maanantai 3. elokuuta 2020

Hillakarhuja 2


     Piti sitä sitte käyvvä ittekki kattomassa, että oliko sitä lapin kultaa niin paljo, ko jokku sano. Kuulema jänkät aivan keltasena mattona. No ei niitä juuri niin paljoa ollu, mutta ei voinu kyllä moittiakhan. Paljo sitä näkkyy olevan.

     Ainoa vain, ko joissaki paikkaa oli semmosia hilloja, että kohta enämpi oli mustia pilkkoja ko keltasta marjaa. Osan sai jättää kerräämättä, osan heitellä takasi mäthäle. Hillakuoriaiset olhe taas vauhissa.

     Toinen huonompi asija, minkä hoksasin, oli se, ettei jänkäläkhän pääse koronaa karkhun. Sielä oli kohta enemän ruuhkaa ko kaupassa. Mie luulin, että saan rauhassa mönkiä pitkin pounuja, mutta hyvä ko sain henttarin pohjan peithon, niin eikö alkanu pulina kuulumhan jänkän takkaa. Onneksi soli keskeltä vähä vetisempi, niin pysyit omala puolela. Mie ajattelin jo, että jos tulevat samoile pounuile, niin molisin kysyny, että näkykö sielä toisela puolela jänkkää isoja jälkiä, ko tuossa lähelä oli karhu kävelly? Luultavasti olisin saanu sen jälkhen kerätä ihan yksin.


     Mutta rauhassa saima kerätä. Mie toisela ja viis turistia toisela puolen jänkkää. Ko mie sain oman nuskan kerättyä, mie lähin kävelhen siittä seuraavale vuomale. Saavat turistit kerätä rauhassa sen eellisen jänkän lophun. Mie en kuitenkhan tartte niitä hilloja niin paljoa, ko tuommonen iso pere. 

     Sillä toisela jänkälä ei kuitenkhan ollu niin hyvin hillaa, ko ejellisessä. Mutta siittä mie kuitenki aloin kerräilemhän niitä. Semmoset puolitoista sankkoa ko olin keräny, niin oikasin vähä selkää ja kattelin jänkkää, näkkyykö sielä marjoja. Samassa mulla pisti joku silhmän. Vuoman takana kyykisteli joku muuki hillojen perässä. Palhjain silmin en nähny kunnola, ko matkaa oli kuiteski puolisen kilometriä. Tumma hahmo sielä pyöri. Sielon varhman paljo hilloja, ko sei käy ees ylhäälä välilä.

   No, ei se mithän. Kyllä meile molemile näitä riittää, mie mietin siinä ja jatkoin kerräämistä. Vähän päästä mie hoksasin, että nyt seki leppuuttaa selkää ja seisoo sielä. Kumma ko ei sankkoa vain näy. Siittä se sitte meni taas kyyrhyn ja lähti konttaamalla kulkemhan. Mie kattelin ihmeishän, että miten se nyt nuin mennee, ennenku mie hoksasin. Ei helvetti, sonki karhu! 

     Siinä met kaverin kans olima keränhe pitkän aikaa hilloja samala vuomala, emmäkä kumpikhan tienhe toisistamme. Sei ollu haistanu minua ja sillä son rauhassa syöskennelly hilloja. Enkä tietenkhän saanu siittä kuvvaa, ko se katos sinne mäthäitten taakse. 

   Vähä aikaa siinä vielä seurasin, josko solis tullu esile, mutta en ennää nähny. Pikkusen aikaa vielä kerräilin siinä ja päätin sitte lähteä, että saapii kaveri rauhassa jääjä herkuttelemhan. Mulle riitti sille päiväle.

     Viimein ko kirjottelin, niin kerroin niistä hillakarhuista. Olikhan tuoki niitä samoja. Sen saapii itte kukanenki päätellä 😉.


     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nordic Responce 2024

       "Viimi päivinä on ollu ruuhkaa tien päälä ko Naton sotaharjotus alko. Välhin ollu tiekki poikki ko sielon sotapojat ajelhe methä...