Luontosuhde

     Luonnossa liikkuessa tulee kaikenlaisia asioita mieleen. Eläinhavaintojen ja luonnonihmeiden lisäksi, sitä välillä pohtii syvällisempiä asioita.

      Viimeisimmällä reissullani riekkojahdissa, istuskelin kiven päällä avoimessa tunturissa, katselin kauas horisonttiin ja mietin, mitä kaikkea se maisema minulle merkitsee. Pienestä pitäen olen kulkenut metsissä, tuntureilla ja järvillä, ensin vanhempieni ja myöhemmin vanhempien sisarusteni kanssa. Kalastus,  metsästys ja luonnossa liikkuminen yleensä, tulivat tutuiksi. Luonnosta kehittyi pakopaikka arjesta, paikka, jossa lepää aina. Ei niinkään fyysisesti vaan psyykkisesti.

     Kysyin muutamalta tutulta, millaisena he luonnon kokevat. Onko se pelkästään fyysinen paikka vai kokevatko he sen myös henkisenä?

     Suurin osa koki luonnon vain fyysisesti. Pari kertoi kokevan sen myös henkisenä. Vastauksiin näytti vaikuttavan selvästi kysyttävän synnyinpaikka. Muualta tänne muuttaneet pitivät luontoa enemmän fyysisenä kuin henkisenä paikkana. Kuitenkin vain harva täällä syntyneistä tunsi henkisyyttä luonnossa kulkiessaan. 

    Vastaukset toisaalta yllättivät. Olin odottanut enemmän tunnepuoleen liittyviä asioita. Mutta onko luonto suurimmalle osalle vain "kiva paikka", jossa voi silloin tällöin pyörähtää? En usko. Isommalta joukolta kysyttäessä vastaus varmasti muuttuisi paljon. Suurin osa tuntemistani paikallisista kuitenkin tykkää liikkua luonnossa syystä tai toisesta. Metsästämässä, kalastamassa, marjastamassa, retkeillen, pyöräillen tai muilla tavoilla. Suurimmalle osalle luonto tarjoaa kuitenkin virkistystä.

     Mutta onko luonto muutakin kuin pelkkä aisteila havaittava paikka? Sitä voi jokainen kokeilla, kun kulkee seuraavan kerran maastossa.