Hetta - Pallas

      "Molen parhin kerthan kävelly tuon Pallaksen välin. Molemin käsin. Tehny melko paljo lyhkäsempiäki reisuja sielä. Kieltämättä komeat on maisemat. Sielä ihminen tuntee ittensä pieneksi.

     Ei sole mikhän ihme, että turistit sielä tykkäävät kulkea. On se sen verran ainutlaatusta. Kuitenki sitä itte kaipaa muutaki ko pelkkää kävelyä. Sielä ei oikhen pysty ees kalastamhankhan. Toisekshen, sielä on kohta liikaa tunkua. Välilä tuntuu ettei sekhan mahu..."

Aloitimme vaelluksen Mustavaaran tien päästä. Ensimmäinen
(tai viimeinen) mahdollisuus yöpyä on Pyhäkeron autiotuvalla.

     Hetta-Pallas lienee maamme tunnetuin ja suosituin vaellusreitti. 55 km pitkä reitti kulkee tunturimaastossa ja korkeiden huippujen päältä avautuu upeat maisemat. Reitti on kohtuullisen helppokulkuista, mutta sinne ei kuitenkaan kannata lähteä huonoilla varusteilla. Sää saattaa muuttua nopeasti lämpimästä t-paita-kelistä pistävään räntäsateeseen. Avoin tunturimaasto ei tarjoa kunnollista suojaa. Autiotupia on useita, mutta niiden välillä ei ole edes taukopaikkoja. Siksi oma teltta kannattaa olla mukana. Toisekseen autiotuvat saattavat olla täynnä kulkijoita.

Kapustarintoja ja pikkukuoveja oli tunturissa paljon.

Alhaalla Sioskuru. Polku näkyy kauas
avarassa maastossa.

Ensimmäisen yön vietimme teltassa Pahakurun 
autiotuvan pihalla.

     Tärkeää on myös muistaa varata kunnolla juomista mukaan, varsinkin kesän kuumilla keleillä. Vesipisteitä löytyy toki tupien läheisyydestä, mutta niiden välillä vesipaikat ovat vähissä. Puroista voi huoletta juoda, kunhan muistaa ottaa vettä aina polun yläpuolelta ja vähän kauempaa. Kaltioita löytyy reitin varrella, lähellä polkua, ainoastaan Lumikeron veräjän läheltä, Pallaksen puolelta aitaa. Tottumaton ei sitä kuitenkaan huomaa.

Toisen yön olimme Nammalakurun uudessa autiotuvassa.

Näissä maisemissa kelpaa kulkea.

     Avoimet tunturit tarjoavat komeiden maisemien lisäksi harvinaisempia tuttavuuksia, ainakin lintujen ystäville. Ylväästi kaarteleva kotka tai kimeästi viheltävä piekana sävähdyttävät aina, vaikka niitä paikallisena näkeekin melko usein. Ylhäällä kivirakoissa saattaa tavata kiirunan ja matalammilla jänkäalueilla tunturikihun ja punakuirin.

Tunturikihu on aina yhtä majesteettinen kohdattaessa.

     Mielenkiintoisin havainto omalla vaelluksella oli polun viereen pesänsä tehnyt keräkurmitsa, joka kulkijoita pelkäämättä hautoi muniaan liikkumattomana. Täytyy myöntää, että sillä on todella hyvä suojaväri, kun kaikki kävelivät sen ohitse, näkemättä sitä ollenkaan.

 

Missä lintu?

     Metsämaastoon ja betonilähiöön tottuneille, saattaa seudun avoimuus olla pienoinen järkytys, mutta reittiä kannattaa kokeilla. Mutta ensin pieni varoituksen sana - lapinhulluus on helposti tarttuva tauti...

Sadekuuro kasteli ennen Pallasta. Sää muuttuu nopeasti,
joten kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Tässä vaiheessa oli melkoinen voittajafiilis.