Joulurauhaa kaikille!

 

     "Son taas jouluaatto. Kauhea ko aika mennee nopeasti. Tänä vuona meilä onki perhejoulu, ko melkhein kaikki lapset on tulhe vanhuksia kattomhan. Kyllä se pohjonen vielä vettää, vaikka non vuosia jo asunhe muuala.

     Aamukahvin jälkhen pittääki lähteä laittamhan kynttilät jäälyhthyin, ossaa pukki sitte tulla hämärässä oikejhan pihhan. Hautuumaale pittää viiä kans kynttilöitä. Niitä onki tullu melkosesti lissää viimi vuosina. Suku ja tuttavat harvenee. 

     Joulusauna pittää kans lämmittää. Sen jälkhen vasta pääsee syömhän. Siinon maltti koetuksela, ko jääkaappi on täynä herkkuja, mutta niihin ei auta koskea ennen aattoa. Monta päivää jo kuolanu ja oottanu. Mutta kohta on lupa koskea niihin. 

     Joulun aika on loppujen lopuksi lyhkänen ja mennee hopusti, mutta siinä kuitenki kerkiää huilaamhan. Arki katkeaa somasti ja kerkiää kavota työasijakki päästä kokonhan. 

     Nyt väärtirakhat nautima juhlasta, herkkuruuista, kiirhettömyyestä ja ennen kaikkea läheisten seurasta. Nykyhjän niitä kuitenki harvemin näkkee. 

     Oikhen hyvvää, rauhalista ja turvalista joulua, justhinsa sulle!"

     

Viimeistä kertaa.

 

     Kylmä viima puhaltaa jänkän suuntaisesti. Seisoskelen jälleen passissa. Luultavasti viimeistä kertaa tälle syksylle. Lunta on jo niin paljon, että kävely on raskasta. Kaikki kuopat, kivet ja juuret ovat lumen alla. Pitää varoen kävellä. Suksia taas ei oikein viitsisi käyttää etteivät ne vaurioidu. Sitäpaitsi jänkillä on vettä, joka vaikeuttaa hiihtämistä.

     Luonto on hiljainen. Yksikään kuukkeli ei ole tullut tervehtimään valkealle. Tiaiset puuttuvat. Ei edes korppi raaku. Olen vain minä.

     Alkavan kaamoksen näkee ja aistii. Taivaanrannassa näkyvät pastellisävyt pohjoisen puolella ja etelän suunnalla kirkas vastavalo piirtää puiden silhuetit terävästi taivasta vasten. Lapin kaunein aika on alkanut. 

     Tiedän paljon ihmisiä, jotka inhoavat kaamosta. Pimeää ja kylmää, he sanovat, mutta minä näen asiat toisin. Värit ja valot ovat upeita. Talojen pihoihin ja ikkunoihin ilmestyvät jouluvalot. Maailma on silti valoisa, vaikka onkin pimeää. Eri tavalla, keinotekoisestikin, mutta silti. Pitää vain osata katsoa.

     Itseä harmittaa, kun työskentelee pääsääntöisesti sisätiloissa. Silloin ei pääse päiväsaikaan ihailemaan luonnonvaloa. Sitä joutuu kulkemaan pimeässä koko ajan. Sininen hämärä jää näkemättä. Kadehtin ihmisiä, jotka voivat liikkua ulkona päivällä. 

     Joskus tekisi mieli pitää vapaapäivä ja lähteä kelkkailemaan metsään kameran kanssa. Nuorempana sellainen onnistui, ei ollut työkiireitä. Niistä reissuista on mukavia muistoja. Harmi, kun silloin ei ollut kameraa. Kuvaaminen kun tuli mukaan vasta vanhemmalla iällä.

     Havahdun mietteistäni. Koira alkoi haukkumaan. Veri kohahtaa suonissa. Joko hirvi löytyi. Ääni kuuluu selvästi. Ei kovin kaukana minusta. Ehkä puoli kilometriä. Välillä hiljenee, välillä kovenee. Yritän kuunnella, tuleeko lähemmäs. Luultavasti koira on löytänyt linnun ja haukkuu sitä ympäri puuta. Äkkiä se kuitenkin vaikenee. Lintu, ajattelen, mutta muutaman minuutin päästä tiedän, jos hirvi kävelee passiini. Olen sen kulkureitillä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. 

      Päivä on lyhyt. Hämärä laskeutuu nopeasti ja on aika lopettaa pyynti. Pikaiset kahvit vielä nuotiolla ja jahtipäivän läpikäynti. Näköhavainto sentään tuli päivän saldoksi. Sillä ei pakastin täyty, mutta saipahan tuuletettua pääkopan. Revontulet hiipivät taivaanrannalle. Kohta niiden loimottavaa tanssia saa taas ihailla.

     On aika julistaa joulurauha metsän eläville. 

     

Ainaki 300 astetta pakkasta.

     "Ainaski se tuon verran on ollu pakkasta. Meinaan, ku laskee joka päiväsen kylmimän luvun viimiseltä parilta viikolta, niin alama olhen samoissa luvuissa. Kyllä soli ensteks kaalo ko pakkaset alko, mutta muutaman päivän päästä sei ennää tiettyny mishän. Ja välilä sitä touhus ulkona ilman kinthaitaki. Pärjäs ku ei ei vain tarvinu rauthan koskea.

     Kulkeminen tuottaa vähä enämpi päänvaivaa. Mutta onneks on keksitty lämmittimiä ja ylläpitolatureita, niin saapii autonki käymhän kovilaki pakkasilla. Eri asija sitte raskiiko kauhean kylmälä käynistää. Tuossa son meijjän limusiiniki ollu liekassa koko ajan, ettei vain pääse karkaamhan. Luja son tuomonen sentin paksunen kumikaapeli, pyssyy painava peltilehmäki aisoissa.

     Ihminen tottuu ja pärjää. Sen ku laittaa lissää vaatetta pääle. Mie mietin yks aamu mettän eläviä. Kattelin aamukahvila, ko kaurhiit tuli pihale. Hienoja elukoita, mutta mitenkhän net pärjää ko lunta ei ole vielä suojaksi pakkasta vasthan. Ruokaa niilä kyllon helppo kaivaa. Kanalinnukki mennee kiephin piilhon, mutta ei nekhän kovin syväle pääse. 

     

     Pitäs kesälä muistaa tehä vähä heinää ja suovata. Sais sitte talvela kattella, ko elikot kävis syömässä siinä. Olishan se sitä riistanhoitoa. Moni kauhtuu ku kaurhiitten kohala niin puhuthan, mutta son aivan lailinen riistaelläin. Hankala sitä kyllä on pyytää, ko ei viitti juuri keskelä kyllää ampua. Mettässäkhän ei ole tullu ku kerran vasthan. Non viksuja elläimiä, ko pysyvät kylälä. Saavat olla rauhassa.

    

     Olen mie kerran kattellu hirviäki, ko net asu pitkhän kylälä. Son hienon näkönen elukka, ko se laukkoo pellola ja pääset kattelemhan läheltä. Net elit monta viikkoa ihmisten keskelä, eikä lähtenhe mihinkhän. Met mietimä monesti, että mikhän net on ajanu mettästä ihmisten ilmoile karkhun. Karhu sei ainakhan ollu ku elethin joulukuuta, eikä kukhan puhunu susistakhan silloin.

     Viimi vuosina kelit on olhe vähä sekasten ja ihmeeliset. Syksyt ja kevhät venynhet. Toishaalta son soma kulkea pyytämässä pitkhän, mutta ei se rapeaa ole nylkeä mäkäräisten syöttinä. Kevhäläki saapii pilkkiä ja kelkkailla äitienpäivhän asti. Sitä mie en kylläkhän moiti. Soma ko saapii nauttia pitemphän siittä.

     Keli lauhtuki sopivasti, että pääsi käymhän kirkola joulunavajaisissa. Pihapuukki käärimä jouluvalhoin. Pääsee joulutunnelhmin. 

     Mukavaa kaamoksen alkua kaikile!"

Viihmeinki!

 

     "Nyt on senthän pakkasella, jokhan nyt tulis talvi? Joka vuosi se tuntuu niin kaalolta nämät ekat pakkaset. Vaikka ei olekhan ku viijjestä kymmenhen astetta, niin se tuntuu riethan kylmältä. Varsinki jos vähänkhän tuulee. Kummasti sitä ihminen soppeutuu kuiteski melko äkkiä. Kesäläki net helthet ei ennää kauheasti piinanhet loppuajasta, vaikka ensin tuntu ko saunassa istuis.

     Kävin tuossa viikonloppuna mettässä käveleskelemässä. Varvikko rousku, jänkät oli siinä kinthaala, että kestääkö sammalikko, mutta järven rannat kesti hyvin raahvan kävelä. Aurinkoki paisto pitkästä aikaa, tai ainaki se siltä tuntu, oikhen lämpimästi. Tuuli vain oli kaalo. Ei tehny mieli kauvvaa paikoilhan seisoskella.

     Ei sielä korppia kummempaa elävää näkyny eikä kuulunu, mutta soma oli kuiteski kävässä. Luonto alkaa rauhottumhan. Ja samala ittekki. Syksy onki ollu semmosta haipakkaa, että ei ole oikhen ehtiny hengähtääkhän kunnola.

     Ja tulihan sitä lunta viimhein. Kyllä sitä on ootettukki. Tosin on mulla muutampi tuttu sanonu, että ei sitä tarttis tullakhan. Net ei tykkää siittä yhthän. Mutta ajatteleppa jos sitä lunta ei olis ollenkhan.  Pakkanen tappas paljo elläimiä ja kasveja. Son koko monen elävän suoja. Ja mitenkhän riekot ja jänikset pärjäis, ko maa olis musta. Nehän loistais ko neonvalot kaupunkissa. Vaikka net on mestareita naakimhan, niin kyllä pevot net helposti löytäis.

 Meilä alkaa taas kohta turistisesonkiki. Toivottavasti lumi säilyy ja piisaa, ko moni aktiviteetti sitä tarttee. Son helpompi käyvvä pilkilä ko on jäätä, eikä ole niin jyleä ajjaa kelkala lumessa. Niin ja lumilinnaki on tehä. Luntahan net turistit tullee tänne hakhen. Loskaa ja märkää niilä on kotonaki. 

     Ajokelit on ny huonoja ja jäät heikkoja. Piättä vain olla varovaisia ko lähettä liikhele. Sitä ku lähtee pikkusen etua, niin ei tartte kaahata tielä. Kelin mukhan pittää ajjaa. Samaten ko jäälä liikutta, niin pittää muistaa, että son vielä ohkanen. Ei meilä senthän niin kovia pakkasia ole ollu. 

     Ei se auta. Aamukahvit on juotu ja hommat oottaa. Häätyy vettää takki niskhan ja mennä vähä pihhaa kollaamhan ennen töihin lähtöä. Pittää sitä porthaitten evustat piettää puhthana, vaikka ei koko kartanoa kehtaa pukata. Vähäsen on satanu ja koko ajan näkkyy tulevan lissää. Mutta sitähän molema jo ootelhekki. Hyötyliikuntaa parhaimilhan.

     Turvalista talven alkua ja mukavaa kollaamista!"

Viimeinki..eiku ei..taas..ei sittenkhän..

 

     "Oikhen rinnassa molahti ko yks aamu aukasi verhot. Maa oli vitivalkonen. Sitä oli yölä satanu semonen kymmenkunta senttiä. Jo vain oli soma. Aamukahvin jälkhen sitä lähti ulos, hakhen varastosta kolat esile.Vähä jo tuli pukattuakki, mutta ei nyt senthän hikhen asti.

     Soli koko maalima valostunu. Syksyn ankeus muuttu kerrala. Illalaki näki pihala kulkea ja autolaki oli helpompi ajjaa. Mutta ei sitä iloa kauvvaa kestäny. Sehän suli poijjes. Ei se mikhän yllätys ollu. Aina vain sitä kuiteski toivoo, että pysyis nyt. 

     Poikasena sitä tuli aina lähettyä methän kävelhen ko lumi tuli maahan. Siinä oli semmonen oma jännitys hakea jäneksiä ja maalintuja. Arathan net silloin oli, paitti riekot. Noli jo valkosia silloin ja luottivat suojavärhinsä. Päästivät lähele. Jäniski oli valkonen, mutta sei liikkunu mihinkhän, ettei vain jääny jälkiä. Niitä oliki soma hakea kaatunheitten puitten alta ja risukasoista. Net ei ylhensä liikkunhe ja noli helppo ampua makkuupaikale. Monta paistia tuli saatua sillä laila.

     Yks jänis on jääny kunnola mielhen. Mie ruukasin lähteä liikhele ko alko illala hämärtämhän. Silloin net oli lähtenhe liikhele. Mie kävelin kotivaarassa ja ja hoksasin yhen risukasan siinä vaaran laijassa. Mie kävelin sitä kohi ja siittähän lähti jänis karkhun. Vetasin ashen poskele, mutta se kerkis laukkoa penshan taka suojhan. Mie juovatin sitä sitte siihen asti, ko alko olhen niin pimeä, ettei olis nähny ennää ampua. Pari kolme kertaa soli lähelä, mutta en kertaakhan ampunu.

      No, seuraavana iltana mie sitte lähin taas kattomhan, olisko se ollu siinä samassa paikassa. Ja sielähän soli. Soli vishin hänen kortteeri siinä paikassa. Taas kävi sama homma. Met kävelimä siinä perätysten pitkin vaaraa ja sei oikhen päästäny haulikkohollile. Aina lähti sopivan kaukaa karkhun. Ja taas sautto pimeä. Ei auttanu ku lähteä kävelhen kotia.

     Seuraavana aamuna mie päätin, että nyt sie et ennää karkaa. Mie lähin liikhele heti ko oli tarpheksi valosaa. Hiljokshen kävelin risukassaa kohi tai oikeasthan pikkusen sivutte. Ko jos sie kävelet suorhan sitä kohi, niin jänis hoksaa, että son nähty ja lähtee karkhun. Samaten sinne ei saa tuijottaakhan, ko pittää sillä laila syrjäsilmälä kattoa. Silloin se pyssyy paikalhan, ko se luulee, ettei häntä ole hoksattu. 

     Vasten aurinkoa mie sitte siinä menin. Makkuupaikka tuli viimein vasthan ja semmosen viientoista metrin päästä mie sitte hoksasin, että siinähän se jänis istuu, Sei lähteny nyt mihinkhän. Tumma silhuetti näky kirkasta aamuaurinkoa vasten. Mie pysähyin, nostin pyssyn varovasti poskele, tähtäsin ja losahutin. Jänis oli kavonu. Latasin haulikon uuesthan ja lähin kattomhan. Koko ajan piti olla valhmiina, että jos se jostaki ponkasee juokshun, niin ehtii ampumhan uuesthan. Mutta ei tarttenu paikkoa. Siinä makas hengettömänä petipaikalansa. Raavas jänis soli. Nyt pääsi ruokaa laithan. 

     Nykyhjän pitäis melkheinpä ottaa töistä vappaapäivä ja lähteä käveleskelemhän methän. Niinku ennenvanhhan. Aamusta lähteä liikhele ja koko päivä tallustella pitkin vaaroja. Välilä keitähyttää kahvit ja istua juurakkovalkeala nauttimassa. Ilman mithän kiirettä. Näilä reisuila ei saalhila ollu koskhan niin väliä. Tietenki sitä yritti saaha kotia syötävääki, mutta harvemin sielä onnisti. Sitä vain nautti ko pääsi liikkumhan luonthon. 

     Molen vanhemmuutta huomanu, että nuot maat on pienentyny paljo. Poikasena net tuntu olhen kauhean isoja vaaroja ja jänkkiä. Niissä äkkiä pyörähti. Aikusenna oppi lukemhan maaston muotoja ja karttaa ja kulkeminen helpottu paljo. Ja onhan nykyjhän puhelimessaki karttasovelluksia, joila on helppo nähä, missä sitä oikhen on. Molen kuitenki kokkeillu käyttää kännykkää ja gepsiä maholisiman vähän, että ossaa kulkea ilman. Välilä vilkasen ja suunittelen kulkua. Somempi niin.

     Toivottavasti nyt alkais tulhen lunta tuon iän ikusen vesisathen tilale. Valostuis maalimaki kummasti, eikä tarttis taajoa liukhan kansa. Lumi piettää kuiteski paremin pion renkhaissa ja kengissä. Jo vain. Muistakkaa kattella revontulia ja imeä itheenne energijjaa talveksi, koska kohta se alkaa taas - nimittäin kaamos. Soma!"

     

     

Kaalo

      "Pirttana ko on kaalo viima. Onneksi hoksasin siepata autosta saevaathet rephun. Kyllä tänne olis muuten kylmettynny. Hyvä että sattu olhen passipaikan lähelä pari juurakkoa. Olis kyllä muuten äijjä paleltunnu pysthyn.

     Meilä oli pitkhän lämmintä. Alkuviikosta kävi sitte yks yö miinus viiessä. Aamula oli tiet mustassa jäässä. Sonki sitte illala renkhan vaihto eessä. Kyllä net jo kannattaa. Ei tartte tyhjää liukastella.

     Jyleät noli kyllä ajjaa ja kauhea ääni, mutta eipä autoa ole nyt kauheasti tarttenu. Mitä nyt kaupassa ja mettälä käyny. Eikä mene kauaa ko non tiet jäänä ja sinun pittää justhin lähteä liikhele. Silloin non hyvät. 

     Tässon nyt pari päivää istuttu pökkelökasan vieressä. Hyvin net lämmittää passissa. Valkea on tuulen ansiosta pysyny hyvänä. Ei ole tarttenu hiilokshen puhalella. Aamula mietin, että kaivanko jo pitkän takin esile, mutta en kehanu kiirhessä alkaa. Kohta olis kannattanu. Ens kerraksi kyllä hajen esile.

     Nyt sitä sitte ootelhan lunta tulevaksi. Sais vain ensin pakastaa muutaman päivän maan kohmeksi. Pääsis jänkkiä pitkin kulkemhan. Mökilekki pitäs viijjä vaikka mitä kampetta, häätyy vain oottaa talvea, että saapii kelkala sitte ajjaa. 

     Ootappa, taskussa alko värishen. Sielä kaveri pistää viestiä, että tarttis nylkyapua. Ei ole minkhänlaista ääntä kuulunu ko on ampunu. Ei tällä tuulela kyllä mithän kuulekhan vaikka norsu ryskäis tuosta ruvosta läpi.

     Ei siinä mithän. Mie alan laittamhan kamphet rephun ja lähen tallustelhen kaverin pashin. Se saattaa kyllä pimeä sauttaa ennenku pääsee takasi tien laithan. Toivottavasti mie muistin eilen laittaa kallolampun rephun. Häätyy muuten mennä käsikopelolla ja syökyilä pitkin mäthäitä. Ei muuten, mutta tuossa on välilä yks syvä oja ylittää. Son ikävä kävelä ko saaphat loiskuu. Olen mie senki joskus tehny, mutta siittä reisusta sitte joskus lissää.

     Ei muuta ko sommaa syksyä kaikile. Piämä ittemme kuivana ettei vain pääse lentsu yllättämhän. Nyt suunta ithän ja veittet töihin"

Hiljaa savu leijailee.

 

     Nuotio palaa iloisesti. Keli on hyvä pyytämiseen. Taivas harmaa, mutta vettä ei onneksi sada. Mikä tässä on passissa istuskella.

     Ruskan alku on meneillään ja lämmintä on ollut parhaimmillaan +19. Se luo haasteita hirvenpyyntiin. Nylkeminen pitää tehdä joutusasti ja ruhoa ei pysty riiputtamaan kuin päivän pari. Toista oli ennen.

     Kyllä se jotenkin vaikuttaa tuo ilmaston lämpeneminen. Kevät on pitkä ja syksykin liian lämmin pitkälle syyskuuta. Talvella ei ole enää kovia pakkasiakaan kuin vähän aikaa. Samoin tuntuu, että tuiskujakaan ei ole kuin ennen. Riekkoja alettiin pyytämään vasta kovien tuiskujen jälkeen tammikuun loppupuolella. Silloin ansat pysyivät auki.

     Kovin on hiljaista metsässä. Tuulen vaimea suhina puissa ja juurakon palamista. Jostain kaukaa kuuluu tikan ääntelyä. Edes kuukkeli ei ole tullut katselemaan, olisiko hänelle kenties jotain syötävää. 

     Välillä pakkaa itkettämään. Se kylläkin johtuu savusta. On se ihme juttu, että joka kerta, kun tekee valkean, savu tulee aina juuri siihen, missä istut. Vaikka kuinka pähkäilet, että miten tuulee, niin kuitenki se löytää sinut. Ennen sanottiin, että savu kiusaa eniten sitä, joka asuu eteläisimpämä. Ehkä se siksi itkettää, kun istuu yksin nuotiolla.

     Nyt tarvitsisi pari kunnollista pakkasyötä, niin alkaisi ruska tulemaan kunnolla. Keltaista näkyy vähän. Suurin osa puista on vielä vihreitä. Lehti vaikeuttaa pyyntiä kovasti. Hirvi ei liiku ja nytkään ei tiedä, vaikka olisin kävelly niiden vierestä ohi. On täysin tuurista kiinni, näkeekö hirveä, varsinkaan jos ei ole koiraa käytössä. 

     Taidanpa nylkeä yhden hiillosmakkaran seuraavaksi ja paistaa sen paremman puutteessa. Kuppi kahvia termarista maistuisi myös. 

     Muistakaa pukea kirkasta päälle, kun lähdette metsään. Turvallista syksyn alkua!