"Soli sommaa hommaa se kevätlinnustaminen. Sai rauhassa naakia suojustassa ja vahata korria ja meriläisiä. Saatto se hanhiki erehtyä hollile tulhen. Isän kakspiippusella nalkula oli soma losahutela. Vaikka ei se mikhän nalkku ollu. Soiva peli soli vaikka vähä vanha. Sillä molen monet linnut saanu pathan. Ja jos sattu vallesmanni tulhen taikka kurvarit, niin sei ottanu niin paljo päähän, ko joutu järhven heittämhän. Parhin kerthan sitä joutu onkimhanki sieltä. Ei onneksi sauttanhe.
Net linnut sai istumhan kohale, ko ensinä kävi tuhkaamassa rannat, että siihen pälvi suli ja tuli rantaporhet. Istumalintujaki oli soma iltapuhtheina veistää talvipakkasella, ko ei oikhen muutakhan pystyny tekhen. Niitä piti olla paljo, ko ei net parile kuvale istunhe. Niitä ko oli veistäny kunnon tokan, niin johan alko viuhuna kuulumhan. Sollu ku paukuttaa menhen sitä mukkaa ko istuivat. Mutta ei kannattanu silti liian ahneksi alkaa. Ja ko muisti ettei ampunu naarhaita niin pystyivät vielä pesimhänki.
Kova homma soli se pöntön laittoki. Kymmeniä niitä piti tehä ja sitte vielä joka kevät puhistaa. Mutta kyllä kannatti, ko sotkat sitte muni niihin. Kyllä soli paljo parempi keittääki ko kananmuna. Sollu lähelekhän saman makunenkhan."
Kevätlinnunpyynti on kuulunut kulttuuriimme iät ja ajat. Entisaikaan lintujenmuutto keväällä toi kaivattua vaihtelua ruokavalioon. Telkänpönttöjä saattoi olla kymmeniä ja jokaisella oli omat paikkansa, missä pönttöjään piti. Pesää ei koskaan otettu täysin tyhjäksi, jotta telkkä ei lopettaisi munimista. Syksyllä lintuja pyydettiin paljon vähemmän, kun muutakin ravintoa oli paljon tarjolla. Onneksi kevätpyynti on nykyisin loppunut melkein kokonaan, koska lintukannat ovat pienentyneet huolestuttavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti