Kuitenkin met siinä yritimä pyytää. Riekkoja kyllä löyty, mutta ampua ei viittiny. Ei ollu yhthän semmosta varmaa paikkaa. Ei kehanu kaveria riskeerata. Jospa se siittä vähä päivemällä selkenis.
Ei se kortto kuitenkhan paremaksi muuttunu. Aamupäivän kiersimä tunturia ja puolenpäivän jälkhen ei auttanu, ku pakata kamphet ja heittää rinkka selkhän ja lähteä takasi päin. Siinä met sitte lompsima autole päin. Kaks innokasta. Soma oli reisu kuiteski ollu, vaikka emmä pääshe riekkoa maistamhan. Kokkeilemma vielä kuitenki lyhempiä reisuja. Onhan niitä lähempänäki. Maisemat ei kylläkhän ole niin komeat ko täälä.
Loppupäivän met pojat kävelimmä ja välilä säikähimmä, ko riekko lähti vierrestä karkhun. Ojan varressa paistoima makkaraa ja keitimä kahvit. Koiraki näytti onnelliselta, ko oli päässy kunnola laukottamhan riekkoja. Harmi ko emmä saanhe yhthän. Solis tarvinu kokemusta siihen homhan, Penikka ko vielä on. Mutta kyllä niitä paikkoja tullee vielä vasthan. Kerkiää hänki hoksaamhan, mitä pittää tehä. Hyvä koira siittä tullee, mie uskon.
Justhinsa vähä ennen autoa, lähti kymmenen riekon tokka meijjän nokan alta lenthon. Tunturin henget ei oikhen olhe suotuisat meile. Aina ei ole kelit kohilhan taikka risukot riistaa täynä. Kaikki otethan kuitenki vasthan. Jäihän tästäki reisusta kuiten mukavat muistot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti