"Rohki soma makkuilla laavussa ja kuunela ko saje ropisee loutheshen. Kesäilta jokiruvossa, tunturin juurela. Olla kyljelhän taljan päälä, kattoa valkeaa. Ainoat, mitä kuuluu on vereksen koijjun suhina hiilloksessa ja sathen ääni kangasta vasten.
Olla vain hiljaa, ajattelematta mithän.
Tammukka paistuu tikun nokassa. Kylmää kaltiovettä kuksassa. Musta nokipannu, täynä verestä kahvia, lämmittellee kiven päälä, kylki valkejaa vasten.
Välilä sae yltyy, aivan ko luonto näyttäis mahtiansa, aivan ko se sanois, että ole nöyrä, voimaa mulla piisaa.
Välhin taas ropina hiljenee, aivan ko luonto halvais saaha levottoman lapsensa nukkumhan. Asettumhan päivän taajomisista. Rauhottumhan, että mieli olis taasen avoin ottamhan vasthan kauneutta ja hyvvyyttä. Sitä, mitä luonto meile tarjoaa, jos vain ossaama olla rauhassa ja hiljaa kuunella.
Voiko Luojan lapsela olla ennää parempaa paikkaa viettää aikaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti