Keli oli juuri sellainen, jonka meteorologi illalla lupasi. Laitoin tavarat reppuun ja heitin sen selkääni. Latasin vielä haulikon ja suljin auton peräkopin hiljaa. Napsautin vielä ovet lukkoon. Katselin aamu-auringossa kylpevää metsää ja hengitin pakkasilmaa. Viimeinkin kerkisin pyytämään maalintuja.
Töiden ja hirvenpyynnin takia, en ehdi käymään lintumetsällä kuin parina kolmena päivänä syksyssä. Nautin näistä reissuista suunnattomasti. Kulkemista maista toiseen, täysin oman mielen mukaan. Mikä sen hauskempaa. Nauttien komeasta kelistä, aistit valppaina.
Todellisuuden nimissä täytyy tunnustaa, että ikävuosien karttuessa ja metsässä liikkumisen vähentyessä, ovat aistit kieltämättä ruostuneet käytön puutteeta. Mutta en anna sen asian häiritä. Pääasia, että saan olla luonnossa. Saalis on sivuseikka näillä reissuilla.
Kävelen hiljaa metsässä. Alue on minulle melko outoa. Pari kertaa käynyt joskus nuorempana täällä. Jännä juttu, koska tämä vaara on kuitenkin lähellä kylää. Olen jotenkin aina pitänyt tätä paikkaa riistaköyhänä. Tämä reissu onkin tiedusteluretki. Tiedän paikan olevan myös hirvien suosiossa. Samalla kartoitan mahdollisuuksia siihenkin.
Puusto on vanhaa. Männyissä kasvaa melko paljon luppoa. Mieltä lämmittää tällaiset vanhat metsät. Tällaisilla kankailla viihtyvät linnut hyvin. Kovin vähän metsoja on kesällä kuitenkin näkynyt. Jotkut sanovat niitä olevan paljon, mutta ei niitä ole kohdalleni kyllä sattunut. Muutenkin lintukannat ovat yleisesti vähentyneet.
Maan laidalla vastaani tulee hirvenpolku. Kuljen sitä myöten pitkään. Nythän sen näkee, missä ne ruukaavat oleskella. Jos vaikka rauhoituksen jälkeen tulisi käymään uudestaan. Polulta erottuvat välillä vasan ja vaamen jäljet. Kohta seuraan on liittynyt uros. Kyllä niitä on näköjään täälläkin liikkunut. Vain linnut uupuvat.
Näin kohta polun lähelle kaatuneen männyn. Nuorena opin arvostamaan kaatuneita puita ja katajapuskia. Monta jänistä olen ampunut niistä. Rauhallisesti suuntasin askeleeni sitä kohti. Kokemuksesta tiesin, että koskaan ei pidä kävellä suoraan rungolle, vaan pikkusen pois päin, kuin olisi muuten vain kulkemassa puun ohi. Sillä lailla jänis ei lähde heti karkuun, jos se sattuu olemaan puun alla piilossa.
Tuulenkaadolle tultuani, puun toiselta puolelta lähti lintu lentoon. Koppelo, ajattelin mielessäni. Sen verran hiljaa se lähti lentoon. En nähnyt sitä ollenkaan. Ovelia ovat. Osaavat naakia ja karata juuri oikeaan aikaan. Vähän kyllä harmitti karkuutus, mutta jatkoin linnun pakenemissuuntaan. Yleensä sen löytää uudestaan. Se vain, että nyt se on vielä arempi.
Kuljin perässä noin 150 metriä ja tulin jänkän reunaan. Samassa näin mustan linnun lähtevän lentämään jänkältä. Teeri! Se äskeinen lintu olikin urosteeri. Välimatkaa oli kuitenkin liikaa, joten tyydyin katselemaan linnun pakoa. Samaan suuntaan se kyllä pakeni, mihin olin menossa. Ties vaikka vielä tavattaisiin. Teeret ovat yleistyneet näinkin pohjoisessa.é
Nousin takaisin hirvenpolulle. Nyt osasin jo etsiä lintuja oikeilta paikoilta. Ne olivat vielä jänkkien reunamilla. Oikeassa maastossa siis kuljin. Aamuaurinko paistoi komeasti vaaran laitaan. Nautin hiljalleen lämpenevästä kelistä ja hiljaisuudesta. Rinteessä näin komean kelottuneen kannon. Tuosta pitää ottaa kyllä kuva.
Pysähdyin pienen jäkäläisen aukean laitaan ja aloin ottamaan puhelinta esille. Samassa edestäni, noin 15 metrin päästä, lähti riekkoparvi lentoon. Piiloutumisen mestareita. Muutaman kymmenen metrin ajan pystyin seuraamaan niiden kulkua ja sitten ne katosivat puistikon taakse.
No jo on, ajattelin mielessäni. Onnistun säikyttämään kaikki. Maaston ja vaiston mukaan osaan kulkea, mutta en huomaa lintuja, ennen kuin ne pakenevat. Taidot ovat tosiaankin ruosteessa.
Otin muutaman kuvan kannosta ja lähdin riekkojen perään. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen löysin parven uudestaan, mutta lähtivät jo kaukaa lentoon. Seurasin niitä vielä kapean jänkän taakse, mutta luovutin sitten. Taisivat lähteä kauemmaksi.
Vaaran pääty tuli viimein vastaan ja lähdin kiipeämään laelle. Välillä säikytin taas pari riekkoa lentoon. Kaukaa jo lähtivät. Niiden suojaväri on vaihtunut jo melko paljon, mutta silti niitä ei näe, ennenkuin ne liikkuvat. Taidan käydä seuraavan kerran metsällä, kun lumi on satanut maahan. Silloin ne ovat paljon kesympiä.
Loppumatkalla autolle, ei näkynytkään kuin kuukkeleita ja tiaisia. Metsä oli rauhallinen. Luonto alkaa vetäytymään talviunille.
