"Se alkaa taas olhen se aika vuojesta, ko ihmiset laukkoo ämpärit käessä pitkin vuomia. Kaikila kiiluu hillankuvat silmissä. Vanha täkäläinen viisaus sannooki, että hilla-aikana ei Enontekiöllä ole sairhaita eikä eläkeläisiä. Mutta ootappa ko hillankerruu on ohi, niin onki terveyskeskuksessa pitkä jono selkäsairhaita ja jalkavammasia.
Ennää hilla ei saa aikhan samanlaista kuumetta ko ennen. Nykyhjän suurin osa kerrää vain omiksi tarpheiksi. Jokku harvat ennää myynthin. En tiijjä onko väki vanhentunu vai mikä siinä on, mutta nyt on harva ees puhunu hilloista. Hinta tieten tekkee paljon, mutta ei sekhän kummosta kiimaa tehe. Mie luulen, että ostajien puute ainaski vaikuttaa asihhan. Ennen melkhein jokhainen kauppias osti niin paljo ko vain sai. Nyt non oikeasti hakusessa. Moni yrittääki myyvvä marjat suorhan.
Pitäs se vain saaja aikaseksi vääntyä jänkäle. Selän pääle se ottaa kovastikki, ko harvoin pääsee polvistelemalla keräämhän. Onneks ei senthän tartte ko parisenkymmentä kiloa kerätä. Se rohki riittää talveksi meijjän sakile. Silloin tällöin ko saapii sopan keittää, niin se riittää. Jouluna varsinki niitä pittää olla.
Lophun pikku vinkki kaikile jänkhän haikailijoile. Jos jossaki päin on nyt kuulema näkyny karhu, niin sielä on sitte tosi paljo hilloja. Muuta ko sankko käthen ja kerräämhän. Hillakarhuja ei tartte pölätä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti