Seidat

Seita Seittiseero-tunturin päällä. Seita lienee norjalaisten poromiesten
ja edelleen käytössä, koska kivikasalta löytyi kiiltäviä norjan kruunuja.

      Paulaharju sanoi aikoinaan kirjassaan todella hyvin, että ihmisellä on aina ollut tarve uskoa johonkin yliluonnolliseen. Johonkin, mihin turvautua hädän hetkellä. Ennen kristinuskon tuloa, Lapinmaassa ihmiset uskoivat erilaisiin luonnonhenkiin ja maahisiin. Eniten kuitenkin uskottiin seitoihin.

     Seidat olivat yleensä erikoisen näköisiä luonnossa tavattuja kohteita, kiviä, kivikasoja, kallioita, puita, järviä, tuntureita, yms. Poromiehet palvoivat yleensä näitä. Kalaseidat puolestaan tehtiin usein puusta, jonkin kalaisan järven rantaan.

     Seidoille uhrattiin enimmäkseen sarvia, rahaa, kalaa, alkoholia ja jopa poroja. Palvomisella varmistettiin poro-, kala- ja metsästysonni sekä terveys. Jos seita ei tuonut onnea, sitä voitiin rangaista.

     Enontekiöltä löytyy vajaa kolmekymmentä seitaa. Osa on selvästi nähtävissä, osasta näkyy vain rippeet. Vaikka vanhat uskomukset ovatkin enimmäkseen unohtuneet, löytyy seidoilta edelleen uusia uhrilahjoja. Tuoreita poronsarvia ja kiiltäviä kolikoita on miltei jokaisella käymälläni seidalla. 

     Kuuluisimmat seidat kunnassamme lienevät Näkkälässä, Pöyrisjärvessä, Termisjärvessä ja Halti-tunturi. Vähemmän tunnettuja löytyy ympäri kuntaa. Osa löytyy ainoastaan paikallisten opastuksella. 

    Esimerkiksi Hetassa on ollut Jyppyrällä seita, jonka kirkonrakentajat tuhosivat. Ensimmäisellä kerralla seitakivi vyörytettiin järveen, mutta sieltä se palasi takaisin paikoilleen. Toisella kerralla kivi ensin kuumennettiin tulella, halkaistiin palasiksi ja vietiin takaisin Ounasjärveen. Sen jälkeen järvestä ei ole tullut paljoa kalaa.

     Seidat ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja ne ovat suojeltuja. Vaikka kristinuskoa on esiintynyt pohjoisessa pitkään, vanhoja uskomuksia ei silti ole täysin unohdettu ja hyvä niin. Kulttuurimme rikkautta täytyy vaalia kovasti, että tulevat polvet eivät unohda juuriaan.