikaa laittaa leivän päälle. Yksi taimen ei kuitenkaan kestä kuin pari päivää. Sen verran persoja ollaan meidän talossa suolakalalle. No, syksymmällä, kun vedet jäähtyvät, aloitetaan sitten verkostelu ja talvikalan pyytäminen. Silloin herkuttelu viimeistään jatkuu. Ja onhan tässä kesää vielä paljon jäljellä ja vesiä piisaa. Ensi kerralla voisi haastaa väärtin kalaan ja lähteä vieropalkisille. Katselen taivaanrantaa. Mustia pilviä on taas kerääntynyt runsaasti. Nyt hopusti takaisin louteen suojiin, ennen kuin seuraava ukkosiili iskee niskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti