Ei pöllömpi homma

     Hämärässä kevätillassa kuuluu puputusta männiköstä. Helmipöllökoiras siellä huhuilee naaraalle. Ääni kuulostaa jotenkin aavemaiselta pimenevässä metsässä. Silti sitä on kiehtovaa kuunnella. Helmipöllöä itseään näkee harvemmin. Itselleni sattui hyvä mahdollisuus tutustua siihen, kun havaitsin lähimetsästä poikasia. Pöllö oli pesinyt sotkanpönttöön. Oli mukava seurata poikasten kehittymistä. Usein ne istuskelivat pöntön suuaukolla vilvoittelemassa. Emolintuja näki vasta iltasella, kun aurinko laski. Silloinkin vain vilaukselta, niiden lentäessä puiden välissä ruokintareissuillaan.

     Hiiripöllön voi nähdä päivälläkin. Tämän huomattavasti helmipöllöä suuremman linnun löytää usein istuskelemasta puun latvasta. Sieltä se mulkoilee pistävine silmineen. Hiiripöllö pesii myöskin pöntöissä ja se puolustaa pesäänsä todella agressiivisesti. Pelottomasti se iskee kiinni liian lähelle pesää uskaltautuneita ihmisiäkin. 

    Minusta kiehtovin täkäläisistä hiirenpyytäjistämme on suopöllö. Toukokuussa hämärinä iltoina pelloilla kävellessä, tämä ruskehtava, sarvipäinen pöllö lentelee ympärillä ja etsii myyriä. Linnun rohkeus tekee siitä useasti havaittavan ja helposti seurattavissa olevan. Suopöllön soidinlentoa on mielekästä katsella. Linnut kaartelevat, lentäen isoa ympyrää, välillä toisiaan hipaisten. Häävalssissa kiertely saattaa nousta hyvinkin korkealle ja jatkua pitkään.