Taivaan ihmeitä.

      Uutinen auringonpimennyksestä oli mennyt minulta täysin ohi. Onneksi tuttavani oli käymässä ja sanoi minulle kesken kahvinjuonnin, että lähde sinäkin katsomaan auringonpimennystä. Ihmettelin siinä, että mistä se oikein puhuu. Vetäisin kuitenkin takin niskaani ja siinä me sitten pihalla töllistelimme taivaalle.

     Onneksemme pilvikerros oli repaleinen ja kohta aurinko vilahtikin esille. Ja toden totta. Joku oli haukannut auringosta kolmanneksen. Kolo näkyi selvästi pilvien läpi. Oli hyvää tuuria, että tuttu tuli käymään. Muuten koko esitys olisi mennyt minulta ohi.

     Pihalla seistessäni, tuli mieleeni vuosia sitten ollut täydellinen pimennys. Silloin oli kirkas taivas ja aurinko näkyi selvästi. Katselimme sitä hitsausmaskin läpi. Maailma näytti kirkkaalta, mutta hämärältä yhtä aikaa. Elämys oli ainutlaatuinen ja mahtava, mutta samaan aikaan se tuntui karmaisevalta, nostattaen kylmiä väreitä.

     Laulussa sanotaan: Maailmassa monta, on pientä suurta asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa, mutta samalla lailla se voi hämmästyttää isompaakin kulkijaa. Luonnosta löytyy paljon monia ihmeellisiä asioita, joita katsomalla tuntee itsensä todella pieneksi ja mitättömäksi. Pointti on siinä, osaako vain pysähtyä hetkeksi aloilleen ja katsella ympärilleen vai meneekö koko ajan laput silmillä eteenpäin.

     Toistan taas itseäni. Me elämme luonnon keskellä, luonnosta ja osana luontoa. Nauttikaamme siitä ihanuudesta!

     

Valonjuhlaa

 

     "Mutta olipa Marianpäivän markkinatorila lauvantaina väkeä. Mie kattoin silmät ymmyräisinä ko jätin auton kaupan pihale ja kävelin lumivallin takaa. Oikhen kuhina kävi. 

     Sielä oli kymmenkunta myyjää myymässä kampheitansa ja vieressä heitethin suopunkila kilpaa. Mie kiertelin kaikki kojut lävitte. Kyllä sielä aina jotaki lähti matkhaanki. Korun ostin lahjaksi ja ittele uuet saapassukat. Son kesälä somempi kävelä kumppareila jokiruvossa ko on ohkaset sukat jalassa. Kahvit tietenki kietasin polvipuolelta. Ysiluokkalaisten luokkakassan hyväksi meni seki. Oli muuten hyvvää kasvispiirakkaa. Olis pitäny hoksata kysässä resähti. Soli kohta parempi ko pulla kahvin kansa.

     Kumman pitkhän siinä suopunkikisassa oli menny. Jonku aikaa mieki kattoin sitä, mutta ko se veny ja veny, niin viimhein lähin kattelhen Jussan pihale torikauppijhaita. Sielä ei ollu samalaista tunkua, mutta kyllä sieläki jäi suusta kiini.

     Sunnuntaina kävästimä vielä uuesthan. Kothinviemistäki löysin. Nyt saapii taas kevhälä tehä koijjuja, ko muutaman parin ostin uusia virtakinthaita, oli meinaan entishin tullu jo reikiä. Ja tietenki lakuaki tuli ostettua yhen suopunkin verran. Saapii iltasella kattoa telkkaria ja pistää suun makeaksi, vaikka tulis tympäsevvääki ohjelmaa.

     Vähä jäi kyllä kaihertamhan, ko ei sielä paikalisia mahottomasti ollu. Naapurikunnistakhan montaa tunnistannu. Son kyllä harmi ko ei tapahtuma vejä väkeä. Vaikka on niitä kuulunu muualtaki, ettei sole pelkästhän meilä. Mutta mie kyllä tykkäsin käyvvä ja menen kyllä ens vuona uuesthan, jos vain terhvenä säilyn ja hengissä olen. Jo vain ainaski."

Jokhan solis aika?

 

     "Nyt alkas olla aika laittaa lihat kuivhan, jos tettä ole vielä saahne aikaseksi. Mie laitoin kansa vasta joku aika sitte. En senthän mahottomasti, semmosen kymmenkunta kiloa. Siittä saapii tehä jonku kuivalihavellin ja paistaa kappalhen tikun nokassa pilkkireisuila. 

     Siiton kaks koulukuntaa, miten se suolaaminen tehhän. Mie olen siittä tainu muistela jo aikaseminki. Osa kuivaa umpisuolassa isoja könttejä. Mie taas suosin pienempiä paloja ja vettä. Sillä laila tullee tasasempi suola lihhoin.

     Sitte se resähti taasen. Kilhon lihhaa tarttethan 80-100 rammaa karkeaa suolaa, elikkä kymmenhen kilhon mennee 800 grammaa - kilo. Se vähä riippuu, kuinka suolasesta itte kukanenki tykkää. Suolaa ei tartte niin paljoa ko pittää lihat suolaveessä pitemphän. Mie piän vuorokauvven. Son minusta sopiva. Osa piettää 1,5 - 2 vuorokautta. Suolan kannattaa sulattaa ensin kuumassa veessä. Sitte laitethan kylmää vettä sen verran, että jähtyy. 

     Lihasta kannattaa leikata semmosia kolmen neljän sentin suikalheita. Net suolaantuu tasasesti ja kuivaa äkkiä. Son sitte makuasija, mitä lihhaa itte kukanenki käyttää. Mie ruukaan laittaa poroa tai syvämiä. Hirvenliha on liian suurisyistä ja nauvvanlihhaa en saata syyä kuivattuna. Syytä en tiijjä.

     Kannattaa sitte huuhela lihat ennen ku nostaa kuihvan. Ei jää suola pinthan. Se maistuu muuten myrkkysuolaselta eikä sitä saata oikhen syyä.

     Ens viikonloppuna onki sitte taas Marianpäivät. Entisen ala-asthen pihala on taas markkinat. Näemäpä väärtit sitte kojuila."

Mökistelyä.

     Heräsin aamulla kylmyyteen. Olin yöllä potkinut peiton pois päältäni. Vetäisin sen takaisin ja katsoin kelloa. Puoli seitsemän. Ei kannata enää laittaa uudestaan nukkumaan. Noudin ylös, puin vähän vaatteita ylle, napsaisin kaasuhellaan tulen ja laitoin kahvipannun lämpenemään. Laitoin hellaan pari koivuhalkoa ja kiehisiä. Kohta tuli tohisikin iloisesti hellassa.

     Olin siis lähtenyt viikonlopuksi mökille. Muutaman kerran minulta on kysytty, että mikä saa jaksamaan lähteä kylmään mökkiin asumaan aina uudestaan ja uudestaan. Vastaus on helppo. Yksinkertaisuus, rauha, luonto. Voit hiihtää, pilkkiä, kelkkailla, istua lumihangessa taljan päällä ottaen aurinkoa. Voit tehdä niin paljon asioita ja siltikään et välttämättä tarvitse tehdä halutessasi mitään. Voit vain olla ja ladata akkuja.

     Mökki on iso osa suomalaista elämää. Enontekiöltäkin niitä löytyy noin 700. Osa on paikallisten, mutta kasvavissa määrin ulkopaikkakuntalaisten. Tunnen monia mökkiläisiä, jotka tulevat aina kun mahdollista rauhoittumaan tänne. Kaukaisimmat Helsingin seudulta.

Mikä sitten ajaa ihmiset kauas kotoaan, pakkasen ja sääskien keskelle? Kiireisen elämänrytmin katkaiseminen onnistuu parhaiten luonnossa. Kuntamme on laaja ja väestöä vähän. Parhaimmillaan loman voi viettää mökillä näkemättä ketään. 

     Metsästys, kalastus, marjastus ja pienet askareet ovat mökkeilyn suurimpia aarteita. Onginta kosken taikka järven rannalla, riekostus lähimaastoissa, talvimarjojen kerääminen, laskevat stressitasoja. Sääskistä huolimatta. Uinti saunomisen yhteydessä virkistää kehoa ja mieltä. Vaikka terveysvaikutuksia on paljon, suurin vaikutus kohdistuu korvien väliin.

     Siispä minäkin otan kairan seinustalta ja lähden taas pilkille. Kuulumisiin.

Methän meni että heilahti!

 

    

      "Näin se väärti tokas mulle ko istuima kahvila. Soli ajanu auton perässä ja kattonu ko soli ajanu liian laijjassa koko ajan. Yhtäkkiä soliki tempassu palthesta ja syökyny mettävaltion puolele. Pölinä vain oli käyny. Siinä ei onneks tapahtunu mithän vakavampaa. Ulkolaiset olit vain vähä säikähtänhet.

     Tuola tien päälä ko liikkuu, niin sielä näkkee vaikka minkälaista asijaa. Tässäten mulla meni eelä auto, joka enimäkshen ajo keskelä tietä ja välilä vasenta kaistaaki. En tiijjä kuka oli ratissa, ko en nähny. Mulla ei ollu niin kauheaa hoppua, että olis tarvinu alkaa ohittamhan. Toishaalta vähä kyllä mietityttiki, että menenkö, ko tuola laila seilaa ees kahtaale. Se kuiteski ajo melkhein kaheksaakymppiä, niin tyyvyin köröttelhen perässä.

     Onneksi täälä meilä päin sattuu nuita ulosajoja ja kolareita kohtuu vähäsen. Rekakki on alkanhe pysymhän tien päälä. Niissä on vishin kokenhemmat kuskit liikhelä vai onko net sitte vähentynhe? Minusta niitä kuiteski kulkee nokko tuola tielä.

     Lehtiä ko lukkee, niin välilä siton miettiny, että kannattaako nuita ulkolaisia päästää täälä auton rathin ollenkhan. Mutta sitte ko miettii, niin monesti ratin takana on vanhempi kuski, ushein paikalinen. Näilä perilä oma auto on melkheimpä se ainoa konsti päässä asijoile ja käymhän kaupassa. Siitä pietethän kiini viimishen asti. Mullaki isä oli pitkästi yli kaheksankymmenen ko viimhein luopu kortista. Se hoksas ittekki, että ei ennää nähny pimeälä. Kaihi tuli silhmin. Taksila net sitte huristeli ja välilä met muut kuskasima ko tarttivat.

     Mie en meinaa, että vanhoilta pitäs ottaa kortti poijjes. Aattelin vain kirjottaa aihheesta, ko monesti kattonu huolestunheena menoa tien päälä. Kyllä sitä meikäläinenki ossaa koheltaa. Kaupungissaki pakkaa ensin ajamhan päin punasia, ko eihän niitä täälä meilä ole. Parit ko huitassee suorhan, niin kyllä se sitte alkaa taas muistumhan. Varsinki ko kartturi pölkää ja huutaa vieressä.

     Turvalista matkaa kaikile tien päälä liikkujile. Menkää terhveenä ja tietenki tulkaa takasikki."

Ihmishen menevä ilma.

 

     "Kyllä tämön semmonen ihmishen menevä ilma, tuumas yks tuttu pakkasten jälkhen. Sei pitäny kylmää minhän, mutta ko lauhtu alle kahthen kymphin, niin alko viimaamhan. Se se vasta kylmältä tuntuu.

     Ja tosi sonki. Sitä tottu taas kylmässä kulkhen. Soli hyvä puoli, ko tuli paljo käveltyä. Sei -35 astettakhan tuntunu pahaltakhan, ko oli kunnon saaphat, karvalakki ja pitkä takki päälä. Vieläkö vetasi vanthuitten kansa kelkkakinthat pääle, niin soli jo kohta kuuma, ko käväsi kylästelemässä. Kauhea homma riisua sitte kaikki. Moni kattoki ihmeishän, että miten solet lähteny tämmöselä ilmala liikhele? Mutta niinhän net sannoo, että ei ole kylmiä keliä, on vain huonoja vaatheita.

     Ainoa oli, ko ei kehanu autoa käyttää ko pakon eessä. Sitäki vasta ko oli vähä aikaa käyttäny. Nei nuot moottorivehkhet oikhen tykkää kylmästä. Molen monesti kattonu, ko poromiehet joutuu lähtemhän liikhele kovila pakkasila, mutta niitten on pakko, ko porokki häätyvät liikkua, että pysyvät lämpiminä.

     Mutta ei net nämät lauhat kelikhän kovin somat ole. Maanantaina sai kolata ittensä hikhen asti, ko lunta tuli parikymmentä senttiä kerrala. Ja keskiviikkona pölhäytti taas viistoista lissää. Ei tarvinu miettiä mitä iltapuhtheena tekkee. Liikuntaa ainaski piisaa.

     Eikö se sitte vielä luvanu oikhen plussakeliä pariksi päiväksi? Mie taijan kohta pyhkässä kolan pohjhan luistovoijetta niin luistaa paremin. Häätyyki kysässä emänältä, muistaiskhan se, mihinkhän mie kevhälä pistin suksivoithet talthen.

     Meinas tulla hiki ko kollaili katolta tulhet lumet. Onneksi tulit päivälä. Pääsi melkhein lämpimilthän töihin. Sonki soma yllätys ko aamula kurkkaat akkunasta ja hoksaat, että lumet on yölä puonhe. Niitä saapii sitte pieniä rautalapiola. Molen monta kollaa hajottanu siinä hommassa.

     Onneks nyt alkaa vähä pakastamhan. Pittää vain muistaa käyttää autosta ovet auki, ettei tiivisthet jäävy. Syksylä kylläki voitelin silikoonila, mutta ei oikhen satavarmasti auta sekhän. On siinä senthän yks hyvä puoli tässä lauhassaki. Sullaa autosta jäät.

     Että semmosta."

Kinkkua ja sekametelisoppaa.

 

     "Jo vain son soma. Huomena viimheinki on jouluaatto. Tämä kuukausi meni ko sotkan siivilä. Vihelsi vain ja sujahti viivana ohi. Pittää laittaa illala puuroryynit likoamhan, että pääsee aamusta keittämhän joulupuuroa. Lohi onki suolattu jo eilen. Poronkielet pittää kansa keittää tänhän valhmiiksi. Huomena ei ennää jouvva ko on niin monta hommaa tehä.

     Joko toletta tehne jouluvalmisteluja valhmiiksi? Joulusiivouksen met tehimä viikonloppuna, kuusi haethin sisäle sulhan toissapäivänä ja eilen koristhelthin. Huomisele sitte jääpii kinkunleikkuu ja hauvvala käynti. Ja tieten pihale pittää jäälyhyt laittaa ja kartano siivota, ettei joulustaalo putoa pulkasta, ko yölä ajjaa hurhauttaa siittä läpi.

     Jouluperintheitä kuuluu olevan jokhaisela vähä laijjasta laithan. Yhet tutut sano, ettei het ees vietä joulua mitenkhän. Ankeaa son kyllä, jos vuojen suurinta juhlaa piettää arkena, mutta jokhainen saapii tehä niinku halvaa. Meilä jokhaisela on omat tavat ja hauskuuet. Tekhön niinku parhhaaksi näkkee ja eniten nauttii. Ei siinä mithän.

     Tässä saapiiki nyt huilata joulunpyhät ja sitte se pitäs taasen alkaa jollekki töitten kansa. Mutta nyt leväthän ja nauthithan hyvästä ruuasta ja sukulaisten ja väärtien seurasta.

     Oikhen hyvvää ja rauhalista joulua juuri sulle!"