Elämänlintu

     Riekko, Lagopus Lagopus, metsäkana, elämänlintu. Tuo tunturikoivikoitten mestari- naamioituja. Lintu, jota ei monesti huomaa ennen kuin se liikkuu. Yleensä se säikäyttää luonnossa liikkujan, pyrähtäessään lentoon aivan vierestä, kovasti päkättäen. Suomen kaunein lintu.

     Enontekiön vaakunassa on hopeinen naarasriekko sinisellä pohjalla. Miksikö naaras? Koska sillä on suu ja kynnet punaiset.

     Kolmessa pohjoisimmassa kunnassa on riekonpyytäminen ansoilla sallittua. Nuorempana harrastin sitä itsekin. Hämärästä hämärään kestivät reissut joskus. Varsinkin tuiskun jälkeen. Ansat oli pidettävä kunnossa. Muuten riekko meni veräjästä läpi. Joillakin pyytäjillä saattoi parhaimpina talvina olla 700-800 ansaa pyynnissä. Nykyään ansalla pyytää enää vain harva.

     Metsästäjät ympäri maata tulevat riekonpyyntiin vuodesta toiseen. Komeat maisemat ja avarassa maastossa koiralla pyynti, on erilainen kokemus tiheissä metsissä liikumaan tottuneille. Sävähdyttää se tosin paikallistakin pyytäjää.

     Viime syksynä kävin itsekin pitkästä aikaa niitä pyytämässä. Mietin milloin kävin edellisen kerran. Rehellisesti sanottuna en muista, milloin olen viimeksi ampunut riekon. Nykyisin tyydyn kuvaamaan ja katselemaan niitä. Mutta jokainen kohtaaminen saa aina hyvälle mielelle.

     "Met kävelimmä kaverin kans tunturista kotija päin. Soli sumunen aamu. Semmonen oikhen riekon näkönen ilima. Yhessä kohtaa polkua mie sanoin sille, että käveleppä sie tuohon joen ranthan ja laita kahvi tulele. Mulle tuli semmonen aavistus, että tässä on ny jotaki. Kaveri lähti siittä sitte kävelhen ja mie laskin repun selästä. Vaisto käski lähteä hiljaa menhen vasemale.

     Mie kerkisin kävellä parikytä metriä ja hoksasin maassa pikkusen valkosen höyhenen. Sei ollu ko korkeinthan sentin puolitoista pitkä. Otin sen käthen ja samala kuulin hiljasta kotkotusta risukosta. Parinkymmenen metrin päässä näky riekko kahen penshan välissä. Ja oli se pojat iso! Soli melkhein koppelon kokonen. Nostin ashen poskele, tähtäsin ja laukasin. Sinne keikahti. Siittä lähti vielä neljä muutaki lenthon. Lähin hakhen sitä lintua ja ko tulin vierhen, niin selvis, miksi soli niin iso. Siinä makas kaks riekkoa kuolhena perätysten. Päät oli olhe jotenki sopivasti kohakkain, etten nähny ko yhen. Ei se mithän. Otin suolet pois ja pakkasin rephun ja lähin tyytyväisenä kävelhen kaverin perhän."