" Vielä se helle meitä piinaa. Tai hellii, riippuu keltä kyssyy. Mutta aamula meinaa olhen viileä, ko lämpö tippuu yölä viithentoista. Niin sitä lapin ihmisekki tottuu lämphön.
Aurinkoki katoaa jo vaaran takaa, ei ole ennää yötön yö. Kohtapuolhin alkaa yöt hämärtymhän. Saama kaivaa ottalamput taas esile. Kyllä se kesä meni taasen liianki nopeasti. Monta hommaa olis vielä tekemättä. Häytyy vishin ottaa loppukiri.
Mutta miksikhän niin aina käypii? Otamako met liikaa haastheita ja töitä kesäle? Emmie oikhen usko semmoshen. Talvela tehhän omia hommia ja kesälä omia. Kesä on kuiteski paljo lyhyempi ja silloin ylhensä rakennethan ja häärithän pihala. Talvela lumi ja pakkanen estää monen homman tevon. Siksi se vain tuntuu siltä.
Meän vain pitäs osata nauttia enämpi tästä lyhyestä ajasta. Olla ulkona ja liikkua luonnossa. Son tuo rauhottuminen taitolaji. Jokhaisen pitäs reenata sitä paljo enämpi. Alkukesä meni touhutessa, mutta nyt sitä on keriny olhen mökiläki. Onneks tuo helle alkaa hellittämhän, ko tunturhinkhan ei ole kehanu tyhjää lähteä. Kala ei taho oikhen syyä kesäkuumala ja sitä ei tule muuten sinne lähettyä. Helthelä vaeltaminekhan ei ole mithän herkkua.
Ei muuten olis uskonu, että sääskiäki tullee ikävä. Tässon kolmen heltheisen viikon aikana toivonu, että ko nuot mäkäräiset ja paarmat sais vaihettua sääskhin. Niiltä on paljo helpompi suojautua. Net senthän tottellee sääskimyrkkyä. Mäkäräiset mennee joka reijjästä vaatheitten sisäle ja purevat mistä sattuu. Ja paarmat ei myrkkyjä pölkää. Koko monta kertaa on pääshet puremhan ja kauheat paukamat nousee. Ja välilä tullee semmonen kutina, että melkhein santapaperia pittää hakea. Onneksi tuo käsidesi auttaa pahimphan.
Sonki kohta hilla-aika käsilä. Ei kannata kuitenkhan siittä kauheaa ressiä tehä, ko ei niitä oikhen ole. Yheltä nepulta kysäsin viime viikola, että joko solet käyny hillassa, nin äijjä vain tokas, että mitä sielä kerrää. Ei sielä ole mithän mitä kerätä. Ja mie kyllä uskon, ko hän niin sannoo. Son sen verran kova ollu iänkaiken kerräämhän, että tietää mistä puhhuu.
Häätyy sitä kuiteski käyvvä jänkilä kattelemassa. Jonku verran syömähillaa olis soma kuiteski saaja. Ei sitä tartte kauheasti, muutama kilo riittäis. Sais jouluna sopan keittää, muistela kessää ja uutta alkaa taas oothan.
Mutta oottappa sie. Mie taisin jättää hillahenttarit viimi vuona varasthon. Vai jätinkhän mie net liiterhin? Eiku haas net taiski jääjä mökile? Eiku, ei net kyllä sielä voi olla, ko niilähän met toima puolukat kotia. Ei auta ku lähteä penkomhan paikkoja. Ei net senthän hukassa ole, ellei joku kotitonttu ole niitä piilottanu. Välilä tuntuu, että meilä maahiset piirruuthan kätkevät vehkheitä ja nauravat nurkan takana. Kattelevat ko mie kaivan joka paikasta ja hajen tavaroita ja siunaan, että mihin riethashen net on taas pantu.
Non niin. Aamukahvit on taas juopastu. Ei muuta ku pusero pääle ja henttarin hakhun. Läheppä sieki ja sitte viikonloppuna lähemä hillastelemhan. Tiijjä vaikka vielä samala jänkälä yhessä siunaama, ko ei löyvvy hilloja."