Luonto on hiljaa. Istun juurakon päällä ojan varrella passissa, kuukkelit seurana. Sumu haittaa näkyvyyttä. Paikka on hyvä. Tästä kohtaa hirvillä on tapana kulkea. Puron solina peittää äänet ja nuotio hajut. Lehti on vielä puussa, joten sekin luo peitettä pyytäjille. Välillä sumu hälvenee, nousten taas pimentäen maailman.
Läheisestä vaarasta kuuluu palokärjen nakutus. Ei ole kaukana minusta. Sen verran hyvin rummutus kuuluu. Savu kiepittee ja joudun nousemaan ylös. Pieni tuulenvire olisi tervetullut. Seisovassa ilmassa ei koirakaan saa hajuja.
Jostain kaukaa kuuluu haulikonlaukaus. Linnunpyytäjiä liikkeellä. Se ei ole hyvä asia, varsinkaan jos tulevat samoille alueille pyörimään. Hirvestys häiriintyy ja turvallisuus vaarantuu. Oman seurueen pyytäjät ovat tiedossa, mutta maastopukuihin pukeutuneita linnustajia on hankala havaita. Osalla sentään on oranssi lippis päässä.
Edessä olevassa ruvossa näkyy tumma hahmo sumun sisällä. Hirvi. Nostan aseen poskelle. Katselen sitä kiikarin läpi. Sumun takia en näe kumpi on. Naaraalla voi olla vasikka mukana. Siinä se olisi. Jätän kuitenkin ampumatta. Somempi niin. Parempi paikka tulee vielä joskus.
Eläin katselee kohti. Tuskin on havainnut minua. Hitaasti se kääntyy ja lähtee rauhallisesti kävelemään vinosti pois päin. Katselen uljasta näkyä, kunnes se katoaa sumuun. Kuulen varmasti vinoilua, kun jätin ampumatta. Mutta muut tietävät periaatteeni, eikä sitä kukaan sano tosissaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hirvi saa jatkaa matkaa minun kohdalla.
Odotan hetken aikaa. Eläintä ei enää näy eikä kuulu. Kohennan hieman valkeaa ja laitan makkaran paistumaan. Kaadan termospullosta kuksaan kahvia. Lounasaika metsässä, ruskan keskellä, ei hullumpi ravintola. Hörpin kahvia ja kuulostelen tilannetta. Metsä on hiljainen. Tulen humina ja puron solina ovat ainoat äänet mitä kuuluu.
Puhelin piippaa jälleen. Johtajalta tulee viesti. Koira ei saanut hirveä pysähtymään. Puretaan passitukset. Nousen seisomaan ja alan laittamaan evästarpeita reppuun. Taas yksi tyhjä reissu. Tai ei sentään. Hirven näkeminen on harvinaista ja aina yhtä sykäyttävää. Yksin istuessa huomaa paljon luonnon tapahtumia. Ne kaikki ovat mieltä rauhoittavia. Vastapainoa kiireiseen työelämään. Saa asettua paikoilleen ja tyhjentää mielen. Avata kaikki aistit ja imeä itseensä voimaa luonnosta. Eiköhän parin metsässä vietetyn päivän jälkeen jaksa taas viisi päivää paiskia töitä. Ensi viikonloppuna sitten uudelleen lataamaan akkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti