Saku Sammakon kosioretkellä

      Kyllä maakuntamatkailu on mukavaa. Lähdin seku vain ajelemaan ja seuraamaan kevään kulkua.  Vaikka oma kunta onkin melko tuttu, tunnelmat ja tapahtumat muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Kävin katsastamassa muutamaa tuttujen neuvomaa lintujärveä. Vesilintujen vähyys yllätti. Syynä lienee pitkälle sulaneet vesistöt. Jäiden ollessa linnut kerääntyvät  harvoihin sulapaikkoihin. Tällä hetkellä avovettä on kuitenkin runsaasti, joten tiheitä parvia ei enää muodostu.

     Vaikka tilaa löytyy, niin ainakin sotkat pyrkivät nahistelemaan. Vesi vain pärskyi, kun koiraat ottivat yhteen. Jännän näköistä, kun toinen sukeltaa ja muutaman sekunnin päästä se iskee kilpakumppaniin kiinni veden alta. Harmi, että olivat sen verran kaukana, ettei niistä saanut oikein hyviä kuvia.

     Siinä kiikaroidessa huomioni herätti hiljainen korina. Pidin sitä ensin auton äänenä jostain kauempaa, mutta pian hoksasin, ettei se tullutkaan tien suunnalta vaan paljon lähempää. Tajusin viimein mistä oli kyse. Sammakot olivat kutupuuhissa ja pitivät konserttiaan järven rannalla.

     Kuulostelin suuntaa ja yritin havaita missä ne oikein olivat. Varovasti hiivin eteenpäin ja yritin katseellani tavoittaa niitä. Viimein huomasin ne aivan rannan tuntumassa, vesikasvien joukossa, muutaman pienen pään pilkistävän vedestä. Melkoisia sissejä nuo sammakot ovat. Itsellä ei kyllä kävisi riiaaminen mielessä, kun polskisi jäitten keskellä uimahoususillaan. Siinä saattaisi olla kyllä aivan muut asiat päällimmäisenä ajatuksena. Otin muutaman kuvan niistä ja jatkoin järvelle kiikarointia.

     Suokukkoja ja muita kahlaajia ei näkynyt sellaisia määriä kuin viime vuonna. Koko päivän aikana näin ehkä parikymmentä yhteensä. Edellisvuonna suurimmassa parvessa oli nelisenkymmentä. Reissun aikana eniten mieltä lämmitti uivelopari, jotka lensivät eräällä järvellä. Mustavalkoinen koiras on minusta yksi hienoimmista linnuista.