Ainaki 300 astetta pakkasta.

     "Ainaski se tuon verran on ollu pakkasta. Meinaan, ku laskee joka päiväsen kylmimän luvun viimiseltä parilta viikolta, niin alama olhen samoissa luvuissa. Kyllä soli ensteks kaalo ko pakkaset alko, mutta muutaman päivän päästä sei ennää tiettyny mishän. Ja välilä sitä touhus ulkona ilman kinthaitaki. Pärjäs ku ei ei vain tarvinu rauthan koskea.

     Kulkeminen tuottaa vähä enämpi päänvaivaa. Mutta onneks on keksitty lämmittimiä ja ylläpitolatureita, niin saapii autonki käymhän kovilaki pakkasilla. Eri asija sitte raskiiko kauhean kylmälä käynistää. Tuossa son meijjän limusiiniki ollu liekassa koko ajan, ettei vain pääse karkaamhan. Luja son tuomonen sentin paksunen kumikaapeli, pyssyy painava peltilehmäki aisoissa.

     Ihminen tottuu ja pärjää. Sen ku laittaa lissää vaatetta pääle. Mie mietin yks aamu mettän eläviä. Kattelin aamukahvila, ko kaurhiit tuli pihale. Hienoja elukoita, mutta mitenkhän net pärjää ko lunta ei ole vielä suojaksi pakkasta vasthan. Ruokaa niilä kyllon helppo kaivaa. Kanalinnukki mennee kiephin piilhon, mutta ei nekhän kovin syväle pääse. 

     

     Pitäs kesälä muistaa tehä vähä heinää ja suovata. Sais sitte talvela kattella, ko elikot kävis syömässä siinä. Olishan se sitä riistanhoitoa. Moni kauhtuu ku kaurhiitten kohala niin puhuthan, mutta son aivan lailinen riistaelläin. Hankala sitä kyllä on pyytää, ko ei viitti juuri keskelä kyllää ampua. Mettässäkhän ei ole tullu ku kerran vasthan. Non viksuja elläimiä, ko pysyvät kylälä. Saavat olla rauhassa.

    

     Olen mie kerran kattellu hirviäki, ko net asu pitkhän kylälä. Son hienon näkönen elukka, ko se laukkoo pellola ja pääset kattelemhan läheltä. Net elit monta viikkoa ihmisten keskelä, eikä lähtenhe mihinkhän. Met mietimä monesti, että mikhän net on ajanu mettästä ihmisten ilmoile karkhun. Karhu sei ainakhan ollu ku elethin joulukuuta, eikä kukhan puhunu susistakhan silloin.

     Viimi vuosina kelit on olhe vähä sekasten ja ihmeeliset. Syksyt ja kevhät venynhet. Toishaalta son soma kulkea pyytämässä pitkhän, mutta ei se rapeaa ole nylkeä mäkäräisten syöttinä. Kevhäläki saapii pilkkiä ja kelkkailla äitienpäivhän asti. Sitä mie en kylläkhän moiti. Soma ko saapii nauttia pitemphän siittä.

     Keli lauhtuki sopivasti, että pääsi käymhän kirkola joulunavajaisissa. Pihapuukki käärimä jouluvalhoin. Pääsee joulutunnelhmin. 

     Mukavaa kaamoksen alkua kaikile!"

Viihmeinki!

 

     "Nyt on senthän pakkasella, jokhan nyt tulis talvi? Joka vuosi se tuntuu niin kaalolta nämät ekat pakkaset. Vaikka ei olekhan ku viijjestä kymmenhen astetta, niin se tuntuu riethan kylmältä. Varsinki jos vähänkhän tuulee. Kummasti sitä ihminen soppeutuu kuiteski melko äkkiä. Kesäläki net helthet ei ennää kauheasti piinanhet loppuajasta, vaikka ensin tuntu ko saunassa istuis.

     Kävin tuossa viikonloppuna mettässä käveleskelemässä. Varvikko rousku, jänkät oli siinä kinthaala, että kestääkö sammalikko, mutta järven rannat kesti hyvin raahvan kävelä. Aurinkoki paisto pitkästä aikaa, tai ainaki se siltä tuntu, oikhen lämpimästi. Tuuli vain oli kaalo. Ei tehny mieli kauvvaa paikoilhan seisoskella.

     Ei sielä korppia kummempaa elävää näkyny eikä kuulunu, mutta soma oli kuiteski kävässä. Luonto alkaa rauhottumhan. Ja samala ittekki. Syksy onki ollu semmosta haipakkaa, että ei ole oikhen ehtiny hengähtääkhän kunnola.

     Ja tulihan sitä lunta viimhein. Kyllä sitä on ootettukki. Tosin on mulla muutampi tuttu sanonu, että ei sitä tarttis tullakhan. Net ei tykkää siittä yhthän. Mutta ajatteleppa jos sitä lunta ei olis ollenkhan.  Pakkanen tappas paljo elläimiä ja kasveja. Son koko monen elävän suoja. Ja mitenkhän riekot ja jänikset pärjäis, ko maa olis musta. Nehän loistais ko neonvalot kaupunkissa. Vaikka net on mestareita naakimhan, niin kyllä pevot net helposti löytäis.

 Meilä alkaa taas kohta turistisesonkiki. Toivottavasti lumi säilyy ja piisaa, ko moni aktiviteetti sitä tarttee. Son helpompi käyvvä pilkilä ko on jäätä, eikä ole niin jyleä ajjaa kelkala lumessa. Niin ja lumilinnaki on tehä. Luntahan net turistit tullee tänne hakhen. Loskaa ja märkää niilä on kotonaki. 

     Ajokelit on ny huonoja ja jäät heikkoja. Piättä vain olla varovaisia ko lähettä liikhele. Sitä ku lähtee pikkusen etua, niin ei tartte kaahata tielä. Kelin mukhan pittää ajjaa. Samaten ko jäälä liikutta, niin pittää muistaa, että son vielä ohkanen. Ei meilä senthän niin kovia pakkasia ole ollu. 

     Ei se auta. Aamukahvit on juotu ja hommat oottaa. Häätyy vettää takki niskhan ja mennä vähä pihhaa kollaamhan ennen töihin lähtöä. Pittää sitä porthaitten evustat piettää puhthana, vaikka ei koko kartanoa kehtaa pukata. Vähäsen on satanu ja koko ajan näkkyy tulevan lissää. Mutta sitähän molema jo ootelhekki. Hyötyliikuntaa parhaimilhan.

     Turvalista talven alkua ja mukavaa kollaamista!"

Viimeinki..eiku ei..taas..ei sittenkhän..

 

     "Oikhen rinnassa molahti ko yks aamu aukasi verhot. Maa oli vitivalkonen. Sitä oli yölä satanu semonen kymmenkunta senttiä. Jo vain oli soma. Aamukahvin jälkhen sitä lähti ulos, hakhen varastosta kolat esile.Vähä jo tuli pukattuakki, mutta ei nyt senthän hikhen asti.

     Soli koko maalima valostunu. Syksyn ankeus muuttu kerrala. Illalaki näki pihala kulkea ja autolaki oli helpompi ajjaa. Mutta ei sitä iloa kauvvaa kestäny. Sehän suli poijjes. Ei se mikhän yllätys ollu. Aina vain sitä kuiteski toivoo, että pysyis nyt. 

     Poikasena sitä tuli aina lähettyä methän kävelhen ko lumi tuli maahan. Siinä oli semmonen oma jännitys hakea jäneksiä ja maalintuja. Arathan net silloin oli, paitti riekot. Noli jo valkosia silloin ja luottivat suojavärhinsä. Päästivät lähele. Jäniski oli valkonen, mutta sei liikkunu mihinkhän, ettei vain jääny jälkiä. Niitä oliki soma hakea kaatunheitten puitten alta ja risukasoista. Net ei ylhensä liikkunhe ja noli helppo ampua makkuupaikale. Monta paistia tuli saatua sillä laila.

     Yks jänis on jääny kunnola mielhen. Mie ruukasin lähteä liikhele ko alko illala hämärtämhän. Silloin net oli lähtenhe liikhele. Mie kävelin kotivaarassa ja ja hoksasin yhen risukasan siinä vaaran laijassa. Mie kävelin sitä kohi ja siittähän lähti jänis karkhun. Vetasin ashen poskele, mutta se kerkis laukkoa penshan taka suojhan. Mie juovatin sitä sitte siihen asti, ko alko olhen niin pimeä, ettei olis nähny ennää ampua. Pari kolme kertaa soli lähelä, mutta en kertaakhan ampunu.

      No, seuraavana iltana mie sitte lähin taas kattomhan, olisko se ollu siinä samassa paikassa. Ja sielähän soli. Soli vishin hänen kortteeri siinä paikassa. Taas kävi sama homma. Met kävelimä siinä perätysten pitkin vaaraa ja sei oikhen päästäny haulikkohollile. Aina lähti sopivan kaukaa karkhun. Ja taas sautto pimeä. Ei auttanu ku lähteä kävelhen kotia.

     Seuraavana aamuna mie päätin, että nyt sie et ennää karkaa. Mie lähin liikhele heti ko oli tarpheksi valosaa. Hiljokshen kävelin risukassaa kohi tai oikeasthan pikkusen sivutte. Ko jos sie kävelet suorhan sitä kohi, niin jänis hoksaa, että son nähty ja lähtee karkhun. Samaten sinne ei saa tuijottaakhan, ko pittää sillä laila syrjäsilmälä kattoa. Silloin se pyssyy paikalhan, ko se luulee, ettei häntä ole hoksattu. 

     Vasten aurinkoa mie sitte siinä menin. Makkuupaikka tuli viimein vasthan ja semmosen viientoista metrin päästä mie sitte hoksasin, että siinähän se jänis istuu, Sei lähteny nyt mihinkhän. Tumma silhuetti näky kirkasta aamuaurinkoa vasten. Mie pysähyin, nostin pyssyn varovasti poskele, tähtäsin ja losahutin. Jänis oli kavonu. Latasin haulikon uuesthan ja lähin kattomhan. Koko ajan piti olla valhmiina, että jos se jostaki ponkasee juokshun, niin ehtii ampumhan uuesthan. Mutta ei tarttenu paikkoa. Siinä makas hengettömänä petipaikalansa. Raavas jänis soli. Nyt pääsi ruokaa laithan. 

     Nykyhjän pitäis melkheinpä ottaa töistä vappaapäivä ja lähteä käveleskelemhän methän. Niinku ennenvanhhan. Aamusta lähteä liikhele ja koko päivä tallustella pitkin vaaroja. Välilä keitähyttää kahvit ja istua juurakkovalkeala nauttimassa. Ilman mithän kiirettä. Näilä reisuila ei saalhila ollu koskhan niin väliä. Tietenki sitä yritti saaha kotia syötävääki, mutta harvemin sielä onnisti. Sitä vain nautti ko pääsi liikkumhan luonthon. 

     Molen vanhemmuutta huomanu, että nuot maat on pienentyny paljo. Poikasena net tuntu olhen kauhean isoja vaaroja ja jänkkiä. Niissä äkkiä pyörähti. Aikusenna oppi lukemhan maaston muotoja ja karttaa ja kulkeminen helpottu paljo. Ja onhan nykyjhän puhelimessaki karttasovelluksia, joila on helppo nähä, missä sitä oikhen on. Molen kuitenki kokkeillu käyttää kännykkää ja gepsiä maholisiman vähän, että ossaa kulkea ilman. Välilä vilkasen ja suunittelen kulkua. Somempi niin.

     Toivottavasti nyt alkais tulhen lunta tuon iän ikusen vesisathen tilale. Valostuis maalimaki kummasti, eikä tarttis taajoa liukhan kansa. Lumi piettää kuiteski paremin pion renkhaissa ja kengissä. Jo vain. Muistakkaa kattella revontulia ja imeä itheenne energijjaa talveksi, koska kohta se alkaa taas - nimittäin kaamos. Soma!"