Poutakinnihaukan valtakunnassa

     "Kaaristima taasen mönkijän kärrön kyythin. Tulva on laskenu sen verran, että pääsee viihmeinki onkimhan. Päiväselthän vain kävästämä. Kaveri soitti ja sano, että lähemä kokkeilhen pari järveä. Niissä pitäs olla isoja ahvesia. Ja niin met lähimä.

     Kyllä soli kuiva keli. Isolta tieltä ko lähimä, soli semmonen pölinä, että ei perässä tuleva nähny mithän. Soli niinku vanhoissa lännenelokuvissa olis inkkarit ja länkkärit preerialla rattastanhet. Semmonen pölypilvi, että varhman puoli tuntia leijas ilmassa.

     Siinä ajelessa ko Vataset konsanhan, mie kattoin yhessä kohtaa, ko oli ko oksa tien päälä. Hijastin vähä vauhtia ja samassa se oksankarahka lähti lenthon. Siinä se lensi kymmenkunta metriä maasturin eessä ja lennähti sitte tien laithan männynoksale istumhan. Hijastin vielä vauhtia ja kattoin tarkemin. Soli poutakinnihaukka. Semmosta molekhan nähny varhman ko ejelis kesänä. Harvoin näkkee. Pölyn takia en alkanu kuvvaamhan. Tuskin solis siinä pysynykhän niin kauvvan, että olis alkanu jotaki näkymhän. Soli ottamassa hiekkakylpyä tien päälä. Tänä kevhänä onki haukkoja muute näkyny paljo.

     Pääsimä viimhein perile ja pakkasimma mönkijhän kuormat ja lähimä ajelemhan tunturia kohi. Kymmenkunta kilometriä puottelimma ja tulima järven ranthan. Tässä molekhan koskhan onkinu. Ajellu ohitte aina. Laitoima onget kunthon ja aloima heittelemhän. Soli semmonen aika matala kivipohjanen järvi. Tunnin jaksoima heitellä ja ahvesista ei näkyny jälkeäkhän. Kaks hauenneulaa saima. Kaveri ihmetteli ko hän viimein kävi täälä, niin soli saanu kauheasti isoja ahvesia. Ei se aina ole syönnnilä. Kokkeilima vierestä toisestaki järvestä, mutta soli vielä tyhjempi. Ei näkyny ees jänkkäkoiriakhan. Ainoa elävä olento oli kalasääski, joka lenteli pitkin rantoja.

     No, ei se mithän. Pakkasima onget kyythin ja ajoima yhele pikku joele siinä lähelä. Siitäkhän  saanhe ko yhen pannukarkean harrin. Senki päästimä kasuamhan Ei ollu oikhen suvannoissakhan elämää. Siinä sitte kahvistelimma rauhassa. Päätimä lähteä luottopaikhan.

     Ajelimma koivikoita pitkin vähä aikaa ja saavuima taasen järven ranthan. Jos nyt ei tule kallaa, niin on se jo kumma. Kattelin onkirasiasta ahvesen näkösen vilkun. Kaveri heitti ensimäisen heiton ja heti oli kala kiini. Semmonen pari kolme sattaa grammanen raitapaita. Hyvän kokonen. Mie kävelin kans rantapusikhon ja aloin heittelemhän.

     Toisela heitola mullaki tärppäs. Sammaa kokoa soli se minunki kala. Niitä met sitte siinä nostelimma tunnin verran ylös. Tasashen tahthin niitä tuli. Kaikki sammaa kokoa. Pääsee paistamhan ja savustamhan verestä kallaa. Son kyllä hyvvää. Jokku ihmettelleeki, ko mie varta vaste pyyvvän ahvesia. Jokku ei niistä välitä yhthän. Minusta son parempi ko moni muu kala. Tauroa saapii aina ko verkostellee, mutta sauvvukallaa harvemin.

     Siinä met sitte illan päätheksi korjasimma ja suolasimma kalat ja lähimä tyytyväisinä ajelhen kotia kohi. Huomena pääsee savustamhan. Rohki soma päivä taasen.

     Ai niin. Jos jotakuta jäi vaivaamhan, niin poutakinnihaukka on ampuhaukka meijjän murthela."